Tuoretta leipää, kiviä joesta

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun ensimmäiset auringonsäteet . Sänky on sijoitettu niin, että näkee ulos vielä maatessaan.

Makuuhuonen oven aukaistuani kuulen parketin rapisevan. Isännän heräämisen kuullut koira ilmestyy nurkan takaa takajalat sutien. Silitän sen päätä, kaadan maahan ja rapsutan mahaa. "Lähdetäänpä ulos". Meillä on elukan kanssa tapana juosta kilpaa puusillalle, joka ylittää pienen joen. Koira voitti nyt, niinkuin yleensä.

Sillan jälkeen alkaa polku. Se kulkee vanhan ja vehreän metsän läpi jatkuen mäelle. Mäen laki on puuton ja vihreä. Sen rinteessä on raunioitunut rakennus. Nykyään siinä yöpyy jäniksiä ja muita eläimiä. Hajuvanat vetävät koiran sinne. Hölkkään perässä ja kiipeän kivijalan päälle seisomaan. Se on sen verran korkealla, että näen mäen takaa alkavan kylän rakennuksia. Aurinko tekee nousuaan, sen valo on vielä pehmeää.

Äskettäin ylitetty joki levenee kylää lähestyttäessä. Kylään johtavan tien silta on tehty kivilohkareista. Sen päältä myötävirtaan katsoessa joki laajenee lahdeksi ja siitä järveksi. Paikalliset kalastajat ovat jo laskemassa verkkojaan. Valkamasta kuuluu hauketta, koira juoksee kavereidensa luo. Kävelen kivistä katua toivottaen muutamalle vastaantulijalle huomenta. Siihen vastataan. Rutiini on tuttu, kaupasta ostan tuoretta leipää ja maitoa.

Vaihdettuani kuulumiset kaupanpitäjän kanssa lähden takaisin. Ylittäessäni kivistä siltaa vihellän sen kummemmin taakse katsomatta. Tiedän koiran kuulleen sen ja tulevan perässä, ennemmin tai myöhemmin.

Ilma on lämmennyt sen verran paljon, että takaisin talolle päästyä aukaisen ikkunat. Ne avautuvat sisäänpäin, ja auringon valo pääsee läpikuultavien verhojen läpi huoneeseen. Päivän paikallislehtikin on jo tullut. Nyt vain odotellaan maitoon keitetyn kaurapuuron valmistumista.

Puuroa lusikoidessani, koirakin juoksee kieli poskella kohti kotia ja tulee sisään. "Mennäänkö herättämään *nimi*", kysyn ja koira nyökkää. Hiivimme makuuhuoneen ovelle. Näytän kahdella sormella silmiäni, jonka jälkeen osoitan sänkyyyn. Näin ilmoitan, että hänen täytyy pitää silmällä sitä. Hiivin ikkunalle ja vetäisen verhot auki. Samassa koira hyppää sänkyyn. Mutta missä on kohde?

Rakkaus on vapautta, ei sitoutumista. Tyttö, joka sen ymmärtää, on herännyt kun kävimme kylällä ja lähtenyt kävelylle. Jäljet johtaa joen yläjuoksulle. Siellä tyttö pyörittelee rantavedestä poimimiaan kiviä käsissään. Koiran kerettyä luokseen hän silittää sen turkkia ja nostaa katseensa minuun ja nousee. "No löytyykö mitään", kysyn. Hän avaa kämmenensä ja näyttää mustaa ja sileää kiveä, jossa on valkoinen viiva, "Tälläinen". "Se on hieno".

.

(kuva : Jeffrey Newcomer)

.