Monet ajattelijat puhuvat siitä kuinka vastoinkäyminen - päinvastoin, että se hidastaisi, itseasiassa avaakin uusia mahdollisuuksia matkalla.
Eilisellä kalastusreissulla itärajan tuntumassa tuo ns. elämänviisaus avautui käytännössä. Yksi heitoista kantoi liikaa, viehe lensi vastarannalle ja jäi kiinni puuhun. Riuhdoin, revin ja huusin ; "Tuu nyt vittuun sieltä" mutta koukut pureutuivat vain lujempaan. Sitten huomasin puisen sillan. Kevensin jarrua ja annoin siimalla löysiä. Kiersin vavan rantakoivujen ympäri ja pääsin ylittämään joen.
Kävelin nyt tuolla puolla, jonne uistin oli lentänyt ja kohdalle tullessa se irtosi helposti. Hymyilin ja aloin tulkitsemaan tilannetta filosofisesti, imitoiden isoon ääneen Esa Saarista ;
"Okei, ku kelaa tätä tilannetta, niin kokonaisuudessa aluks saattas vaikuttaa, et se oli potku päähän. Mut iteasias... tilannehan on ku maantieurakoitsija, joka valaa uusii kaistoi ja liittymii sun elämäs tielle" Mukana ollut mummolan koira katsoi minua korvat höröllä ja kallisteli päätään, kun jatkoin imitaatiota
"Nyt tällä vastarannalla seistessäni hiffaan, et hei, jos tätä ei ois tapahtunu nii mä en koskaan olis tullu seisoo tähän paikkaan, tähän aikaan...Niin nyt se, joka vähän aikaa sit viel tuntu vastoinkäymiselt onkin osottautunut jotain uutta antavaks..."
Ja todellakin jotain uutta se antoi. Kalaonni oli ollut huono, mutta ensimmäiseen heittoon, jonka tuolta mättäältä tein, tarttui ahven. Se oli parhain lopetus mitä tämä tarina saattoi saada, enkä voinut kuin tuulettaa. Bella seisoi sillalla ja katsoi minua edelleen kovin kummissaan.
- Kun kaikki ei suju suunitelmien mukaan, saat mahdollisuuden improvisoida
No comments:
Post a Comment