Päivän mietelause :

"Ask not what you can do for your country

- ask what's for lunch."

- Orson Welles

Kuinka kunnioitettavaa vanhemmuus onkaan

Kuinka uhrautuvaisia ja lapsensa etusijalle asettaneita ihmisiä vanhempani ovatkaan olleet. Hankala käsittää, miten joistain voi löytyä sellaista voimaa. Omaan ikääni mennessä olen kerennyt kokea työssäkäynnin ja seurustelusuhteen. Ja kokemukseni mukaan kumpikin niistä on väliin kohtalaisen raskasta. Mitähän se on, kun siihen lisätään vielä lapset?

En välitä, tai jaksa muistella enää heidän riitojaan, joita yritettiin kaunistella. Vaikka isännän "yhdellä käynti" saattoi venähtääkin pariin päivään, vaikka alakerrasta kuuluikin huutoa, itkua ja syyttelyä. Varttuessaan huomaa, että se on elämää ja ihmiset ovat ihmisiä. Aina meistä lapsista kuitenkin huolehdittiin - kuin myös eläimistä.

Se on ollut varmaan melkoista hommaa. Pitää talous kunnossa, katsoa itsensä ja vielä jälkikasvunsa perään. Järjestää aikaa, tehdä lomareissuja kakaroiden kanssa ja muutenkin säätää kaikennäköistä. Pitää juhlia, kuskata harrastuksissa ja lääkäreissä, ostaa tavaraa niin, ettei lapsilla olisi tarvinnut tuntea muka huonommuuttaan kun Joulun jälkeen kerhossa kertoiltiin mitä kukanenkin oli lahjaksi saanut.

Rakkaudesta puhuttaessa täytyy todeta, että välittämisen osoittaminen on joskus pinnallista. Uskon kuitenkin hartaasti, että se on parhainta ja uskaliainta mitä silloisella luonteenlujuudelle voidaan näyttää. Ei ole helppoa paljastaa syvimpiä tunteitaan lähimmäisilleen. Siksihän siitä kirjoitetaankin niin paljon lauluja ja kirjoja, kun kaduttaa sanomatta jääneet asiat.

Nyt melkein vituttaa, kun kelaan tapaa, jolla vanhempien rakkaus ja teot on palkittu. Se on ollut riittämätöntä. Mielestäni arvokkainta mitä me lapset voisimme heille antaa on, että yhteen ääneen sanoisimme ;

Isi ja äiti, kiitos kaikesta mitä vuoksemme olette tehneet. Mitkään sanat tai teot eivät riitä osoittamaan sitä arvostuksen määrää, jonka henkilökohtaiset uhraukset ja edesottamuksenne ansaitsisivat. Olemme kiitollisia ja onnekkaita, että saimme teidät kasvattamaan ja johdattamaan meidät tälle elämäntielle.

Tähän loppuun vielä henkilökohtainen johtopäätös : Taitaapa olla matkaa vielä siihen, että itse olisin valmis vanhemmaksi. Ensinnäkin kärsivällisyyttä pitäisi opetella. Taloudellista tilannettakin tulisi luultavasti kohentaa. Hyväksyä aikaiset aamut jonkun toisen menojen vuoksi... ei tulisi mitään. Voi s*atana, kuinka epäkypsä sitä monessa suhteessa onkaan.

.

Lapsuuskesien kohokohta

"Myymäläauto tulee, myymäläauto tulee", lapset huusivat riemuiten. Ääni kuului jo kaukaa, ennenkuin aina odotettu ja tervetullut keltainen auto ilmestyi metsäisen mutkan takaa. Tullessaan se nostatti pölypilven takanaan ja pelästytti pääskyset puhelinlangalta lentoon.

Auton kääntyessä pihaan piti odottaa muka hieman etäämmällä kunnes se on pysähtynyt. Jos oli nopea, kerkesi pääsi avaamaan hydraulisen oven nappia painamalla. Meidän pienten asiakkaiden ostoslista oli helppo muistaa - sen ainoa kohta oli jäätelö. Kun isompien avustuksella mieluinen maku oli saatu kylmäkaapista, tuutit vain näytettiin kuljettajalle, joka kirjasi ne omia ostoksiaan keräävien vanhempien piikkiin.

Auringon paisteessa nurmikolla istuskellessa kesä oli parhaimmillaan - pääskyset lauloivat taas langalla ja herkullinen jäätelö levisi pitkin suupieliä.

.

(kuva: tuntematon)

Sateen jälkeen

Kellon lähestyessä kolmea yöllä, makaan sängyssä otsalampun punaisessa valossa.

Lampun valo ja kädestä paperille muodostuva varjo muistuttaa sävyiltään äskettäin kävelyllä ottamaani valokuvaa.

Ulkona on rauhallisin hetki. Suurin osa baareista on ovensa sulkenut ja liikenne lakannut. Mitä nyt taksi taksi tai poliisi saattaa tulla sillon tällöin vastaan.

Siinä missä Kuusamossa rauhan saa erämaasta, täällä tyyneys löytyy keskiyöstä. Kun bussit ja junat jättävät viimeiset lastinsa ja lastina olleet ihmiset vetäytyy asuntoihinsa, jää kaduille vain muutama kulkija - niin ja citykanit.

Se on ainoa hetki vuorokaudesta, jolloin on niin hiljasta, että voi kuulla aaltojen äänet lahdella ja nähdä muutaman tuikkivan tähdenkin. Yö on yksi kauneimmista ajoista - ja parhaimmillaan sekin on sateen jälkeen, jolloin asfaltin pinta saa neonvaloväreihin uuden elon.

Öisellä asemalla

Seison odottavan näköisenä, vaikken odota mitään - tai ehkä jotain tapahtuvaksi. Rautatieasema on auki myöhään ja kaupungissa jokaiselle vuorokaudenajalle löytyy omat liikkujansa.

Hämärä verhoaa kohtaloita, eikä yö ole ulkokultaisuuden aikaa. Tärkeintä on löytää päämäärä.

Etsijöitä, niitä tämän hiljentyneen rakennuksen seinät pitää sisällään.

.

(kuva : unknown)

Päivän kuva:

- Tiffany Prothero

.

.
Viime postauksen vihaisuus oli ehkä yliampuva, mutta aiheellinen. Sitä edeltäneiden velttojen päivien vuoksi hakeuduin jonkinnäköiseen haasteeseen. 20 kilon kantamus ja hallayö... Tässä tuokiokuvia viikonlopulta ;

"Makaan makuupussissa kangaspala kattonani.
Etäiseltä valtatieltä kantautuu autojen ääniä.
Myöhäisillan pimeys vierelläni toivon,
ettei yöstä tulisi kovin paljoa kylmempi
kuin jo ennestään on."

"Säpsähdän unesta. Ohi ajavien autojen
tiheys on vähentynyt. "Paljonhan kello",
mietin ja kurkistan ulos ;
kuun varjo on siirtynyt vasta muutamalla
tunnilla, ei vielä kannata nousta."

"Järviveteen keitetty puuro ja kuppi teetä
aamiaisena. Hetken ajan nuo kaksi
höyryävää asiaa olivat parasta maailmassa."

"Yö taivaan alla pakkasessa. Tämä kokemus taisi
maksaa keuhkokuumeen verran."

"Tien varressa, auringon tullessa pilven takaa,
seistessä lasken peukaloni ; enhän minä nyt
tarvitse kyytiä mihinkään, säteet lämmittävät
kaikin tavoin."
.

Auringon noustessa lähden

Tämä saa olla viimeinen ilta, kun huomaan istuneeni katsoen tv:tä ja konetta koko päivän. Viimeinen vitun ilta, kun hapan röyhtäisy tuo sipsien vastenmielisen maun suuhuni.

Kolme kuukautta staattista lihastyötä ja hyvinvointia on nyt takana. Lounaita ravintoloissa, huolehtivan äidin läsnäoloa, merkkivaatteita ja vitsejä.

Olen kohta 25 ja kaikki on niin saatanan helppoa.

On tullut aika ravistella itseään, asioita joihin on tottunut. Haluan olla ajatuksineni tuntemattomassa ympäristössä. Itkeä kipeitä jalkoja, kylmyyttä ja yksinäisyyttä.

Aamulla kuitenkin herätä huomaamaan selviytyneeni - ilman sitä kaikkea, mikä kesän aikana ympärilleni on kertynyt.

Mamma-vainaa sanoi aina hyvästellessään ; Jumalan siunasta maalla, merellä ja ilmassa, rakas Jaakko.

Nuorempana naureskelin, mutta nyt otan nuo sanat matkaan. Kiitos.

(kuva: Gavin Bell)
.