Thursday, August 14, 2008

Kuvauskeikan kulku Suomussalmella











06.15

Kellon sointi rikkoo unen, jonka olin ehtinyt saada vain muutamaa tuntia aikaisemmin. Väsyttää saatanasti. Syön nopeasti, maha tulee kipeäksi. Kamat ja bensaa autoon, matka kohti Suomussalmea alkaa.

08.48

Saavun perille, paikkakunta on pilvessä. Sen ainoa hotelli, jonka sisäänkäynnin yläpuolelle on pultattu Heikki Kovalaisen näköisformula, löytyy helposti. Salissa tuoksuu huokutteleva aamupala. Varastan kupin teetä ja pari karjalanpiirakkaa.

10.30

Tapaan tilaajan, aikakauslehden toimittajan ja hän selostaa tilanteen. Siirryn hotellin takana virtaavan joen rantaan odottamaan kohta NHL-jäille siirtyvää Janne Pesosta emäntineen tulevan kuvattavaksi. Ilma on edelleen harmaa. Harmittaa kuvauksellisesti.

11.05

Ulkokuvien jälkeen toimittaja siirtyy pariskunnan kanssa sisälle. Minä toisen Jaakon kanssa salille järjestämään kuvauspaikkaa. Pesosta odotellessa otetaan pari mallikuvaa ja juoksen ensimmäistä kertaa juoksumatolla "Sä vihaat sitä rautaa. Pumppaa."

12.50

Lounastauko. Porsaanpihvi Teboil Turjanhovissa maistuu niin hyvältä, että tekee mieli ottaa nokoset. Ei auta, työt kutsuvat. Karkkikaupan kautta hotellille kakalle. Näen käytävällä Mertarannan ja sanon - kato, Antero. Hän mumisee jotain epämääräistä.

14.22

Itse tapahtuma on alkanut. Kiertelen toimittajan kanssa alueella etsimässä ja kuvaamassa julkkiksia. Lievästi vituttaa. Haluan ottaa kuvia cartingista, mutta joudun tunkeutumaan väkijoukon läp kuvamaan Heikki Kovalaista.

17.40

Viimeinen kuvattava tapahtuman loppuessa on sitä juontanut Mertarantaa. Hän nojaa kaverinsa kanssa keikka-busssiin kädessään sotkun munkki ja kahvi. Räps, räps. Nyt odotamme lehdistötilaisuuden alkamista - ja sen loppumista. Päivän ensimmäisen haukotus tulee.

19.09

Tähdet poistuvat parrasvaloista ja alamme pakkaamaan tavaroita. Parin tunnin kotimatka Kuusamoon alkaa. Pysähdyn vielä Hiljaisen Kansan kohdalla ja otan kolme kuvaa. Muistikortti ilmoittaa olevansa täynnä, päivä on siis pulkassa.




"The race went really good in the first speacial ek, but after second corner when öljypohja went down i got small problems but luckyly handled to managed those and the huoltotiimi was wery big part of this whole race and i must say that the track and other racers was wery good and i must nostaa hattua and thanks everybody involved in this race...thank you"


No comments: