Monday, July 14, 2008

Blogspotin avaus : Kirjoittaminen
















Kirjoittaminen on muodostunut osaksi minua ja siksi päätin aloittaa, ja kokeilla ylläpitää myös säännöllistä blogia.

"Bloggaus" on jollain tapaa tuttua. Minulla oli tili, jonka salasanan kuitenkin unohdin. Kerkesin kirjoittaa muutamasta aiheesta. Entä muuten? Olen kirjoittanut paljon paikalliseen matkailulehteen : uutisoivaa, mainostavaa ja raportoivaa tekstiä. Kirjeitä olen lähettänyt toimituksiin ja niitä on julkaistu, mutta eniten tekstiä on syntynyt kynän kautta musteena paperille, ajatusten kirjoihin.

Syitä kirjoittamiseen on ollut monia. Ensimmäisen kerran kirjoitin, koska halusin muistella matkaani myöhemmin. Toisen kerran, koska olin paikassa, jossa se oli ainoa keino selvittää ajatuksiani ja siitä tuli itsetutkiskelun työkalu. Kolmannen kerran jouduin tekemään sitä työkseni ja mukaan tulivat deadlinet. Olin haaveillut journalistin työstä, mutta painostetu tekstin tuottaminen paljasti totuuden tuostakin ammatista . Neljännellä kerralla haluasin saada ihmiset avaamaan silmiään, niin ainakin perustelin sitä itselleni. Kirjoitin epäkohdista, vääryyksistä ja pahan syypäistä, mitä nyky-yhteiskunnassa mielestäni on. Ne vaikuttivat itseeni ja oikeasti vitutti - miten tätä voi olla näin paljon?

Nyt on tullut viides kerta. Haluan kokeilla jotain uutta. Haluan kirjoittaa hyvistä, ainutlaatuisista, sekä pienistä iloista ja asioista, joita elämä tilanteineen pitää sisällään. Toivon, että myös sillä olisi vaikutus - positiivisessa mielessä.

- Vähemmän puhetta, enemmän tekstiä

No comments: