Sopivasti kaukana kaikesta

Reppumatkaajat keksivät Koh Sametin saaren Thaimaassa 80-luvulla. Siitä lähtien sen suosio on kasvanut ja rakennuksia noussut, joskin julistaminen kansallispuistoksi on pitänyt saaren kohtuullisen koskemattomana.

“Koh Samet on kokonaisuudessaan luonnonsuojelu aluetta, joten luonto ihastuttaa kauneudellaan ja turmelemattomuudellaan. Täällä olet sopivasti kaukana kaikesta” , sanotaan erään matkanjärjestäjän kotisivuilla.

Kaunista siellä kyllä oli, mutta kaukanako kaikesta? Manteerelta tuli matkaa kuutisen kilometriä, joka vei pieneltä alukselta noin tunnin seilata kovassa aallokossa. Ankkurit laskettiin etäällä rannasta, koska poukama oli satamaton. Matkustajat hyppäsivät aluksen vierelle ajaneisiin lauttoihin. Sekin jäi muutaman metrin päähän, joten saimme heti tuntea lämpimän veden ja valkokultaisen hiekan hienouden kahlatessamme rantaan, kantaen laukkuja päämme päällä.

Siinä sitä seisottiin – saman saapumiserän turistit - ja hymyiltiin paratiisin viehättävyydelle, kuin olisimme yhtä suurta perhettä. Laiva kauempana käynnisti moottorinsa, käänsi keulansa kohti mannerta ja katosi kohta näkyvistä. Niin myös ihmiset pikkuhiljaa ympäriltäni ja kohta ne olivatkin hajaantuneet ennalta varattuihin majapaikkoihinsa. Seisoin yksin ja katselin ympärilleni. Kädessä kastuneet kengät, kainalossa jalkapallo, selässä reppu ja mahassa nälkä.

Tovin aikaa mietittyäni, kävin ostamassa pussillisen pähkinöitä ja jatkoin avojaloin pientä – kaupalta lähtenyttä polkua, jota reunusti korkeat bambuaidat. Autoja saarella oli kuulemma vain viitisenkymmentä, joista suurin osa takseja. Polun päästä löysinkin muutaman, joista yhden lavalle heitin tavarani ja hyppäsin itse perässä. Tiet olivat soraisia ja erittäin huonossa kunnossa. Niitä ympäröi viidakko ja muutama rannoille raivattu tie nimikyltteineen. Viidentoista minuutin matkan aikana kerkesin nähdä todella atsteekkista meininkiä. Sitten jarrut nirskahtivat. Olin pyytänyt kuskia jättämään minut halvan hostellin kohdalla ja mäen päällä sellainen kuulemma oli, viittoi kuski kädellään. Kiitin, kumarsin ja luovutin sovitun summan, sitten otin ensimmäisen askeleen hostellin respaan johtavista portaista.

Henkilökunta - Thaimaalaiseen tapaan, oli hymyilevää ja ystävällistä. Kysyin majoitusta ja lähdimme katsomaan vuokralla olleita majoja. Se oli surkein mitä olin koskaan nähnyt, mutta laskin laukkuni lattialle ja nyökkäsin ; otan tämän. Nainen ojensi munalukon ja lähti pois. 3 x 3 metriä alue. Lattilaudat rakoilivat niin, että maaperä näkyi. Ikkuna-aukko oli peitetetty ohuilla, kaihdinta muistuttavilla puulastuilla ja verhoa muistuttavalla rievulla. Katto oli peltinen ja seinillä juoksenteli gekkoja. Painoin lattituulettimen päälle, istuin moskiittiverkolla suojatun patjan päälle ja naurahdin ; melkosta lomailua.

Nyt palataan takaisin tuohon matkanjärjestäjän mainoslauseeseen ; Täällä olet sopivasti kaukana kaikesta. Seuraavana päivänä ajellessani vuokratulla skootterilla, alkoi saaren rakenne hahmottua. Se koostui muutamista viidakkoon raivatuista palvelukeskittymistä. Päivisin rannat olivat täynnä vierivierekkäin makaavia auringonopalvojia, ryhmällä ravintolaan kokoontuneita kaveruksia ja lapsiperheitä. Iltaisin ihmiset juhlivat baareissa ja tanssivat kiinni toisissaan samoja biisejä, joita soittaa clubit Kuusamossakin. Pyörähdin sellaisessa, mutta lähdin nopeasti pois. Pimeän tullen kävelin rantaviivaa edestakaisin ja ihailin kuutamon kauneutta.

Tämän tarinan kuvituskuva syntyi tuota seuraavana yönä. Olin vaihtanut majapaikkaa saaren eteläkärkeen ja syöynyt aivan rantaveden tuntumaan sijoitetuilla tuoleilla illallisen. Kello alkoi olla sitä aikaa, kun lapsiperheet painuivat nukkumaan ja bileturistien volyymi nousi. Päätin käydä hakemassa kameran ja kävellä kallioille, jotka olin saarelle tullessa nähnyt.

Reitti kuvauspaikalle oli kuumottava, ja jännitys jatkui perille päästyä. Se oli uuden kokemisen tunnetta tuntemattomasssa maassa sekoitettuna iltahämärän tuomaan turvallisuuden tunteeseen. Alkumatka oli kasvillisuuden peittämää louhikkoa. Jokaiseen otettuun askeleseen sisältyi toive ; ettei se osuisi käärmeen, hämähäkin tai minkään muun myrkyllisen otuksen päälle. Toiveisiin vastattiin ja pääsin perille. Kuulin meren jo kaukaa ennenkuin näin aallokon iskeytyvän kallioihin. Laskin repun maahan ja korkkasin wine-coolerin ;

“Nyt olen sopivasti kaukana kaikesta”

Päivän kuva : Ouroboros

"The Ouroboros (Greek for "tail-devourer") is an ancient symbol depicting a serpent or dragon swallowing its own tail and forming a circle. It has been used to represent many things over the ages, but it most generally symbolizes ideas of cyclicality, primordial unity, or the vicious circle. The depiction of the serpent is believed to have been inspired the Milky Way, as some ancient texts refer to a serpent of light residing in the heavens."

- http://www.2112.net/powerwindows/RushInspirations.htm

Oman itsensä toteuttamista

"Mielekkään asiaan tekemisessä kehittyy huomaamatta. Käytäntö on Mestari, joka opettaa mitä ikinä haluankaan oppia."

Meidät Jaakot sekä päiväkoti Ullakaisen Riikka Haataja oli kutsuttu kertomaan nuoresta yrittäjyydestä Torangin koululla pidetyille Hyvän olon messuille. Allekirjoittanut luuli, että meidän oikeasti annettaisiin kertoa ajatuksistamme, mutta tilaisuus paljastuikin muutamaan ennalta keksityn kysymykseen vastaamiseksi.

Esiintysimme tarkoitusta oli esitelty meille siten, että nuoret kuulisivat yrittäjyydestä, ja jopa inostuisivat miettimään sitä. Olin valmistautunut messuihin miettimällä kuvailevan kokonaisuuden aiheesta “Nuori yrittäjyys – oman juttunsa toteuttamista”. Pari asiaa sain tilaisuudessa tuotua esiin, mutta irrallisena – näin jälkeenpäin ajateltuna, ne kuulostivat järjettömältä ja siksi esitänkin kuvan nyt kokonaisuudessaan.

Kun kohderyhmänä olivat yläasteikäiset, aloitin heille sopivalla vertauskuvalla : nuori yrittäjyys on kuin kaljan ostaminen alaikäisenä. Kun hakijaa ei saatu, alettiin porukassa väittelemään kuka lähtee kokeilemaan. Ennen huoltoasemalle menoa käytiin kuvio läpi ja kohennettiin ulkoasua. Ryhtiä, ovet auki, sisään asemalle ja tervehdys “Piti näin työpäivän päätteeksi tulla ostamaan muutama saunakalja”. Usein sitä kysyttiin jo siinä vaiheessa, kun lastasi pulloja koriin, mutta viimeistään kassalla “Onko papereita?” Puna nousi kasvoille ja taskuja kopeloitiin, niinkuin siellä muka olisi jotain “Ne tais jäädä tuonne autoon”. Se, miten tarina päättyy, ei ole oleellista. Vertauskuvan tarkoitus oli kuvailla tunnetta, jota monesti ns. liikeneuvotteluissa ja edustustilaisuuksissa tunnen. Tietynlainen uskottavuuspula. Tuntuu, että joillekkin nuori ikä on yhtä kuin epäpätevyys. Siinä vastaus kysymykseen : “Mikä on nuoren yrittäjän suurin haaste”.

Toinen messuilla esitetyistä kysymyksistä oli “Ajatteletteko töitä myös vapa-ajalla?” Tällä alalla, ja varsinkin meidän yrityksessämme, työajat ovat todella vaihtelevat. Saan tehtävän, kuten koulussa ja työpaikoilla, jolla on deadline. Yrittäjän etuna voi itse valita ajankohdan, jolloin työn tekee – kunhan varmistaa, että se tulee tehdyksi.

Kuvittele asiaa, jota todella tykkäät tehdä. Se voi olla piirtämistä, koneiden korjaamista, musisointia, ihan mitä vain. Tiedät varmasti, ainakin vanhoista elokuvista tutun tarinan, jossa nuorukainen pääsee Mestarin oppiin. Kuukausien kuluessa hän seuraa tarkkaavaisesti eri työvaiheita ja viimein pääsee tsekin osallistumaan niihin. Vuosien vieriessä Mestari paljastaa ammattinsa saloja ja neuvoo oppilastaan. Aikana, jolloin oppiminen tapahtuu ylisuurissa luokissa ja luentosaleissa opettelemalla paksuja kirjoja ulkoa, sekä läpäisemällä tenttejä muistetun tiedon pohjalta, mestariksi on nousut Yrittjäyys. Toisaalta se on hyvä. Nyt jokaisella on mahdollisuus päästä oman alansa parhaimman eli käytännön oppilaaksi. Elämänkoulun pääsykokeisiin tarvitsee hieman hullua rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja vakaata uskoa omiin taitoihisi yksilönä.

Mieti taas tuota “omaa juttua”, asiaa jonka tekemisestä nautit. Muistele ekaa kertaa ja vertaa sitä nykytilaan. Oletko kehittynyt siinä itse tekemällä? Kun tänään katson ensimmäisiä ottamiani valokuvia, niin teknisestihän ne ovat aivan kauheita, mutta tykkäsin siitä hommasta. Ja kuten Mestarin opissa, vuodet kuluivat ja kokemusta kertyy. Tämän hetkinen tieto ja ammattitaito on tullut tehdessä ja ottaessa selvää epäselvyyksistä.

Kun jokaiseen (työ)päivään suhtautuu uutena haasteena – eikä sillä mentaliteetilla, että teen tämän koska minun täytyy, tietää kulkevansa kohti “omaa juttua”. Sen löytämiseksi joutuu etsimään eri paikoista, kokeilemaan kaikenlaista, mutta jokaisella se on olemassa. Ja se avautuu, kun lakkaa toimimasta muiden odotusten mukaan ja alkaa kuunnella omaa sisäistä säveltään.

Terveisin,

Nuori elämänkoulun oppilas

Päivän mietelause :

.

Suru, levottomuus, kunnianhimo ilman kykyä, ahneus, liiallinen ilo, laiskuus, juopuneisuus, liiallinen nukkuminen, voimattomuus ja liiallinen aktiivisuus ovat sairauksia, ja kun ne ovat saavuttaneet lakipisteensä, ihmisen kohtaa uupumus ja kuolema.

Näin ollen : jos haluat pysyä hengissä, älä koskaan katsele, kuuntele, istu, juo, syö, työskentele, lepää, nuku, kävele, liiku, puhu tai pukeudu liikaa.

- Neipia, Ge Hong

.

Arvoituksia

Katsottuani elokuvan National Treasure : Book of Secrets, innostuin arvoituksista heti. Halusin kokeilla kirjoittaa muutaman. Se osottautui vaikeammaksi kuin kuvittelin, mutta niinhän uudet asiat alussa ovat. Aika kuluu ja huomaamattaan kehittyy. Kaikessa ; viulun soitossa, askartelussa, jalkapallossa, kielissä, laulussa, peleissä jne. Riittää vain, että tykkää tekemästään ja tekee sitä. No mutta, sen pidemmittä puheitta...

Ensimmäiset arvoitukset :

a)

"Matkalainen maan, päivittäin nähdä saa, mut tuskin koskaan koskettaa, ellei riistä mitä se edustaa"

b)

"Pysty ei laskemaan, kun se tulee ja häipyy vaan. Eikä pidä kavahtaa, sillä elämän tuo se tullessaan"

c)

"Piilo sillä on, valkoisen verhon takana verraton. Kaikki kuitenkin löytää, tuon, joka suo ruoankin pöytään"

Vihje : Kaikki löytyvät taivaalta


27.10. Paljastusten aika :

a) Lintu
b) Sade/Vesi
c) Aurinko

Mindflow Technique - OSA.2

Aikasemmassa postauksessa selitin tuosta "mindflow" - tekniikasta ja sen tarkoituksesta. Nyt on tullut taas aika käyttää sitä.

Aiheesta : Aiheettomuus

Alottasko tästä, tuosta vai jostain muuta. No jos vaikka siitä, miten sitä on taas alkanu rutinoitumaan tähän paikkaan, aikaan ja elämäntyyliin jossa on kohta kaks kuukautta ollut. Vaikka "ennenkokemattomia" asioita tulee tehtyä, tuntuu, että niistä puuttuu sen jälkeinen hohto. Jos kiipeän jonku paikan katolle ja ryömin aitojen ali kielletylle alueelle. Tilanteessa kokee jännitystä ja jonkunlaista "carpe diemiä". Mutta silti, sen jälkeen... olen kuitenkin Kuusamossa. 

Matkaamisessa mukavaa on se, että kokoajan - ei ainoastaan tekeminen, vaan myös paikat ja kaikki mitä näkee on uutta. Ja tietää, ettei tähän tilanteeseen/paikkaan luultavasti koskaan enää tule. Ja kun kääntää selkänsä sille, edessä on heti uutta, mielenkiintoista tuntemattomuutta. Tapahtumien synnyttämät aistimukset ja tuntemukset kirjoittaa automaattisesti muistiin. Täällä taasen, kotona, tutun turvallisessa ympäristössä, joutuu tekemään töitä sen eteen, että löytäisi jotain, mitä ei 23 vuoden aikana olisi vielä löytänyt. 

Mutta niin. Miten nämä nyt liittyy tuohon, aiheettomuuteen. Ehkei se liitykkään. Olen tainnut vain laiskotella sen suhteen,  ja tehny välissä "oikeita töitä". Kaippa se on niin kuin Raappana laulaa ja elämäntapaoppaissa kirjoitetaan ; Elämä kuluu kausittain.  

.Osa 2. Loppu.

P.s. antakaa aiheita 

Seitsemän synnin tunnustus

Tein kaksi vuotta sitten päättötyöksi kuvasarjan kyseisestä aiheesta. Seitsemän kuolemansyntiä : Ahmiminen, laiskuus, ahneus, kateus, ylpeys, viha ja himo. Katselin pitkästä aikaa noita kuvia ja mietin ; Kaikki niihin sortuvat, mutta miten, sitä voin omalla kohdallani tarkastella.

Ahmiminen:

Ensimmäiseksi helpoin ja selvin. Usein syödessä tulee hotkittua ja otettua ruokaa lisää pelkästään sen herkullisuuden vuoksi. v

Vaikka maha olisi reilusti täynnä niin lisää ja nopeasti. Amen.

Laiskuus:

Joku väittää minua laiskaksi, kun vietän aikaani tekstin parissa ; Et koskaan tee mitään, kirjoittelet vaan noita juttujasi. Laiskuus, kuten kauneus, taitaa olla katsojan silmissä. Laiskan, välinpitämättömän ja aikaansaamattoman ihmisen välille – riippuen tietenkin aiheesta – on vaikea luetella eroja. Olenko laiska jos en jaksa imuroida, vai välinpitämätön liasta lattialla? Jos nuo kolme nyt kuitenkin niputettaisiin laiskuudeksi tunustaisin oleva sellainen imuroinnissa, byrokraattisissa-, sekä asioissa, jokta yksinkertaisesti ei kiinnosta vaikka esim. työn puolesta minun odotettaisiin niitä tehtävän. Amen.

Viha:

Vittu mua vituttaa sudet. Kunnianhimoiset ekstrovertit, jotka toimivat ajattelematta toisia. Viha. Vihoiksi pistää. Sisällään sen tuntee, mutta ulos ei tule. Ei ainakaan toista fyysisesti loukkaavina tekoina. Ehkä henkisesti, naamioitu tietynlaiseksi käytökseksi.

Ahneus:

Lainaan Madventures – ohjelmasarjassa esiteltyä kiinalaisen(?) pervon toteamusta nuuskiessaan keräilykohteitaan, tyttöjen käytettyjä pikkuhousuja ; Not enough, not enough. Niin, mikään ei tunnu olevan tarpeeksi. Kauan halusin jotain ja viimein sain sen. No, viikon – pari innostusta kesti, kunnes taas aloin haluamaan jotain muuta, jotain uutta. Ahneuden alle voisi liittää tyytymättömyyden ja itsekkyden. Kun katselen huonettani, tavaroita siellä, on paljon käyttämättömiä ja kierrätykseen joutavia juttuja, mutta ; Kyllä minä joku päivä saatan sitä tarvita. Ja niin materia jää pölyttymään ja katselemaan kun ympärille kertyy lisää. Amen.

Kateus:

Jo otsikkoa kirjoittaessa tuli tunne, että nyt tuli vaikein aihe. Myöntää kadehtivansa jotain... Sanotaanko näin, että olisi mukava olla ajattelematta asioita liikaa. Ihmiset, jokta miettimättä tuovat mielipiteensä esille ovat kadehdittavaa, minusta. Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat ja uskaltavat hyödyntää ylpeytensä aiheita. Amen.

Ylpeys:

Jos äskeinen oli vaikea aihe, on se tämäkin. Ylpeily ja sen seuraamukset. Olen ylpeä ajatuksistani ja taidoista tuoda ne ulos. Olen ylpeä silmistäni, jotka näkevät kauneutta. Olen ylpeä, että teen asioita ja hakeudun paikkoihin, jokta ruokkivat kahta edellämainittua kohtaa. Materialistista ylpeyttä ei voi listata, enkä – ainakaan tietoisesti – sitä halua tehdä. Näen asian niin... tähän tarvitaan esimerkki :

Ihmimen A ja ihminen B tapaavat pitkästä aikaa. Ihminen A kertoo olevansa tällä hetkellä työtön. Yhteiskunnan ja yleisten tavotteiden toimiessa pistetuomareina, aloittaa Ihminen B innostuneen tilannekoosteen ; Olen tehnyt sitä ja tätä ja lisäksi saanut näitä ja noita. Tuomarit nostavat korttinsa. Vittumaista kyllä, mutta usein tuntuu, että B olisi vetänyt pidemmän korren. Ja kun niin käy, voi toinen tuntea itsessään kolauksen omasta riittämättömyydestään. Niin, mikäli tämä pistetyttää maailmansa kuten kilpailuyhteiskunnan näkymättömät päättäjät meitä yrittää aivopestä. Amen.

Himo:

... Myöhemmin, ehkä. Nyt himottaa lähteä pois koneelta. Amen.

Edit :

Katolinen kirkko määritteli vuonna 2008 uudet, nykyajan tilanteeseen vastaavat seitsemän kuolemansyntiä (BBC News, Iltalehti). Näitä ovatarkkipiispa Gianfranco Girottin mukaan:

1. Ympäristön saastuttaminen
2. Geenimanipulaatio
3. Ylenpalttisen vaurauden kerääminen
4. Köyhyyden aiheuttaminen
5. Huumekauppa ja huumeiden käyttö
6. Moraalisesti kyseenalaiset kokeilut
7. Ihmisen perusoikeuksien rikkominen

( Lähde : Wikipedia )

Näemmä suurimmat synnintekijät taitaa olla valtiot ja korporaatiot...

Kuvauskeikan kulku Suomussalmella

06.15

Kellon sointi rikkoo unen, jonka olin ehtinyt saada vain muutamaa tuntia aikaisemmin. Väsyttää saatanasti. Syön nopeasti, maha tulee kipeäksi. Kamat ja bensaa autoon, matka kohti Suomussalmea alkaa.

08.48

Saavun perille, paikkakunta on pilvessä. Sen ainoa hotelli, jonka sisäänkäynnin yläpuolelle on pultattu Heikki Kovalaisen näköisformula, löytyy helposti. Salissa tuoksuu huokutteleva aamupala. Varastan kupin teetä ja pari karjalanpiirakkaa.

10.30

Tapaan tilaajan, aikakauslehden toimittajan ja hän selostaa tilanteen. Siirryn hotellin takana virtaavan joen rantaan odottamaan kohta NHL-jäille siirtyvää Janne Pesosta emäntineen tulevan kuvattavaksi. Ilma on edelleen harmaa. Harmittaa kuvauksellisesti.

11.05

Ulkokuvien jälkeen toimittaja siirtyy pariskunnan kanssa sisälle. Minä toisen Jaakon kanssa salille järjestämään kuvauspaikkaa. Pesosta odotellessa otetaan pari mallikuvaa ja juoksen ensimmäistä kertaa juoksumatolla "Sä vihaat sitä rautaa. Pumppaa."

12.50

Lounastauko. Porsaanpihvi Teboil Turjanhovissa maistuu niin hyvältä, että tekee mieli ottaa nokoset. Ei auta, työt kutsuvat. Karkkikaupan kautta hotellille kakalle. Näen käytävällä Mertarannan ja sanon - kato, Antero. Hän mumisee jotain epämääräistä.

14.22

Itse tapahtuma on alkanut. Kiertelen toimittajan kanssa alueella etsimässä ja kuvaamassa julkkiksia. Lievästi vituttaa. Haluan ottaa kuvia cartingista, mutta joudun tunkeutumaan väkijoukon läp kuvamaan Heikki Kovalaista.

17.40

Viimeinen kuvattava tapahtuman loppuessa on sitä juontanut Mertarantaa. Hän nojaa kaverinsa kanssa keikka-busssiin kädessään sotkun munkki ja kahvi. Räps, räps. Nyt odotamme lehdistötilaisuuden alkamista - ja sen loppumista. Päivän ensimmäisen haukotus tulee.

19.09

Tähdet poistuvat parrasvaloista ja alamme pakkaamaan tavaroita. Parin tunnin kotimatka Kuusamoon alkaa. Pysähdyn vielä Hiljaisen Kansan kohdalla ja otan kolme kuvaa. Muistikortti ilmoittaa olevansa täynnä, päivä on siis pulkassa.

"The race went really good in the first speacial ek, but after second corner when öljypohja went down i got small problems but luckyly handled to managed those and the huoltotiimi was wery big part of this whole race and i must say that the track and other racers was wery good and i must nostaa hattua and thanks everybody involved in this race...thank you"

Onnenonkija aikakoneessa

Jokainen on onnellinen. Muutamat tekijät kuitenkin estävät meitä näkemästä sitä. On asioita, jotka aiheuttavat meille onnettomuutta ja mielestäni ne ovat lisääntymässä.

Kenenkään onnellisuus ei saisi olla riippuvainen rahasta, työelämän statuksesta, hienosta autosta ja talosta, eihän? Niillä mitattuna yli 2500 miljoonaa (...2500 miljoonaa) maailman ihmistä eläisi päivittäin onnetonta elämää. Haluatko ajatella niin ja saavuttaa itsellesi lisää?

Katsottuani elokuvan 10.000 B.C. aloin ajattelemaan asiaa. Se oli tarina Yagal-kansan keskuudessa elävästä soturista, joka lähti pelastamaan rakastettuaan, taisteli pahoja vastaan, voitti ja sai naista.

Juoni draaman kaarineen on nähty monesti, mutta aika johon elokuva sijottui oli mielenkiintoinen. Yagalit harjoittivat metsästys- ja keräilykulttuuria. He elivät vuoristoisella seudulla, jossa olosuhteet olivat ankarat. Köyhä maaperä, ravinto, ilmasto, sekä majat, jotka hädin tuskin antoivat suojaa valkoista sadetta vastaan laittoivat mielen ja kehon koetukselle. Päivät he harjoittelivat metsästystaitoja leikkien lomassa ja tutkivat luontoa opetellen sen kieltä.

Seurasin ihaillen Yagalien elämää. Leirit, viljelykset, arvomaailma ja aatteet. Elämäntyyli, jossa työtä tehtiin luodakseen edellytykset huomiselle. Sellainen - jossain muodosssa - vallitsi kuulemma muutama vuosikymmen sitten täälläkin. Mihin se on kadonnut?

Aikaa ja energiaa tähdätään maaleihin, jotka ovat yhteiskunnan ja median meille asettamia ja yhtä kaukana ihmisyydestä, kuin Maa Plutosta. Kuinka moni tosissaan haluaa saavuttaa noita toisessa kappaleessakin mainittuja asioita – ja perustella sen?

Joskus 1800-luvulla teollistumisen alettua Suomessa, kaupunkien kiinnostavuus kasvoi ja luonnonläheisille tasangolle alkoi kertyä usvaa. Ammattinimikkeet yleistyivät ja pukumiehet alkoivat säätämään pykäliä siitä, miten asiat maaseuduilla piti hoitaa. Muuttovirta tilavilta tiloilta kaupunkeihin - päällekkäin ladottuihin betonilaatikoihin, oli alkanut.

En haluaisi aina kuulostaa kyyniseltä, mutta tässäkään tapauksessa en muuta voi. Minua suunnattomasti ärsyttää se, kuinka ajattelemattomaksi tämä "onnellisuuden" tavoitteleminen meidät saa. Materiaa ja kaikkea “hyvää” kertyy, mutta välinpito toisia ja ennenkaikkea itseämme kohtaan hupenee.

...

Aiheeseen liittyviä kysymyksiä :

Mitkä asiat tekevät minut oikeasti onnelliseksi? Miten haluaisin ihmisten kohtelevan minua? Miksi - sisäisestä myllerryksestä huolimatta – ulospäin näkyy tyyntä, miksi piilottelen ajatuksiani? Miten tämä päivä eroaa eilisestä? Mitä tekisin toisin jos kukaan ei odottaisi minulta mitään? Mitä tekisin jos kaikki olisi "sallittua”?

Aamuiset ajatukset "mindflow" - tekniikkaa käyttäen

Julia Cameron ohjeistaa kirjassaan Tyhjän paperin nautinto kirjoittamaan pari paperillista ns. tajunnanvirtaa joka aamu. Niiden tarkoitus on kerätä kaikenlaista kuonaa, mitä ihmismieleen kertyy...

Siis ajatusten suoltaminen tekstiksi, sen kummempia kielioppeja noudattaen alkaa nyt ;

Voi saatana, pitäis joku roti saaha tähän hommaan. Taas heräsin eri tytön vierestä, ketä olin aiemmin illalla edes suudellut. Itseasiassa samasta sängystä heräsi neljä tyyppiä. Mutta jotenki semmonen, oman ittensä suojelu haavoittumiselta ihmissuhteissa saattaakin tehdä sitä toiselle. Vaikka empaattinen ihminen oonki, mutta tuolla tasolla... ja sitä oon yrittäny puolustella monin ajatuksin mm. "i love you like crazy, baby" kirjoituksessa. Mutta hymyilen hänelle, hymyilen toiselle, juttelen ja olen vaan, niin ...en tiedä pitäiskö tässä sitte muuttaa itteään jotenki, ettei tekis mitään tai yrittäis keskittyä rakentamaan jotain vakavempaa pitkästä aikaa. Sitä on kyllä tullu mietittyä muutamaan otteseen. talviki tulossa, niin kylminä aamuina ois mukava nukkuu jonku kanssa ja herätä ilman kellonsoittoa. Varjopuoliako? nyttenku näin nopeasti kirjottaa sen kummemmin ajattelematta, eikait siinä ole. Sehän olisi itelleki vitusti helpompaa ku .... niin ois...huhhuh... vai , että ihmissuhteeseen sitä joutuu - mistä niitä sopivia kumppaneita löytyy. Sekään ei oo ihan sanottu ja tehty - juttu .

Nyt tämä "flow" keskeytyi ku pikkusisko kävi säätämässä tuossa jotain ja samalla huomasin kissan anovan katseen aidan välistä, joka pyysi päästämään sisälle. ompa muuten hyvää valkosipulipatonkia. kävin valtsussa tuossa aiemmin ja oli just uunista tulleet, vieläki lämpimiä, aijai. Kämpille ruokahommiin vois lähteä.

Taas tulee yks bright side lisää parisuhteesta ; ilmainen kodinhoitaja. Ja seki, että kaikki tuntuu olevan jonku kanssa, ruokkii ajatusta, ettei oo rentoa olla ei kenenkään kanssaan. Tai sitte liian monen. Tulee ahistunu olo jos esim. ravintolossa juttelee jonku kans ja joku toinen, jonka kanssa on tehnyt samaa ehkä lievästi flirttailenkin, kävelee ohi ja luo pikaisen katseen. Semmonen paska jätkä - meininki... Neki muutama tyyppi , jotka kuusamoon - samanikäsistä - on jääny nysvää naistensa kanssa. Joka jollain tasolla, niinku varmaan selväksi tullu, on kadehdittavaa. Mutta muistan taas sitten.... eiku en muistakkaan, en ala muistelemaan. Sehän se pahin. Menneisyys, hakea sieltä syitä miksei...

Tuo mindflow - tekniikka vaatii näemmä keskittymistä ja vielä harjoitusta, mutta metodi vaikuttaa mukavalta. Viime, "clubilta" vietetystä illasta asti mielessä pyörineet asiat tuntuu heti paljon kevyemmiltä. Ja niinhän se aina on...


"Unload ur lastis"

Minustako kunnallisvaaliehdokas?

Piirihallitus, talousarvio, veronkevennys, kunnallisvaalit... Näitä ja muita vastaavia sanoja jouduttiin pyörittelemään taannoin järjestetyssä Kokoomuslaisten info-tilaisuudessa, jonne olin kutsuttu.

Puhelin soi eräänä alkukesän päivänä. Se oli kuusamolainen pitkän linjan yrittäjä, joka pyysi ja ehdotti liittymistä kunnallisvaali-ehdokkaaksi. - Vai, että politiikkaa... en minä oikein tiedä niistä asioista mitään, vastasin rehellisesti, johon soittaja totesi - Tulisit edes kuuntelemaan info-tilaisuutta, siellä selviää suurinpiirtein mistä on kyse. Suostuin.

Pari viikkoa meni ja sovittu päivä koitti. Saavuttuani kahvila Vintille näin heti muutaman paikallisen päättäjän, jotka kättelivät ja toivottivat meidät "keltanokat" tervetulleiksi. Taisin olla porukan nuorimmasta päästä. Eri toimialat ja ikäluokat oli kattavasti edustettuna : lukion lehtori, karaoke-isäntä, kassavirkailija pankista, työtön, maisteri, opiskelija, kotiäiti, pari yrittäjää jne...

Istuin tapani mukaan laitimmaiseen pöytään hörppimään teetä ja silmäilemään ihmisiä.

Sattuuko teillä usein, että tuntemattomasta porukasta, löytyy joku jonka kanssa katseiden kohdatessa teidät valtaa hymy?

Minulle sattuu, ja niin kävi nytkin. Tilaisuus käynnistyi asiallisilla aiheillaan ja Pohjois-Pohjanmaan toiminnanjohtaja kertoi, miten vaalipaikat tänä vuonna jaettaisiin.

Kuunnellessani tilastoja ja ennusteita - erittäin tarkasti, katselin silloin tällöin sen pöydän suuntaan, jossa tuo edellämainittu "joku" istui. Joka kerta katseidemme kohdatessa, minussa laukesi hykerryttävä hymykohtaus.

Sitä ei voinut hallita. Yritin viilentyä, käänsin pääni, katsoin alas, hengitin syvään ja laskin kymmeneen. Reaktioni alkoi jossain määrin jopa hävettämään. Tuli tunne, että minun luultiin nauravan politiikalle. Ei sillä, että äärimmäisen tosissanikaan kyseiseen aiheeseen suhtautuisin, mutta tällä kertaa hymyni johtui jostain muusta.

...ja juuri, kun olin saanut naamani peruslukemille, katseemme kohtasivat taas.

"Perkeleen perkele Jaakko, rauhotu nyt. 1,2,3,4, piirihallitus, veronkevennys, 5,6,7, talousarvio, 8,9, kunnallisvaalit, 10..."

---------------------------------------------------

Haluaisin lopettaa tarinan äskeiseen, mutta otsikon kysymys jäisi vaille vastausta.

Tuon info-tilaisuuden jälkeekin olen sitä mieltä, etten tiedä politiikasta ja asioiden ajamisesta “hölkäsen pöläystä”, joten parempi jäädä pelistä pois. Tosin kortin kääntöpuolella kytee ajatus siitä, että olisihan se mukava ottaa kantaa asioihin, joiden nykyinen käsittely näyttää omassa ajatusmaailmassa absurdilta.

Ehkä pitäisi perustaa uusi puolue, sillä tuskin Kokoomus tai mikään muukaan valtapuolueista – ainakaan vielä - pitää tavoitteenaan minulle tärkeitä asioita ;

Lisätä yksilöiden hyvää oloa, nimenomaan henkisellä puolella. Miten? Vähentämällä rahan merkitystä ja luoda tilaa hengittää vapaasti ympäröivän kilpailun keskellä. Saada aikaan jonkin sortin solidaarisuutta ja suunnitella vaihtokauppataloutta, jossa kyläyhteisöillekin olisi taas kysyntää.

Edit :

Selatessani läpi "Joe Smith: Mihin uskovat vihreät", huomasin heidän jollain tasolla edustavan yllämainittuja aatteita.