Kävin viime talvena Vittulajängällä, Pajalassa. Edustin yritystämme YE Barents EU:n järjestämillä business- festivaaleilla. Ensimmäinen päivä luentoja ja workshoppeja (epäsuorana teemana : menestyminen) oli takana, ja oli illallisen aika. Söin nopeasti, koska halusin pitkästä aikaa pihalle, enkä tuntenut oloani kotoisaksi noiden pukuihmisten keskellä. Sanoin anteeksi, ja poistuin pöydästä.
Naulakoiden kautta seisomaan yksin Pajalan pakkasessa. Olo oli keventynyt. Kuusamolaisena näen revontulia monesti, mutta mitään tällaista en koskaan ollut nähnyt. Mittari oli piirun verran alle kolmekymmentä astetta ja taivaalla tanssivat valtavat, jatkuvasti muotoaan muuttavat revontulet.
Onneksi oli kamera mukana. Tiesin valotusajan nousevan niin pitkäksi, ettei käsivaralla kannattaisi edes kuvitella kuvaavansa. Statiivi oli jäänyt muutaman kilometrin päähän hostelliin. "Onhan minulla tämä", riisuin repun selästäni ja kasasin lumesta pienen keon, jonka päälle asetin sen tukevasti.
"Löysimpä hyvän paikan. Tuohon etualalle saan tuollaisen idyllisen pihapiirin kertomaan mittasuhteista, sekä luomaan tunnelmaa..."
Painoin kameran tiukasti tukea vasten ja noin 15 minuutin jälkeen tuli valmista. Olin ikuistanut jotain ennennäkemätöntä.
Noustessani tuolloin illallispöydästä mietin hetken aikaa ;
"Teinköhän väärin, olisiko minun sittenkin pitänyt jäädä kuuntelemaan ja osallistua pinnalliseen business-henkiseen huulen heittoon?"
Suhteita ja nimeä luodakseni, ehkä olisi. Onneksi en kuitenkaan jäänyt, sillä tuona iltana näin jotain, mitä en koskaan aikaisemmin ollut nähnyt. Ja niistä, kuten aikaisemmissa kirjoituksissa olen kertonut, saan - ja uskon kaikkien - saavan voimaa.
Business-henkistä huulen heittoa ja porukassa hauskailu on tarjolla aina, mutta kuinka usein jotain tällaista?
Niimpä.
No comments:
Post a Comment