Päivän mietelause :

"It's our duty to record these ways of life before they disappear"

- Eric Valli, ng-photographer
.

Kummastunut katsaus Jouluun

"Mitä hössötystä tämä on?", hämmästeli kissakin Jouluaattona. "Aivan upeeta mahtavaa... ruuhkaa, lahjoja ja koristeita." Olen korviani myöten täynnä tätä vouhotusta - kuten kinkkua ja konvehtejakin, joten tarkastelen Joulua hieman toiselta kantilta.

Lahja saadaan ja lahja annetaan. Itse en ostanut kenellekkään mitään ja koin aattona lievää syyllisyyttä siitä. "Mitä ostaisin?" Kysymykseen löytyisi kait valmiit vastaukset kauppakeskuksista ja kataloogeista. Niistä vain etsimään sitä jotain sopivaa sille jollekkin - ja ruokkimaan materialistista harhakuvaa, niin lahjan saajan persoonan, kuin Joulun tarkoituksenkin suhteen.

Kiitollisuuskin joutuu Jouluna koetukselle. Alkaa joskus vähän vituttaa, kun näkee lahjojen saajien reaktioita. Kalsareitten kohdalla ollaan "aijjaa tämmöset, tosi kivat". Kun taas häikäisevimmän esineen kohdalla kiitos kajahtaa - iso hymy naamalla.

Pelkään ajatusta, jonka mukaan lahjanantajien rooli vastaanottajien silmissä vahvistuisi antamalla tietyn arvon omaavia lahjoja (jouluna, häissä, syntymäpäivinä, valmistujaisissa, jne.) . Läheisimmäthän ostavat aina ne isoimmat. Jos vastaanottaja löytää paketeistaan pelikortit - joista hän ei pidä, tuleeko antajalle olo, että hän on pilannut vastaanottajan juhlan?


"Pitäisi alkaa materiaalilakkoon aina Jouluisin. Ja kun jotain halutaan ostaa ja antaa lahjana, sen voisi hoitaa hajautetusti vuoden mittaan. Yllätys arkipäivässä piristää."


Jaa mutta nyt säästämään rahoja ensi Joulua varten...
.

Metsät muuttuu rahaksi

Lapsena käydessämme mummolassa ohitimme aina erään minua pelottaneen kohdan. Se oli suoraa soratienpätkää reunustava, tiheä sekametsä. Varsinkin hämärällä sen ohi kävellessä, askeleet vaihtuivat juoksuun. Mielikuvitus vilkastui, mitä metsän syvyyksissä saattoikaan olla?

Vuosia myöhemmin näkymä oli muuttunut, vieläkin pelottavammaksi. Kaikki oli revitty ja kaadettu maan tasalle. Tien reuna notkui pinotuista puista joitametsäyhtiön rekat keräsivät tuotantotehokkaasti talteen, jättäen jälkeensä sotatannerta muistuttavan alueen. Hakkuusta on aikaa kaksi vuotta ja maisema on edelleen sama, autio. Mieluummin olisin pelännyt mielikuvituksen tuotteita.

Näistä ja miljoonista muista puista valmistetaan mm. vessa-, talous-, sanomalehti-, ja pakkauspaperia. Suomessa paperia ja kartonkia käytetään n.195 kg asukasta kohden ja Euroopassa sitä menee n.80 miljoonaa tonnia vuodessa.

En ole asiantuntija, mutta kahdeksankymmentämiljoona tonnia kuulostaa aika paljolta.

.

Vaihtoehtoista elämää vol.1

Kesällä 2008 kuvattiin vaihtoehtoista elämää esittelevää seurantadokumenttia. Koska tuotantotiimiin kuului vain koira ja allekirjoittanut, jäi se valitettavasti hieman puuttelliseksi.

Julkaisen kuitenkin muutamia pätkiä videolta, tai ainakin tämän näin alkuun.

(biisi : jukka poika - hän haluu huussin)

.

Enemmän menolippuja

Maisemanvaihdoksen mukavuus unohtuu helposti. Muutaman ulkopaikkakunnalla vietetyn päivän aikana voi kohdata tunteiden kirjon, jollaisen kerääminen kotona kestäisi kuukausia.

Tuntemattomien paikkojen mielenkiintoa, jälleennäkemisen iloa, uusia ihmisiä ja vieraanvaraisuutta.

Mutta järisyttävin tunne, toisen ihmisen läheisyys. Vaikea käsittää, miten kevyesti koskettavat kädet voi saada sydämmen lyömään lujemmin kuin ravintolaillan jälkeinen ryhmäseksi[...]

"Tahdon nähdä tulen jonka savua jo haistelen /
Elämä soi korvissa / tuoksuu tuulessa / Olen tulessa /
Rintaa pakottaa / sydän tahtoo lentää /
nousta tuulen selkään..."
- Pelle Miljoona - Moottorietie on kuuma

(kuva : @ Cerbère - 07 )

.

This is the first day of the rest of your life III

Asketismi ja alamaailma kiehtoo minua, on kai aina kiehtonut. Kun selasin Elina Brotheruksen töitä, eteen tuli kuva huoneesta, jonka puisella lattialla oli patja. Patjan reunalla tuhkakuppi ja sen päässä radio. Ikkuna kääntyi saranoillaan sisäänpäin ja siitä avautui näkymä kerrostalolähiöön. Brotherus istui patjalla ja poltti tupakkaa, vähävaraisen, mutta huojentuneen näköisenä.

Kun kuvittelee itsensä tuohon pelkistettyyn ympäristöön, voi tuntea sisällänsä halun olla vapaampi.

(kuva : Elina Brotherus)
.

Babylonin pelinappulat

Pitkästä aikaa näin erästä tuttua messengerissä. Kello oli yli kaksi yöllä, joten kuulumisien lisäksi kysyin ; "miksi olet vielä hereillä?"

Vastaus vahvisti vittuuntunutta asennettani työtä ja yleensäkin tehtäviä kohtaan.

"Silmät meinaa väkisin painua kiinni ja päähän käy. Haluaisin kyllä alkaa nukkumaan, mutta on saatava nämä raportit valmiiksi huomiseksi" , hän sanoi.

Ei kaikissa ammateissa paperihommia tarvitse tehdä, mutta tästä esimerkistä pointti tulee hyvin esiin...

Jos väsyttää, pitäisi voida rauhallisin mielin käydä lepäämään. Miksi "kiduttaa" itseään ei-humaanisten ja pelkästään papereilla olemassa olevien yritysten ja niiden missioiden vuoksi? Jos laiminlyömme jonkun tällaisen paperityön mitä arvokasta oikeastaan menetämme?

Vastakohtaisena skenaariona tilanne, jossa ihmisen tai eläimen hyvinvointi on kyseessä. Kuvitellaan, että huolestunut vanhempi valvoo sairaan lapsensa rinnalla tai ulos kylmyyteen eksynyttä koiranpentua etsitään. Tuskin tuollaisissa tilanteissa ajattelee omaa väsymystään, tuskin vilkuilee kelloaan ; "Parantuispa tuo pentu jo, että pääsisin nukkumaan".

Asioiden - jotka oikeasti ovat tärkeitä - parissa ei tarvita kelloja, eikä aikataulutettuja suunnitelmia. Tekeminen riittää ja se itsessään on palkitsevaa.


(kuva kuvauspäivänä rukalla klo. 06.00. kaikki olivat väsyneitä ja olisivat halunneet nukkua pidemäpään, mutta nyt... rahan ja systeemin ohjaamina valuivat harmaana massana tehtäviinsä)

.

Päivän mietelause :

"Uskollisen koiran sanaton vetoomus saattaa vaikuttaa ihmiseen syvemmin, kuin naapurin pitkä poliittinen saarna, jonka vain järki rekisteröi"

- I Ching

.

Erottava tekijä

Poika makasi tytön vierellä, eikä saanut unta.

Näiden kahden välillä oli joskus ollut syvää kiintymystä, mutta nyt tilanne oli toinen. Tyttö oli varattu, hän eli uudenkarheassa kaukosuhteessa.

Poika olisi halunnut kietoa kätensä tytön ympärille, mutta ajatukset saivat sen tuntumaan väärältä. Välissä oli näkymätön muuri ja vierellä olo kävi sietämättömäksi kamppailuksi primitiivisiä haluja vastaan.

Poika pyöri sängyssä pitkään, kunnes viimein tajusi ettei saisi ajatuksiltaan rauhaa. Hän otti peiton - ja lähtiessään sohvalle, kosketti varovasti tytön pehmeää ihoa ja painoi suudelman tämän hiuksiin.

Sen pituinen se

(kuva : www.spiralfrog.com)

PIENELLÄ PRÄNTÄTYT TEKSTIT...

VOISKO NE SAADA V*TTUUN!?

Klikkasin bannerista, joka lupasi ilmasen soittoäänen. Saavuin Jamban sivuille ja johdattelu jatkui. Syötin puhelinnumeron ja sain viestin. Siinä pyydettiin vastaamaan OK numeroon 173017.

Mitä paskaa... tämä palvelu oikein on? Sain viestin, jossa joku euroja maksava palvelu on avattu. "Halusin vaan sen ilmasen soittoäänen, voi vittu". Lähetin sulkemisviestin heti välittömästi perään. Sain viestin, jossa minun kerrottiin "yrittäneen" sulkea palvelu(?). 15 minuutin kuluttua sain puhelimeeni linkin, josta viimein saisin ladattua soittoäänen. No olin jo tuhrannut aikaa sen verran paljon, että päätin seurata viimeistäkin vihjettä. Sekin päättyi umpikujaan / kusetukseen.

"Sinulla ei tällä hetkellä ole krediittejä."

Kiitos JAMBA hienosta palvelusta. Voin suositella lämpimästi kaikille... Hyvää Joulua ja jatkakaa ilosanoman jakamista.

vain 6€/kk + voit lähettää 10 tekstaria/vko Hinta/tuote tilauksessa siis vain 1€! sekä wap/gprs-yhteyden hinta Tilauksesi jatkuu kunnes 173017. K-18 tai (kts. käyttöehdot).

(kuvassa veljeni J-NAS ja pilattu joulutunnelma)

Päivän kuva : diary

Diary of invanding Japanese soldier found in Qianxi county

.

KKK in the house!

Itsenäisyyspäivä ja linnanjuhlat.
Olimme saaneet kutsun. Gaalaa edeltävänä iltana tuli ns.vaatekriisi. Pukukoodi oli miehille valkoinen ja naisille sininen. Kaverini oli aikonut sonnustautua karatekimonoihin, mutta se oli varattu . Kysyin, "oisko KKK mitään?" ja John Doe repesi.

Illalla kokoonnuimme studiolle askartelemaan. Kumpikin oli salaa ottanut kotoa valkoiset lakanat (anteeksi äidit siitä). Ensimmäiseksi reikä keskelle lakanaa ja saumat kiinnitettiin teipillä ja niiteillä. Pahviset kartiot saivat päälleensä hupun ja lätkäisimme vielä netistä printatut "veripisararistit" - rintaan. Puvut olivat valmiit.

Itsenäisyyspäivän vastaanotto koitti seuraavana päivänä. Saimme kyydin kylältä kämppään, jossa presidentillinen pariskunta odottikin vieraita eteisessä. Isäntä nojasi seinään, piti boolilasia kädessään ja huusi hilpeästi ; "näillä mennään". Olimme toivotettu tervetulleiksi.

Siinä sitä sitten seistiin. Reilut 60 henkeä käsittävien kotibileiden keskellä. KKK-kaavut päällä. Juhlat olivat hyvällä mallilla. Jokainen pannu, kattila, kuppi ja astia oli käytössä, kun juhlat mahdollistaneen organisaation ruoka-osasto valmisti keittiössä evästä vieraille. Olohuoneen valaistus oli sävyiltään sininen ja hämärähkö. Virtuoosimaiset muusikot vetivät jameja ja oululaiset dj:t pyörittivät levyjä.



"Booli on valmista!" , huusi joku kellarin portailta ja kaikki rynnisti sinne. Huomasimme myös erilaisten kulttuurien olevan edustettuna. Toivoin kaapuni alla, että he suhtautuisivat asuvalintaan huumorilla, eivätkä loukkaantuisi. "Wazzap, wazzap", vastaus oli reaktiosta päätellen mieleinen ja samaan kuvaan sohvalle istahtikin kaverit KKK:sta ja keskelle kundi Marokosta(?).

Ihmiset saunoivat ja tanssivat. Takassa paloi tuli, yläkerrassa soi live-musiikki. Eräässä chillailuun pyhitetyssä - patjoin ja tyynyin päällystetyssä - huoneessa soi tauoton reggae. Joku oli tuonut myös funk-tupakan taloon. 

Yllättävät halut nousivat yhtäkkiä pintaan. "Milloinhan se ruoka on valmista?" Tuoksut saivat monen kielen vedelle. Sitten kohotettiin skumpat järjestäjille, jonka jälkeen kuulutus tuli ; ruoka on valmista. Koska kaikki katon alla olivat herrasmiehiä, pääsivät naiset korkkaamaan monipuolisen buffeen... ja heti heidän perässään toisia tuuppiva, malttamattomien miesten jonoksi muodostunut lauma.

"Tanssilattialle tilaa!" , huusi seremoniamestari mikrofooniin, kun ruokailusta oli kulunut jo tovi. Yksi illan kohokohdista käynnistyi, kun dj pyöräytti mikserinsä käyntiin. Ysikolmekuussatasen omat breakdance-mestarit astuivat esiin, rytmi oli ottanut vallan.

Loppuilta sujui leppoisasti. Ruoka, tarjoilu, talo, kaikki puiteet oli kerrassaan loistavat. Tämän takana ollut porukka oli nähnyt vaivaa ja panostus oli sen arvoinen, illasta tuli ikimuistoinen.

KKK has left the building!


(kuvassa : Kuusamon Kilpikonna Kerhon rivimiehiä)
(videolla : Thumba)
.

tick,tick,boom...

Aika.Avaruus.Ääretön.Iänkaikkisuus...

Käsittämättömiä käsitteitä. Näistä neljästä Aika tuntuu kuitenkin olevan niin selvää. Kellot, tunnit, viikonpäivät ja kuukaudet. Nekö ovat aikaa?

Siltä ainakin tuntuu. Niiden mukaan tahditamme elämäämme ; "Monelta herään, että kerkeän töihin?". "Monelta joudun lähtemään keretäkseni harjoituksiin ajoissa? Jos kävelen, täytyy minun lähteä puolelta. Mutta jos menen autolla lähtisin vasta 10 vaille".

Ja onhan näitä ; "Minun täytyy lähteä vartin yli, keretäkseni käydä kaupassa ennen sitä ohjelmaa", "Oho, kellohan on jo vaikka mitä, minun täytyy kiirehtiä, lounastunti alkaa olla lopuillaan".

Lomaakin kaavaillaan kuukausia aikasemmin. Ajasta, joka olisi meidän omaa ja vapaata, täytyy tehdä jollain tapaa suunniteltua. Aika sitä ja aika tätä. Tämän vuoksi hieman kahdehdin työttömiä, sekä (aikatauluista) huolettomia joutilaita.

Eiku ainiin ; "Alkukuusta pitää täyttää ja palauttaa nämä Kela:n laput."


(kuva : http://www.naset.org/uploads/pics/Space_Time_Power_of_General.gif)

Päivän mietelause :

"Mieli on kuin haudutettu tee ; hämmentäessä se menee sekaisin, mutta tasaannuttuaan lopputuloksesta tulee värikkäämpi."

- hesus

.

Päivän kuva : Homo erectus

"...pursuing an annual subsistence cycle based on a combination of big-game hunting and the gathering of shellfish and plant foods."

.

Myrskyn saartama

.

"Iltaa kohden myrsky alkoi nousta. Sen huomasi parhaiten taskulampun kapeassa valokeilassa, jossa lumi liikkui vaakatasossa ja tuuli puhdisti jään pintaa. Jäljet peittyivät sekunneissa mutta pakotettuna jatkoin vastarintaa..."

Ensikertaisen session jälkeen saavuin takaisin talolle. Pirtissä mummo - tapansa mukaan dramatisoiden tilannetta - kutsui Herraa avuksi. Minusta puolestaan myräkkä oli tunnelmallinen. Kun oli sisällä lämpimässä ja kuuli kuinka luonto raivosi, itsestäänselvää suojaa arvosti jotenkin enemmän.

Yhtäkkiä kaikki pimeni ; ei surinaa, ei sähkön sirinää, eikä minkäännäköistä huminaa. Vain ulkona puhkuva puhuri ja laseihin ropiseva lumi.

Aamulla, läpi yön jatkuneen myrskyn jälkeen, näkymät oli odotetut ; puolimetrisiä kinoksia, katkenneita oksia ja paikoiltaan pois lentäneitä tavaroita. Sähkötkin olivat vielä poikki.

Isäntä oli edellisiltana sanonut tulevansa Riekkiin. Aavistelin tuiskun tukkineen tien sarkojen kohdalta, joten lähdin tarkistamaan asiaa. Totesin tilanteen olevan epäilty ja tein siitä ilmoituksen.

Tien kunnossapitovastaavaan oli jo oltu yhteydessä. Hänen kerrottiin vedonneen puuttuviin viitoituksiin. "Jos ja kun kaupunki ei tässä tapauksessa ollut huolehtinut viitoituksesta, emme lähde auraamaan sitä. Asia on niin, että tie avautuu vasta kun kepit ovat ilmestyneet tien reunoille..."

Kiitos avuliaan naapurin, joka traktorillaan puski pienen väylän Kuusilehtoon. Sen uran avulla aura-auto pääsi illalla aukaisemaan tiemme takaisin sivistykseen.

Ville-poron päivä ihmisiä ilahduttavana maskottina

Aamulla, isännän heittässsä meille heiniä, en osannut aavistaakaan mitä päivä toisi tullessaan. Kesken ruokailun hän lassosi minut, kiskoi ja telkesi kuljetuskonttiin.

Matka oli pitkä ja pilkkopimeä. Auto kolisi ja tärisi, enkä sopinut kääntymään. Noin tunnin ajomatkan jälkeen kuulin jarrujen nirskahtavan ja tunsin pysähdyksen. Olin kerran aiemminkin ollut tässä kontissa. Silloin minut laskettiin tokan mukaan vapaille laitumille. Odotin innolla ovien aukeavan. Kunnes ne aukesivat.

Ihmiset repivä minut ulos. Sinisen narun - joka oli sidottu lähtiessä kaulaani - toinen pää kiinnitettiin metallitolppaan. Alue oli aidattu ja hirveän ahdas. Minua pelotti ; mihin olin joutunut?

Ollessani kuudetta tuntia tuossa meluisassa ja oudossa ympäristössä tajusin, etten päässytkään laitumille. Kaupungissa järjestettiin isohko tapahtuma, johon oli tullut osaottajia eri maista.

Pitkin päivää linja-autoja pysähtyi rakennuksen eteen. Rakennuksen, jonka pääsisäänkäynnin eteen olin kahlittu.

Aina ovien avauduttua lauma kirkuvia ihmisiä juoksi minua kohti kameroineen. Salamavalot satuttivat silmiäni, autojen pakokaasut ja tupakka - jota poltettiin vieressäni askettain, saivat minut huonovointiseksi. En voinut levätä. Kokoajan tunkeilevia käsiä kurottautui js aitaukseni ohi ajoi autoja. Toivoin voivani paeta, olla jossain muualla. Mutta pääsin vain lyhyen narunpätkän päähän.

Viimein tuli hämärä ja ihmisten käynti harveni. Isäntä ajoi autonsa aitaukseen eteen ja aukaisi kontin. Olin helpottunut päästessäni pois, mutta matkalla mietin ;

"Miksi joudumme kärsimään ihmisten viihtyvyyden vuoksi?"

Joutilaan tuntisuunnitelma

02.00 - 10.30 Nukkumista

10.30 - 11.00 Venyttely sängyssä

11.00 - 13.00 Ulkoilu + aamupala

13.00 - 14.00 Ruoan sulatus

14.00 - 16.00 Musiikki + kirjoitus

16.00 - 17.00 Vierailutunti

17.00 - 19.00 Ulkoilu + ruoka

19.00 - 20.00 Vierailutunti

20.00 - 21.00 Tietokoneella

21.00 - 23.00 Elokuva

23.00 - 01.00 Tietokoneella

01.00 - 02.00 Kirjallisuutta

02.00 - 10.30 R.E.M zZzzz...

.

Idea tarvitsee taitavan toteuttajan

Hyvällä idealla on mahdollista päästä pitkälle, mutta huono toteutus voi tyssätä kaiken. Kuvitellaampa, että ideana olisi täyteläisen suklaakakun varjeltu resepti.

Sitä toteuttamaan lähtevällä olisi suotavaa omistaa keittotaitoja. Monesti nämä hienoimmat reseptit vaativat jotain vedenkeitosta poikkeavaa, kuten ainesosa a:n ilmauttava vatkaaminen levyllä kuumennetuun, mutta huoneenlämpöiseen hylkeenrasvaan.

Toistoilla ihminen oppii varmasti kaiken mitä haluaa, mutta varsinkin työelämässä - kaiken vaatiessa kustannustehokkutta - toistoihin ei ole varaa. Siksi tulisikin verkostoitua taitavan kokin kanssa ja toteuttaa kakku yhdessä.

"Päästäkseen oikeuksiinsa, idea tarvitsee taitavan toteuttajan"

.

Päivän mietelause :

"Maailmankaikkeuden tutkiskeluun tarvitaan aikaa, hiljaisuutta ja avoin mieli. Tiede yrittää ainoastaan pukea järjen sanoiksi ja numeroiksi sitä arvoitusta, jonka vastauksen voi vain tuntea sisällään..."

- hesus

.

Rauhani turvaaja, Bella

Vaikka kuljin pimeässä yössä keskellä metsää, oli minun turvallinen olla. Ainoa mitä olisi pitänyt pelätä oli pedot ; sudet, karhut ja agressiiviset ihmiset. Bellan kävi tyynenä vierelläni. Pystyin luottamaan siihen ja sen aisteihin ; lähistöllä ei ollut uhkaa. Vain minä, koira ja säkenöivä tähtien paljous.

"Parhaatkaan elokuvat tai huvipuistot eivät tulisi vetämään vertoja tuolle kokemukselle, eivätkä mitkään turvalaitteet saisi oloani yhtä rauhalliseksi..."

.

Päivän mietelause :

"Ainoa kestävän kehityksen suunta, olisi kääntyä kehityksessä taaksepäin"

- hesus

.

Todellisuus hukassa

"Eräänä aamuna maailma näytti siltä, kuin kaikkialle olisi laskeutunut sankka sumu ja se hämärsi todellisuutta..."

Nyt kun viime viikkoina on tullut juhlittua kohtuu kovaa, ajatukset yksinäisyydestä ja luonnosta parhaana seurana on alkanut haaleta. Tilalla on ollut ns. yhteisöllisyyttä, päätöntä lystinpitoa, sekä porukan sisällä syntyneitä "hyviä juttuja" ja fraaseja.

Seuraavalla en väheksy ystävyyden (aidon) arvokkuutta, vaan kyseenalaistan pinnallista kivaa suuressa kaveriporukassa ;

Onko se todellisuutta ; olla osana ryhmää, jossa käydään näkymätöntä kilpailu, jossa nauretaan milloin millekkin, loistetaan kokemuksilla ja kertyneillä tiedoilla. Olla osana ryhmää, koska sen kanssa on hauskaa ja yksinolo tuntuu ontolta. Olla osana ryhmää, jossa yksilöä ei huomioida yksilönä, vaan yhdessä rakennetaan teatteria ajan kuluttamiseksi?

Paljon käytetty sanonta osottautui tänä iltana jälleen paikkaansa pitäväksi;

"Vasta menetettyäsi jotain, tajuat kuinka paljon se merkitsee"

Istuin laiturin nokassa. Jos olisi ollut kesä, jalkani olisivat olleet vedessä, mutta nyt pinta oli jäässä. Poljin ja ihmettelin kuinka vahvaa se jo oli. Pilvet liikkuivat nopeasti ja välillä niiden takaa erottui täysikuu ja kirkkaimmat tähdet. Laskeuduin makuuasentoon ja tajusin ;

Olen erkaantunut omasta ajatusmaailmastani, jota kesällä lähdin tietoisesti sosiaalistamaan ja nyt ikävöin sitä todellisuutta ja ykseyttä, jota joskus aistin...

Mama, im coming back to you

Päivän kuva : Seraphim and a bear

.

Saint Seraphim of Sarov feeds a bear

Quote by Seraphim "Acquire a peaceful spirit, and thousands around you will be saved."

.

Poimintoja Bob Blackilta : Eroon työstä

Löysin netistä mielenkiintoista tekstiä. Bob Black pohdiskelee, sekä kuuluttaa aika suoraan teoksessaan "The Abolition of Work" lähes kaiken maailman kurjuuden johtuvan työstä.

Alhaalla muutamia (referoituja) katkelmia tekstistä :

"Parikymmentä vuotta sitten pari tutkijaa arvioivat, että vain viisi prosenttia tuolloin tehdystä työstä tyydyttäisi ruoan, vaatetuksen ja suojan vähimmäistarpeemme. Viisi prosenttia."

"Suoraan tai epäsuorasti suurin osa työstä palvelee kaupan tai sosiaalisen kontrollin tuottamattomia tarkoitusperiä."

"Nykyään yli neljäkymmentä prosenttia työvoimasta on valkokaulustyöläisiä. Kokonaiset teollisuudenalat, esimerkiksi vakuutus, pankkitoimi ja kiinteistöala, eivät ole muuta kuin hyödytöntä paperinpyöritystä."

"Kenenkään ei pitäisi koskaan tehdä työtä. Kaikkien maiden työläiset ... rentoutukaa."

Ihailtavaa, mutta vaikeaa

Käytännössä tulee vastaan ; Entä jos, Mutta kun, Minun täytyy, Eihän me, Kuinka se...


::Kuvituskuvana työntekijöitä Barcelonan metrossa vuodelta 2005::

.

Marraskuun aloitus runomuodossa

Jalkojen alla narskui marraskuun ensimmäinen lumi.
Isä, poika, sekä pystykorva, joka haukkui metsoa puussa.
Metso lehahti metsän syvyyksiin ja lumi tippui puusta.
Kevyenä se suli punottavilta poskiltani. Isä kulki edellä
ja minä ihailin häntä.


.

Ajatuksia merkityksellisestä työstä

Toivon saavani elämääni jotain, jolle kokisin olevani intohimoisesti omistautunut. Työ, jota tällä hetkellä teen, ei sitä ole. Luovien palveluiden tuottaminen markkinoille yrittäjänä - vaikka siitä tykkäänkin, ei tunnu merkitykselliseltä ja se syö motivaatiota.

Ajatus, että voisi muuttaa maailmaa, kuulostaa utopistiselta. Noin valtavana käsitteenä sitä se onkin. Mutta jos mietettä muokkaa - niinkuin niitä monesti kannattaa, alkaa konkretiaa löytymään ;

"Voisinko, olemalla (paikallisella tasolla) pieni ja esimerkillinen muutoksen palanen, auttaa Maailmaa?"

Tästä on seurannut pitkään muhinut päätös jättäytyä taka-alalle business-maailmasta... ja tähän mennessä se on tuntunut vapauttavalta.

Mitä sitten on merkityksellinen työ?

Minusta tutkijat, esim. etologi Jane Goodall tekee merkittävää työtä. Hän kerää ja jakaa tutkimuksia mm. simpanssien sosiaalisesta elämästä, lisätäkseen ihmisten tietoisuuttaa ja sitä kautta puolustamalla elämän kirjoa.

Mielenterveyden parissa työskentelvät psykologit, hoitajat ja muut tekevät silminnähden arvokasta työtä huojentamalla ihmisten huolia. Nykyaikana "kaikki on hyvin ja hymyillään" - näytelmän keskellä harva uskaltaa puhua todellisista oloistaan. Niitä ei osata välttämättä osata edes käsitellä ja siitä syntyy ongelmia, jotka ääreistapauksissa räjähtävät valtakunnallisiksi tradegioiksi.

Merkityksellisiä ammatteja ja toimijoita on paljon, oikeastaan jokaisessa ammattikunnassa, kunhan vain tarkoitusperät kohtaavat aatteet...

Hmm...

Kiitos, kun luit.

Lyhyesti puheesta

.

Kännykkäkulttuurin yleistyttyä puheesta on tullut rönsyävää. Hiljaiset hetket puhelimessa ovat omituisia, joten tyhjänpäiväisten täytesanojen on annettu syöpyä mieliimme ja ne ovat siirtyneet myös kasvotusten kohtaamisiin.

- Hiljaisuudesta tuntuu tulleen sosiaalista kyvyttömyyttä.


.

Päivän kuva : Koira kesälomalla

- Eläimiltä olisi paljon opittavaa

.

Sokeiden valtakuntia

Mistä pitäisi etsiä syitä, kun puhutaan nuorten poismuuttovimmasta - pienemmissä paikoissa, kuten Kuusamo. Oman kaupungin koulutus-, työ-, harrastus- ja kulttuuritarjonnastako?

Mikäli vastaus on kyllä, jossain on vikaa.

Tosiasia on, ettei Kuusamo ole "cool". Sen vuoksi nuori massa lähtee. "Ei täällä oo mitään tekemistä", moni kaverini on huutanut nostaessaan kytkimen kohti kasvukeskusta ; Oulua, Jyväskylää, jne...

Paikallinen hallitus miettii ; "Miten saisimme houkuteltua ihmisiä tänne?". Ei saatana. Kuntapolitiikastakin on tehty bisnestä. Kaikessa on kyse rahasta, kasvusta, kehityksestä ja tuloksista. Vaikka tänne rakennettaisiin lisää, mahdollistettaisiin enemmän ja uutta, olisi se vain rahan haaskausta. Valmiiksi suuret ja kehittyvät kaupungit "menestyisivät" silti paremmin. Niin kauan, kuin tavoittelemisen arvoinen elämä omaksutaan elokuvista ja seurapiirilehtien palstoilta, asia on edellä mainittu. Lainaan erään viisaan naisen - äitini -sanoja :

"Nykyään huomio on siinä miltä asiat näyttävät, ei miltä ne tuntuvat"

Puhuimme siitä, kuinka mm. vaatteet, auto ja ammatti tuntuvat määrittelevän ihmisen arvon. Nyt tajuan, että sama lausee pätee paljon suuremmassa mittakaavassa. Kunnat ja valtiot ovat yhtä typeriä.

Miksi lähtisimme kilpailemaan toisten kanssa samaan sarjaan? Miksi toisimme tänne nimekkäitä ketjuja ja yrittäisimme olla kuten muutkin? (puhun kaupungista, mutta pätee myös ihmisiin)

Kuusamon imagoa "hyvinvointikaupunkia" voisi alkaa miettimään sanan todellisessa ja laaja-alaisessa merkityksessä. Voisimme tarjota metropolien melu-, valo- ja mainossaasteeseen, sekä hektisyyteen ja kilpailuun väsyneille ihmisille rauhan tyyssijaa.

Metsän ympäröimässä kaupungissa, jossa entisajan yhteisöllisyys, todellinen vuorovaikutus, sekä luonnon kunniottaminen kävelisi rakastuneen pariskunnan dominoivampana osapuolena, nykyajan saavutusten kanssa.

Viva la Resistance!

29.10.

Palatakseni aiheeseen. Kyllä niitä sokeita asuu joka paikassa. Kaupungissa, maalla, kylillä, kämpille, sillan alla, pilvenpiirtäjässä... Se on sisältä pään, ei ympäröivät asiat, joiden läpi katsotaan ja olosuhteet voivat pakottaa .

Päivän mietelause :

"Hän nautti kiertelystä juuri siksi, että sai tutustua uusiin ihmisiin tarvitsematta olla päivittäin tekemisissä heidän kanssaan.

Kun näkee samat kasvot joka päivä, niistä tulee osa elämää. Ja kun niistä tulee osa elämää, oman elämänkin olisi muututtava toisten toiveiden mukaiseksi. Ellei niin käy, ihmiset ärsyyntyvät..."

- Paolo Coelho , Alkemisti

(kuva Lohtakarin rannalta. Kesä -07. Klo. 03:44)

.

Selviytyjä

Tarina sijoittuu entivanhaseen aikaan, jolloin metsästysyhdistys maksoi tuhoa aiheuttavien piisamien pyynnistä ja niiden turkit olivat muutenkin rahan arvoista tavaraa (kuten esim. oravienkin).

Määttä Unton isävainaa oli Riekin kovimpia pyyntimiehiä. Jokivarrelle lähtiessään hänellä oli reppulastillinen piisaminpyydyksiä. Ne olivat rautaisia leukoja, jotka jännitettiin jousella, lukittiin ja laukaisinlevylle asetettiin syötti (yleensä kalaa).

Sellainen oli asetettu myös Kellomutkan sillan alla, päivänä jolloin mummolan vanha koira Pimu oli lähtenyt normaalille reissullensa. Päiviä kului, eikä koiraa kuulunut takaisin. Siihen aikaan oli normaalimpaa, että eläimiä kuoli kairoilla, joten niin uskottiin tällekkin käyneen.

Kukaan ei arvannut, mitä oli tapahtunut ; koira taisteli hengestään yötä päivää sydäntalven pakkasessa. Yli 30 tunnin ajan, kivusta ja kylmyydestä huolimatta, se oli riuhtonut itseään irti ja viimeisillä voimillaan edennyt tukkoon tuiskuttanutta polkuaan kohti kotia.

Mummo, joka oli ollut keittämässä kahvia oli kuullut vaimeaa uikutusta. Mentyään ottamaan selvää, mistä ääni tuli, oli hän löytänyt Pimun makaavan kuistilla. "Se oli surkeassa kunnossa" , muisteli mummo. Raudat irroitettiin ja niin alkoi kuntoutuminen. Se vei aikaa, mutta koira vahvistui ja siitä tuli vahvempi, kuin se koskaan oli ollut.

Sen pituinen se.

Kun pikkupoikana silitin tuota vanhoilla päivillään ollutta koiraa ja kysyin "Miksi Pimun suu on nuin hassun näköinen?" kuulin tarinan ensimmäisen kerran. Nyt kuulin sen uudestaan ja vanhemmalla iällä se vaikutti aivan erillä tapaa ; "Kuinka lujatahtoinen eläin ja niin vahva halu selviytyä pystykorvalla oli. Pakko kirjoittaa se ylös" , ajattelin.

R.I.P & Respect

...

Kuvituskuvana käytän viime talvena ottamaani kuvaa Bellasta, mummolan uudesta pystykorvasta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun se lähti mukaan metsään. Pikkuisen liikkuminen upottavassa hangessa oli vaivalloista. Välillä se jäi niin kauas, etten kunnolla edes nähnyt sitä, mutta silti se tuli perässä omin voimin aina takaisin pihamaalle. Olisin toki voinut ottaa sen syliin ja kantaa, mutta ajattelin ; tuo kasvattaa koiran luonnetta. Samoin on laita ihmisten. Kokemuksien ja omin voimin selvitettyjen haasteiden kautta meistäkin tulee...

Selviytyjiä.

Erilainen ehdokas

Valtuustosalin seinien sisälle on pyrkimässä sadottain ihmisiä, jotka tietävät ja osaavat - sanojensa mukaan- tehdä asioista totta. Kai sinne mahtuisi yksi, joka haaveilisi muutoksesta parempaan ja ottaisi selvää, miten se tehtäisiin?

:: Näin jälkeenpäin 12.11 ::

Pääsy valtuustoon jäi kuuden äänen päähän, mutta lautakuntapaikkaa koulutus- ja sivistyspuolelle tarjottiin. Epäröin vastaukseni kanssa, koska suunitelmissani olen jo lähtenyt seikkailulle...johonkin... Kuukauden päästä päätös on jo tehty, joten päivitän tilannetta sitten uudestaan.

Päivän kuva : Harmony

(Shigatse, China)

Kun roskaajat roskaavat

Ihminen tuottaa sellaista jätettä ja siinä määrin, ettei se ole luonnollista missään suhteessa. Liukuhihnalta tulee tavaraa ja sitä mukaa vanhaa kärrätään kaatopaikoille.

Lajittelemme, koska se on muka tapa hyvitellä sitä saastaa ja tuhoa, jota esimerkiksi elintarviketeollisuus ympäristöllemme aiheuttaa.

Asiaa ei saada kuntoon, koska kokoajan tuotetaan ja tuotetaan vain lisää roskaa.

Jos jäteasiat kiinnostavat – niinkuin niiden pitäisi, tulisi omia elintapojaan tarkkailla ja kyseenalaistaa materiansa tarvetta. Sysääminen hallituksien harteille on ongelmien siirtämistä. Maa on äitimme, huolehditaan hänestä.

Kiitos.

(paikallislehteen kirjoittamani kirje)

Päivän mietelause :

" Vain yksinäisyydestä voi löytää omat sanansa ja ajatuksensa. Ne hukkuvat helposti tai menevät sekaisin, kun seurustelee ihmisten kanssa"

- Anita Konkka ( Kirjailijan työmaat, Tammi)

.

Päivän mietelause :

“If everyone demanded peace instead of another television set, then there’d be peace.”

- John Lennon


(kuva vuoden 2006 tammikuiselta yöltä)



.

Kenellä on...

Eniten jääkiekkokortteja, hienoimmat lelut, siisteimmät vaatteet ja
äkäsin mopo. Entä korkein keskiarvo? Minäpä sain uuden pelikonsolin, pääsin
junnujoukkueen ykköketjuun ja sain naista.

Jos näihin tavoitteisiin kasvaa pienestä pitäen, mikä on lopputulos isona? Vastaus : Konserninjohtaja

Hänellä on tyylikkäin puku, korkein koulutus, arvostetuin ammatti ja
hienoin talo.

“Raha ei tuo onnea, mutta mielummin itkisin Ferrarissa, kuin Ladassa” on hauska
sanonta, mutta en haluaisi joutua tuskailemaan näiden asioiden vuoksi ollenkaan. Miltähän tuntuisi elää omavaraisesti vaihtokauppaa käyden - hyödyntäen toki nykyaikaisia keksintöjä, kanssaihmisiä ja Äiti Maata kunnioitaen.

Vuosi 2008. Onko tämä mitään muuta, kuin orastavan hipin haaveilua?

Ajatellaan.

Lainaan vielä loppuun ystäväni lausahduksen ; Aika on taidetta

.

Päivän kuva : Mac & Retna (unfished)

- The Mac

Ehdolle asettuneen ajatuksia

On helpompi ajatella kynän kautta paperilla, joten kirjoitan. Minua kysyttiin aiemmin kesällä Kokoomuksen listoille. Vaikka alkutilaisuudessa oli mukavia ihmisiä, puolueen aatteet tuntuivat vierailta. Myöhemmin syksyllä - Vihreiden otettua yhteyttä, suostuin heti.

Vaikkakaan politiikasta en paljoa tiedä, niin tiedän, että tuolla jossain pieni pukuihin pukeutunut joukkio päättää meitä ; Ihmisiä, Eläimiä ja Luontoa koskevista asioista. Kaksi näistä tarvitsevat lisää puolesta puhujia. Ja tekemällä niin, kunnioittamisen kautta kasvatamme myös ihmisyksilön omaa hyvinvointia.

“Vasta sitten kun viimeinen puu on kaadettu, vasta sitten kun viimeinen joki on myrkytetty, vasta sitten kun viimeinen kala on pyydetty, vasta sitten huomaatte, ettei rahaa voi syödä.”

- Vanha Cree – intiaanien ennustus

Hetken hiljaisuuden jälkeen havahdun, “Kuinka viisaita ovatkaan ihmiset olleet”. Tuo pysäyttävä mietilause on sormen osoitus korporaatioita kohtaan globaalilla tasolle, joiden toimet ja kampanjat heijastuvat myös Kuusamoon. Voiko näihin asioihin poliittisesti ja/tai kunnallistasolla vaikuttaa? Se jää nähtäväksi.

Ugh. Olen puhunut.

Tähtitaivaasta

Öiden pimetessä taivas paljastaa tähtensä. Kirkkaat ja haaleat, lähellä ja kaukaa. Niitä katsoessa mieli lepää, muuttuu sanottomaksi ja huokaa ; Mitä oikein olette, aina mukana kuljette...

Vitut siitä mitä tiedemiehet sanovat. Haluan pitää suhteeni tähtiin ja toisiin taivaankappaleisiin mystisenä.

Terveisin,

Observador el Estrella

P.s. Valotin kuvituskuvaa 20 minuuttia. Tämä on ensimmäinen ottamani pitkän ajan valotus, jonka nähtyäni yllätyin maan pyörimisnopeudesta.

Päivän mietelause :

"How smooth must be the language of the whites, when they can make right look like wrong, and wrong like right."

- Black Hawk, Sauk

.

Intiaanipäällikkö puhui valkoisista, jotka pari vuosisataa sitten tulivat heidän mailleen, riistivät, raatelivat ja raiskasivat sen. Nyt korvaavaksi sanaksi sopisi media, aivopesijät.

.Amerikka takaisin intiaaneille.

Päivän kuva : Prophecy::

Tarina kuvan takana :

Kuva syntyi kun olin kuvaamassa Kuusijärven ruskaa, Riekin kylässä. Aurinko oli painunut jo mailleen, mutten malttanut lähteä. Vihelsin mukana olleelle koiralle, silloin näin tuon kiven. Noin puolikilometriä rantaaviivaa eteenpäin kuului haukahdus, Bella oli hypännyt kiven päälle tähystämään.

Lähdin etenemään risukkoista rantaa ja kuvasin matkalla veden pintaa. Oli hyvinkin jo hämärää, kun saavuin tälle paikalle. Se, kuinka nopeast auringon laskettua pimenee, havainnollistuu hyvin kuvattaessa -suljinaika muuttuu kokoajan.

Otin muutamia eri variaatioita sommittelun ja asentojen osalta, ennenkuin päädyin tähän. Asento ja miljöö itsessään oli mystinen ja luontoa kunnioittava, mutta kaipasin jotain lisää. Tulitikut, joita ruukaan kantaa taskussani ja pureskella antoivat vastauksen. Tuli.

Jätin kuvauspaikan hetkeksi ja lähdin vasemmalla alkavaan metsään. Tulin korpisuon laitaan. Repäisin maasta pienen tukon märkää sammalta ja koivun kyljestä kuivaa tuohta.

Takaisin kuvauspaikalla. Revin tuohet pieneksi silpuki ja muotoilin sammaleesta kupin. Asetin tulitikut, sekä keppini valmiiksi ja menin painamaan laukaisinta. 10 sekunttia aikaa. Hyppäsin kivelle ja sytytin tuohet kädessäni palamaan. Nostin kepin ja kohotin katseen kohti horisonttia ja samassa suljin kävi.

"Aivan mahtava kuva", ajattelin heti sen nähdessäni "ja onnistuin ensilaukaisulla." Koira haukahti jossain kauempana, oli aika lopettaa kuvaukset. Pakkasin repun ja patikoin läpi pimentyneen metsän ja peltosaran takaisin isovanhempieni talolle.

Tunnustus :

Laitettuani kuvat koneelle olin vieläkin sitä mieltä, että tämä oli mahtava - yksi parhaimmistani. Silti ajattelin lisätä tunnelmaa. Monena menneenä yönä olin kuvannut tähtiä ja niistä ruuduista lisäsin korostaakseni tämän kuvan taivasta.

:::kmonstreetprophet:::

Päivän kuva : Indian storyteller

- Unknown artist

Kotona asuvat vanhukset

Kaukaisella niityllä kasvoi kaunis kukka. Vuosikymmenten ajan se sai ravintonsa maasta ja energiansa auringosta.

Sitten koitti aika, jolloin juuret alkoivat haurastumaan.

Kukka oli kuitenkin merkityksellinen ja sitä haluttiin säilöä. Niin se revittiin maasta, kuljetettiin, ja istutettiin suureen kasvihuoneen multaan kauaksi kotoaan.

Kasvihuoneen henkilöstö oli kouluttautunutta väkeä, joka kaikessa viisaudessaan oli rakentanut optimaaliset olosuhteet kaikkien kasvien selviytymiseen ja lisäravinteiden annostelulle.

Aika kului. Vaikka kaikki näytti paperilla hyvältä, kukka muuttui. Se menetti elinvoimansa ja lasittui. Kaikki pitivät sitä merkkinä vanhuudesta, vaikka todellisuudessa se vain kaipasi takaisin omalle maalleen.

Loppu.

Ensilumien aikaan

Kirjoitettu 01.09.2008

Syksyn ensimmäiset lumet tuli tänään. Olin otettu ja onnellinen, että satuin liikkumaan sateen alkaessa ulkona. Oltiin Bellan kanssa lähdetty kävelemään tukikohdastamme Takaloon päin. Soratieltä se näki oravan, hyppäsi sivuun ja alkoi haukkumaan puuhun. Minä lähdin kiikkumaan sinne, muka näyttääkseni koiralle, että olemme team metsästystiimi. Hah, päästyäni ensimmäisille oksille, orava oli jo kadonnut. Hyppäsin maahan ja siitä jatkettiinkin matkaa metsässä ja saavuttiin Väntälän suon hylätyille saroille.

Olin käynyt tutkimassa sortumaisillaan olleita latoja aiemminkin, mutten sulan maan aikaan. Koluttuani läpi nuo puolenkymmentä rakennusta olin - löydettyäni entisestä elämäntyylistä muistuttavia esineitä, emotionaalisesti latautunut ja valmis vastaanottamaan seuraavaa ;

Istuin nyt kannonnokassa alavan rinteen päälle. Näin kuinka kesän vihreät värit olivat haalistuneet laventelimaisemmiksi. Siellä täällä huojui jo ruskan värjämiä punakeltaisia puita ja etäämmällä aaltoili järven pinta. Taivas, pilviharsostaan huolimatta päästi lävitseen säteitä, joiden valossa koira haukahti. Käännyin katsomaan ja samassa alkoi sataa. Se alkoi vetenä, muta kiinteytyi kohta räntäiseksi lumeksi. Vedin hupun päähän ja jatkoimme matkaa. Ropisee, ropisee. Vaikka ilma oli kylmä, ajatus lämmitti mieltä ;

"Syksy lakaisee kesän talven tieltä. Kuinka sen todistaminen, sen keskellä hengittäminen puhdistaa näin omaakin mieltä. "

Syvä huokaus ja matka jatkuu...

(Kuvituskuva on viime syksyltä samoihin aikoihin - raekuuron yllättäessä zaikedeelisella maalla.)

Päivän mietelause :

"Kukkain keskellä linnut laulaa

- nauraen ihmiskiireitä"

- Sho - u

.

tässä tapauksessa koira, ja sekin nauraa :)

.

Sopivasti kaukana kaikesta

Reppumatkaajat keksivät Koh Sametin saaren Thaimaassa 80-luvulla. Siitä lähtien sen suosio on kasvanut ja rakennuksia noussut, joskin julistaminen kansallispuistoksi on pitänyt saaren kohtuullisen koskemattomana.

“Koh Samet on kokonaisuudessaan luonnonsuojelu aluetta, joten luonto ihastuttaa kauneudellaan ja turmelemattomuudellaan. Täällä olet sopivasti kaukana kaikesta” , sanotaan erään matkanjärjestäjän kotisivuilla.

Kaunista siellä kyllä oli, mutta kaukanako kaikesta? Manteerelta tuli matkaa kuutisen kilometriä, joka vei pieneltä alukselta noin tunnin seilata kovassa aallokossa. Ankkurit laskettiin etäällä rannasta, koska poukama oli satamaton. Matkustajat hyppäsivät aluksen vierelle ajaneisiin lauttoihin. Sekin jäi muutaman metrin päähän, joten saimme heti tuntea lämpimän veden ja valkokultaisen hiekan hienouden kahlatessamme rantaan, kantaen laukkuja päämme päällä.

Siinä sitä seisottiin – saman saapumiserän turistit - ja hymyiltiin paratiisin viehättävyydelle, kuin olisimme yhtä suurta perhettä. Laiva kauempana käynnisti moottorinsa, käänsi keulansa kohti mannerta ja katosi kohta näkyvistä. Niin myös ihmiset pikkuhiljaa ympäriltäni ja kohta ne olivatkin hajaantuneet ennalta varattuihin majapaikkoihinsa. Seisoin yksin ja katselin ympärilleni. Kädessä kastuneet kengät, kainalossa jalkapallo, selässä reppu ja mahassa nälkä.

Tovin aikaa mietittyäni, kävin ostamassa pussillisen pähkinöitä ja jatkoin avojaloin pientä – kaupalta lähtenyttä polkua, jota reunusti korkeat bambuaidat. Autoja saarella oli kuulemma vain viitisenkymmentä, joista suurin osa takseja. Polun päästä löysinkin muutaman, joista yhden lavalle heitin tavarani ja hyppäsin itse perässä. Tiet olivat soraisia ja erittäin huonossa kunnossa. Niitä ympäröi viidakko ja muutama rannoille raivattu tie nimikyltteineen. Viidentoista minuutin matkan aikana kerkesin nähdä todella atsteekkista meininkiä. Sitten jarrut nirskahtivat. Olin pyytänyt kuskia jättämään minut halvan hostellin kohdalla ja mäen päällä sellainen kuulemma oli, viittoi kuski kädellään. Kiitin, kumarsin ja luovutin sovitun summan, sitten otin ensimmäisen askeleen hostellin respaan johtavista portaista.

Henkilökunta - Thaimaalaiseen tapaan, oli hymyilevää ja ystävällistä. Kysyin majoitusta ja lähdimme katsomaan vuokralla olleita majoja. Se oli surkein mitä olin koskaan nähnyt, mutta laskin laukkuni lattialle ja nyökkäsin ; otan tämän. Nainen ojensi munalukon ja lähti pois. 3 x 3 metriä alue. Lattilaudat rakoilivat niin, että maaperä näkyi. Ikkuna-aukko oli peitetetty ohuilla, kaihdinta muistuttavilla puulastuilla ja verhoa muistuttavalla rievulla. Katto oli peltinen ja seinillä juoksenteli gekkoja. Painoin lattituulettimen päälle, istuin moskiittiverkolla suojatun patjan päälle ja naurahdin ; melkosta lomailua.

Nyt palataan takaisin tuohon matkanjärjestäjän mainoslauseeseen ; Täällä olet sopivasti kaukana kaikesta. Seuraavana päivänä ajellessani vuokratulla skootterilla, alkoi saaren rakenne hahmottua. Se koostui muutamista viidakkoon raivatuista palvelukeskittymistä. Päivisin rannat olivat täynnä vierivierekkäin makaavia auringonopalvojia, ryhmällä ravintolaan kokoontuneita kaveruksia ja lapsiperheitä. Iltaisin ihmiset juhlivat baareissa ja tanssivat kiinni toisissaan samoja biisejä, joita soittaa clubit Kuusamossakin. Pyörähdin sellaisessa, mutta lähdin nopeasti pois. Pimeän tullen kävelin rantaviivaa edestakaisin ja ihailin kuutamon kauneutta.

Tämän tarinan kuvituskuva syntyi tuota seuraavana yönä. Olin vaihtanut majapaikkaa saaren eteläkärkeen ja syöynyt aivan rantaveden tuntumaan sijoitetuilla tuoleilla illallisen. Kello alkoi olla sitä aikaa, kun lapsiperheet painuivat nukkumaan ja bileturistien volyymi nousi. Päätin käydä hakemassa kameran ja kävellä kallioille, jotka olin saarelle tullessa nähnyt.

Reitti kuvauspaikalle oli kuumottava, ja jännitys jatkui perille päästyä. Se oli uuden kokemisen tunnetta tuntemattomasssa maassa sekoitettuna iltahämärän tuomaan turvallisuuden tunteeseen. Alkumatka oli kasvillisuuden peittämää louhikkoa. Jokaiseen otettuun askeleseen sisältyi toive ; ettei se osuisi käärmeen, hämähäkin tai minkään muun myrkyllisen otuksen päälle. Toiveisiin vastattiin ja pääsin perille. Kuulin meren jo kaukaa ennenkuin näin aallokon iskeytyvän kallioihin. Laskin repun maahan ja korkkasin wine-coolerin ;

“Nyt olen sopivasti kaukana kaikesta”