Thursday, September 11, 2008

Päivän kuva : Prophecy::




Tarina kuvan takana :

Kuva syntyi kun olin kuvaamassa Kuusijärven ruskaa, Riekin kylässä. Aurinko oli painunut jo mailleen, mutten malttanut lähteä. Vihelsin mukana olleelle koiralle, silloin näin tuon kiven. Noin puolikilometriä rantaaviivaa eteenpäin kuului haukahdus, Bella oli hypännyt kiven päälle tähystämään.

Lähdin etenemään risukkoista rantaa ja kuvasin matkalla veden pintaa. Oli hyvinkin jo hämärää, kun saavuin tälle paikalle. Se, kuinka nopeast auringon laskettua pimenee, havainnollistuu hyvin kuvattaessa -suljinaika muuttuu kokoajan.

Otin muutamia eri variaatioita sommittelun ja asentojen osalta, ennenkuin päädyin tähän. Asento ja miljöö itsessään oli mystinen ja luontoa kunnioittava, mutta kaipasin jotain lisää. Tulitikut, joita ruukaan kantaa taskussani ja pureskella antoivat vastauksen. Tuli.

Jätin kuvauspaikan hetkeksi ja lähdin vasemmalla alkavaan metsään. Tulin korpisuon laitaan. Repäisin maasta pienen tukon märkää sammalta ja koivun kyljestä kuivaa tuohta.

Takaisin kuvauspaikalla. Revin tuohet pieneksi silpuki ja muotoilin sammaleesta kupin. Asetin tulitikut, sekä keppini valmiiksi ja menin painamaan laukaisinta. 10 sekunttia aikaa. Hyppäsin kivelle ja sytytin tuohet kädessäni palamaan. Nostin kepin ja kohotin katseen kohti horisonttia ja samassa suljin kävi.

"Aivan mahtava kuva", ajattelin heti sen nähdessäni "ja onnistuin ensilaukaisulla." Koira haukahti jossain kauempana, oli aika lopettaa kuvaukset. Pakkasin repun ja patikoin läpi pimentyneen metsän ja peltosaran takaisin isovanhempieni talolle.

Tunnustus :

Laitettuani kuvat koneelle olin vieläkin sitä mieltä, että tämä oli mahtava - yksi parhaimmistani. Silti ajattelin lisätä tunnelmaa. Monena menneenä yönä olin kuvannut tähtiä ja niistä ruuduista lisäsin korostaakseni tämän kuvan taivasta.


:::kmonstreetprophet:::

No comments: