Monday, January 19, 2009

Yrittäjän vapaudesta ja vastuusta


















Yrittäjyydessä on hyvät ja huonot puolensa. Ensinnäkin yrittäjän työaika on 24 tuntia vuorokaudessa, mutta taas toisaalta, hän on oman itsensä ja aikataulujensa herra.

Viimeisten kahden vuoden aikana sain todistaa kummankin paikkansa pitävyyden.

Ensin huonot. Välillä todella tuntui, että on töissä 24 tuntia vuorokaudessa Lomallakaan täydellistä rauhaa työasioista ei koskaan ollut. Tulostavoitteet paukuttivat takaraivossa tekemään asioita - tai vähintäänkin ajattelemaan niitä. Ja kuin saavista tippa kerrallaan otsalle tippuva pisara, alkoi se vähän vituttamaan.

Sitten hyvät. Tottakai säännöllisiä aukioloaikoja liiketiloissa noudattava yrittäjä joutuu siinä missä palkkatyöläinenkin olemaan tiettyyn aikaan työpaikallaan, mutta "BtoB" - hommissa aikataulut olivat todella joustavat. Kun ei ollut keikkaa tahi tapaamisia, saattoi säätää töiden parissa vaikka aamun pikkutunneilla ja herätä sitten omalla ajallaan. Hyvällä säällä saattoi lähteä ulos katsomaan sitä, sekä lisäksi työn puolesta pääsi näkemään ja kokemaan kaikenlaista.

Vaikka pidänkin tätä omana "omana juttunani", kävi niin, että yrittäjän vapudeksi kutsuttu asia alkoi muodostua kahleeksi. Ja tässä iässä se ei tuntunut kovin mukavalta... eikä se ole ainoa asia, jonka mielekkyyden kaupallisuus on pilannut.

.

No comments: