Mitä kuuluu - oikeesti?

- Mitä kuulu?
- Ihan hyvää, mitä sulle?
- Ihan hyvää

Se on jotenkin outoa - varsinkin kun puolitutut kysyy - enkä osaa vastata. Nykyään se on enemmän tapa vaan, joka heitetään aina kun kohdataan. Vastausvaihtoehtoja voidaan hakea viime viikonlopun hyvistä bileistä, siitä kuinka odottaa jo innolla seuraavan kesän festareita tai sitten tehdään tilanneraporttia työstä, koulusta tai elämässä suoritetuista saavutuksista.

Vaikka päässä pyörii painavia kysymyksiä, niin harvemmin niitä otetaan esiin kuin Stepan biisissä. Tuntuu, että lähes ainoa paikka missä "mitä kuuluu - kysymyksen" voi ottaa tosissaan on psykologin pehmeällä sohvalla. Vaikka ihmisillä on kavereita ja ehkä muutama ystävä, niin silti. Jotenkin kynnys kertoa ja luottaa - näyttää heikkoutensa - on korkea.

Tämä aihe nousi pintaan juteltuani eilen erään ystäväni kanssa. Hän elää alakuloista kautta ja kerrottuaan siitä, sanoi ; "Anteeksi kun kaadoin tämän sun niskaan". Vastasin ;

"eipäs kun kiitos. oikeesti. mua vituttaa semmonen ku kysytään ; mitä kuuluu? tarkottamatta sitä että halutaan ees tietää. se on semmonen tapa mitä kuuluu, tosi hyvää, hyvä mitä sulle, no hyvää. jee , jee. mulle tuli hyvä mieli siitä ku sait kerrottua omasta pahasta mielestäs ku tiedän ,että kun on saanu kertoa omasta pahasta mielestä, on se helpottanu..."

Mitä kuuluu.
Mitäpä tässä.
Mut jotain toista on mielessä.
.