Monday, July 14, 2008

Oman tutkimusmatkan aloittaminen


Viime keväänä majailin Helsingin laitakaupunkialueella. Pari päivää kestäneen sadekuuron pilvet väistyivät ja jättivät ilman happirikkaaksi. Lähdin ulos. Kävellessäni tiellä törmäsin maassa etenevään etanaan. Kyykistyin sen viereen ja kysyin säästä. Se nosti pikkuiset sarvensa pystöön ja totta tosiaan, seuraava päivä oli pouta.

Siinä kyykyssä vielä ollessani loin katseen eteenpäin kaartuvalle tielle. Näin jotain, mitä Oulun läänissä en koskaan ollut nähnyt. Kymmeniä etanoita, samassa paikassa, yhtäaikaa. Hitaasti ne matkasivat pellon tältä puolelta, tien yli toiselle. Kuljin varovasti seassa ja katselin niitä.

Osa oli onnistuneesti selvinnyt ylityksestä , jotkut liiskautunut pyörän tai juoksijan kengän alle. Kyykistyin jälleen erään etanan viereen ja mietin mitenhän tälle mahtaa käydä. Kosketin sitä ja se katosi kotiinsa. Silloin huomasin, että kopauttamalla kevyesti kotilon kuorte ne vetäytyivät sisään. Näin niitä oli helppo nostaa.

Kop, kop, kopse kävi, kun kotilo yksi toisensa jälkeen sai ilmateitse turvallisen ylityksen puolelle, jossa ruoho oli vihreämpää.

Lopuksi

Äskeisellä egotripilläni halusin viitata väittämään, jonka mukaan käytöstämme ohjaa tietynlaiset roolikuvat.

"Ei tämä kyllä ole kovin miehekästä, eikä etanoiden pelastaminen hyödytä minua mitenkään"

Niin ajattelin ennenkuin aloitin operaation. Tämän ja miljoonien muiden istutettujen ajatuksen vuoksi jokaiselle teolle tuntuu tulleen kynnyksensä. Mutta kun se oli ohi, huomasin, että ajatukseni olivat olleet pelkästään siinä ja mietin ; Onkohan tämä sitä "hetkessä elämistä"

Vuonna 1492 Christopher Columbus lähti veneilemään luulien maapalloa litteäksi. Palatessaan hän totesi ja kertoi muillekkin sen, minkä nykyään tiedämme todeksi.

Miten on, haluatko sinä elää maailmassasi valmiiden mielikuvien mukaan - vai aloittaa oman ihmeellisen tutkimusmatkasi?

Bon Voyage

No comments: