Aamu alkoi kiireittä

Heti herättyäni huomasin rullaverhon läpi loistavan valon. Join lasin vettä ja astuin asuntovaunusta ulos. Edellispäivänä moottorikelkalla ajattu jälki oli yön aikana kovettunut. Se vei järvelle. Koira oli jostain kuullut ääneni ja kohta juoksikin minut kiinni lumi pöllyten, pysähtymättä jatkaen matkaa. Ajattelin, että tuo se iloitsee pienistä asioista, kuten siitä että nyt hän pääsee tutkimaan alueita, joille ei yksinään uskalla lähteä.

Kevät oli tekemässä tuloaan. Sieltä täältä korkealta puiden oksilta putosi lunta. Niihin osuvat valonsäteet tekivät tunnelmasta sadunomaisen. Oli hiljaista. Vain omien askelten narske ja kevyt tuuli. Sitten metsä harveni ja sen takaa avautui järvi.

Koira siellä jo juoksenteli nokka kiinni hangessa, tutki yön aikasia tapahtumia. Eräät jäljet alkoivat rannassa olleen mättään alta, kiertelivät jäällä ja loppuivat kohtalokkaasti. Pikku eläimen tallaama polku päättyi pöllön syöksyyn. Hankeen oli painautunut monttu, sekä siipien iskemät kuviot. "No, tämmöistä on elämän kiertokulku", tuumasin ja Bella oli samaa mieltä sotkiessaan rikospaikkaa omilla käpälillään, josta vähän suutuin.

Aurinko möllötti vastarannan puurajan yläpuolella. Pysähdyin ja käännyin sitä kohden. Otin haara-asennon, kaivoin munan esiin ja hymyilin ; "Tämmöisiä aamuja soisi itsellensä enemmänkin". Päivän ensimmäiset vedet oli laskettu ja matka moottorikelkanjälkeä pitkin järvenselkää saattoi jatkua.

.