"Eräänä aamuna maailma näytti siltä, kuin kaikkialle olisi laskeutunut sankka sumu ja se hämärsi todellisuutta..."
Nyt kun viime viikkoina on tullut juhlittua kohtuu kovaa, ajatukset yksinäisyydestä ja luonnosta parhaana seurana on alkanut haaleta. Tilalla on ollut ns. yhteisöllisyyttä, päätöntä lystinpitoa, sekä porukan sisällä syntyneitä "hyviä juttuja" ja fraaseja.
Seuraavalla en väheksy ystävyyden (aidon) arvokkuutta, vaan kyseenalaistan pinnallista kivaa suuressa kaveriporukassa ;
Onko se todellisuutta ; olla osana ryhmää, jossa käydään näkymätöntä kilpailu, jossa nauretaan milloin millekkin, loistetaan kokemuksilla ja kertyneillä tiedoilla. Olla osana ryhmää, koska sen kanssa on hauskaa ja yksinolo tuntuu ontolta. Olla osana ryhmää, jossa yksilöä ei huomioida yksilönä, vaan yhdessä rakennetaan teatteria ajan kuluttamiseksi?
Paljon käytetty sanonta osottautui tänä iltana jälleen paikkaansa pitäväksi;
"Vasta menetettyäsi jotain, tajuat kuinka paljon se merkitsee"
Istuin laiturin nokassa. Jos olisi ollut kesä, jalkani olisivat olleet vedessä, mutta nyt pinta oli jäässä. Poljin ja ihmettelin kuinka vahvaa se jo oli. Pilvet liikkuivat nopeasti ja välillä niiden takaa erottui täysikuu ja kirkkaimmat tähdet. Laskeuduin makuuasentoon ja tajusin ;
Olen erkaantunut omasta ajatusmaailmastani, jota kesällä lähdin tietoisesti sosiaalistamaan ja nyt ikävöin sitä todellisuutta ja ykseyttä, jota joskus aistin...
Mama, im coming back to you
No comments:
Post a Comment