Kirjoitettu 01.09.2008
Syksyn ensimmäiset lumet tuli tänään. Olin otettu ja onnellinen, että satuin liikkumaan sateen alkaessa ulkona. Oltiin Bellan kanssa lähdetty kävelemään tukikohdastamme Takaloon päin. Soratieltä se näki oravan, hyppäsi sivuun ja alkoi haukkumaan puuhun. Minä lähdin kiikkumaan sinne, muka näyttääkseni koiralle, että olemme team metsästystiimi. Hah, päästyäni ensimmäisille oksille, orava oli jo kadonnut. Hyppäsin maahan ja siitä jatkettiinkin matkaa metsässä ja saavuttiin Väntälän suon hylätyille saroille.
Olin käynyt tutkimassa sortumaisillaan olleita latoja aiemminkin, mutten sulan maan aikaan. Koluttuani läpi nuo puolenkymmentä rakennusta olin - löydettyäni entisestä elämäntyylistä muistuttavia esineitä, emotionaalisesti latautunut ja valmis vastaanottamaan seuraavaa ;
Istuin nyt kannonnokassa alavan rinteen päälle. Näin kuinka kesän vihreät värit olivat haalistuneet laventelimaisemmiksi. Siellä täällä huojui jo ruskan värjämiä punakeltaisia puita ja etäämmällä aaltoili järven pinta. Taivas, pilviharsostaan huolimatta päästi lävitseen säteitä, joiden valossa koira haukahti. Käännyin katsomaan ja samassa alkoi sataa. Se alkoi vetenä, muta kiinteytyi kohta räntäiseksi lumeksi. Vedin hupun päähän ja jatkoimme matkaa. Ropisee, ropisee. Vaikka ilma oli kylmä, ajatus lämmitti mieltä ;
"Syksy lakaisee kesän talven tieltä. Kuinka sen todistaminen, sen keskellä hengittäminen puhdistaa näin omaakin mieltä. "
Syvä huokaus ja matka jatkuu...
(Kuvituskuva on viime syksyltä samoihin aikoihin - raekuuron yllättäessä zaikedeelisella maalla.)
No comments:
Post a Comment