Tuesday, September 16, 2008

Ehdolle asettuneen ajatuksia




On helpompi ajatella kynän kautta paperilla, joten kirjoitan. Minua kysyttiin aiemmin kesällä Kokoomuksen listoille. Vaikka alkutilaisuudessa oli mukavia ihmisiä, puolueen aatteet tuntuivat vierailta. Myöhemmin syksyllä - Vihreiden otettua yhteyttä, suostuin heti.

Vaikkakaan politiikasta en paljoa tiedä, niin tiedän, että tuolla jossain pieni pukuihin pukeutunut joukkio päättää meitä ; Ihmisiä, Eläimiä ja Luontoa koskevista asioista. Kaksi näistä tarvitsevat lisää puolesta puhujia. Ja tekemällä niin, kunnioittamisen kautta kasvatamme myös ihmisyksilön omaa hyvinvointia.

“Vasta sitten kun viimeinen puu on kaadettu, vasta sitten kun viimeinen joki on myrkytetty, vasta sitten kun viimeinen kala on pyydetty, vasta sitten huomaatte, ettei rahaa voi syödä.”

- Vanha Cree – intiaanien ennustus

Hetken hiljaisuuden jälkeen havahdun, “Kuinka viisaita ovatkaan ihmiset olleet”. Tuo pysäyttävä mietilause on sormen osoitus korporaatioita kohtaan globaalilla tasolle, joiden toimet ja kampanjat heijastuvat myös Kuusamoon. Voiko näihin asioihin poliittisesti ja/tai kunnallistasolla vaikuttaa? Se jää nähtäväksi.


Ugh. Olen puhunut.

2 comments:

Anonymous said...

when will you go online?

Anonymous said...

Onnittelut hyvästä valinnasta, äkkiseltään ainakin tulee semmonen olo että oisit ehkä ollut hieman kummajainen siellä Kokoomuksen listoilla.