Saturday, July 16, 2011

Muutto



Muutto Helsingistä  paljon pienemmälle paikkakunnalle on vireillä. Mitä lähemmäksi lopullisempaa päätöstä tullaan, sitä paremmalta tämänhetkinen tilanne kuitenkin tuntuu. "On niin hyvä asunto ja työt ja kaikki mahdollisuudet...". 


Olen pitänyt itseäni ihmisenä, joka ei helposti ankkuroituisi edellämainituista syistä. Silti niin tuntuu käyneen. 
Pentti Linkola kirjoittaa :


"Joskus kuullut puheet "hermoja kuluttavasta elämäntavasta" vaikuttavat etäisen teoreettisilta runsaan työtoverijoukan luoman turvallisuudentunteen ja kaikkien konkreettisten elämän helpostusten rinnalla. Osoittautuvat ne merkitykseltään sitten kuinka näennäisiksi tahansa, ennen pitkää nämä helpotukset ovat menneet veriin ja käyneet välttämättömyydeksi. Sillat takana on poltettu, paluuta ei enää ole, tai se vaatii aivan poikkeuksellista irtiriuhtaisemista."


Mitkä asiat puhuvat irtiriuhtaisun puolesta? Kysymys, jonka edessä istuin kymmenen minuuttia... enkä senkään jälkeen saanut kirjoitettua kuin tämän virkkeen. Päiväkirjamerkinnöistä puolestaan löysin seuraavaa :


21.01.2011: Minulla tulee olemaan tarpeeksi tekemistä siinä, että saan ylläpidettyä sen mitä isovanhempani ja vanhempani ovat omalla työllään rakentaneet ja ansainneet... miksi siis yrittäisin haalia mitään muuta?


13.11.2010: Tarjontaa on vaikka kuinka,  mutta mitään ei silti tehdä. Pieneltä paikkakunnalta poismuuttamisen syyt alkavat rakoilla.


Mutta miksi nyt, miksei vasta ensi vuonna? Nyt moni asia on suotuisasti. Määräaikainen työsuhde lopuillaan, samoin Meri kieltäytyi jatkamasta syksyllä. Kotiseudullakin tilanne elää. Talot tunnetusti tarvitsevat talonmiehen säilyäkseen. Siihen haasteeseen ajattelin tarttua, aluksi tämän tulevan talven ylitse. Katsoa onko miehestä muuhunkin kuin marjanpoimintaan.


kuva: tuntematon

No comments: