Päivän kuva: into the enchanted

.

- Sergio Lopez

Aidot tunteet

.

"Kun itket, pelkäät, rakastat, kuuntelet tai koet jotain uutta oikein kunnolla, ei millään muulla siinä hetkessä ole väliä.

Eräs kirurgina toiminut mies kertoi ; "Olen nähnyt monenlaisia kohtaloita. Monen omaisen odottavan tietoa kriittisessä tilassa olevastaan läheisestä. Ei heistä kukaan, ei kukaan ajatellut korjaavansa kyyneleiden sotkemia meikkejä, tai sitä, pitäisikö vaihtaa uudempaan autoon."

Iloisempana esimerkkinä musiikki. Kun laittaa hyvän kappaleen soimaan, niin sen aikana ei tule tuskailtua, mistä saisi rahat noihin maksua odottaviin laskuihin. Kun talven jälkeen ensimmäisen kerran pulahtaa järveen, niin kaikki muu katoaa, on vain se alkushokki.

Siitä ne kai erottaa. Sellaiset hetket ja tilanteet, joissa eniten elää - joissa tunteet ovat aidoimmillaan. "

.

(kuva: tuntematon)

Päivän kuva: Paques

.

- Bayard Jeunesse

.

Työhaastattelu

.

Tulipa käytyä työhaastattelussa - viestintä- ja markkinointihommiin.

Aamulla, vaikka kello oli hyvissä ajoin soimassa, uni maistu ja heräsin vajaa tunti ennen sen alkua. Ai että ramasi. Join lasillisen Beroccaa, yritin pomppia ja seistä käsilläni virkistyäkseni. Pesin hampaat, sutaisin partavettä, pukeuduin kauluspaitaan ja kaivoin räät nenästäni, "Noniin, hyvin se menee."

Paikka sijaitsi naapurissa, aivan kadun toisella puolella. Oli hieman aikaa, joten kävelin vielä korttelin ympäri haukkaamassa happea ennenkuin menin sisään. Vahtimestari ohjasi viidenteen kerrokseen, josta sanoi viran nykyisen haltijan tulevan hakemaan meidät.

Hakijoita haastatteluun oli kolmestakymmenstä valittu kuusi. Ensimmäisen session oli ilmoitettu olevan ryhmähaastattelu. Käteltyämme otimme nimilaput ja istuimme paikoilemme. Työpaikan edustajisto (kolme henkilöä) istuutui hieman etäämmällä.

Fläppitaulun sivut vedettiin esiin ja homma alkoi. Haastattelu koostui kysymyksistä, joihin joko yksitellen tai keskustelunomaisesti vastailtiin. Olipa siinä lisäksi myös ryhmätehtävä, jossa piti suunnitella joku markkinointikampanja.

Siitä huolimatta, että tälläiset tilanteet jo jännitystekijöiden puolesta ovat "hate-listani" top-5:ssä, vastailin ja puhelin kohtuu jämptisti.

"Jaakko, kuinka tärkeä osa markkinointiviestintä on yrityksen imagoa?" Pohjustin vastaustani jollain diipadaapalla ja totesin, että esimerkiksi kotisivujen ja esitteiden laadun luoma kuva, on se, jollaiseksi koko yritys palveluineen mielletään. "Siksi hyvän ensivaikutelman teko on tärkeää", tuumasin ja jatkoin, "Samahan se on ihmisissä, kyllä minäkin ennen tänne tuloa yritin laitella hiuksiani hienosti, vaikka ei niitä juuri olekkaan", sanoin ja hieroin 4mm:n siiliäni.

Aika vierähti ja tilaisuus oli loppumaisillaan. Haastattelijat kiittivät meitä käynnistä... ja voisin vaikka vannoa, että yksi heistä iski silmäänsä kun käteltiin, joten jokseenkin toiveikkaana talosta poistuin.

Eipä mennyt kauaa, kun puhelin soi. Olin päässyt seuraavalle tasolle.

Seuraavana aamuna kuvio toistui ; torkkuajastinta tuli paineltua. Ilmaannuin kuitenkin ajoissa portfolioni kanssa paikalle. He kertoivat pitävänsä kuvistani, sekä tyylistä yleensä, mutta iltapäivällä sain puhelun, jossa kerrottiin paikan menneen kokeneemmalle tekijälle.

Ei dulu midy.

Oli säännölliset työajat jo niin lähellä, että ihan hiki tuli.

.

(kuva : tuntematon)

Päivän mietelause :

.

"If you don't know where you are going,

any road will get you there."

- Lewis Carroll

.

Päivän kuva: without You i'm nothing

.

.Tämän tuntemattoman tekijän stencil-tagin huomasin, kun eräänä iltana astelin Toista Linjaa kohti Hakaniemeä. Paljon taidetta talojen seiniltä löytyy, mutta tämä oli toisenlainen. Se pysäytti.

Samana sateisena iltana kuvasin myös Kallion kirkon. Kuvat on otettu käsivaralta, ja vaikka ISOherkkyys oli säädetty tappiin (joka tuossa 20d:ssä on 1600), valotus oli silti 1/15. Yllättävän tarkkoja niistä kuitenkin tuli, ainakin näin pienessä koossa katseltuna.

.

haavoittunut koppelo

.

Näin haavoittuneen koppelon tien laidassa. Pysäytin ja peruutin sen kohdalle. Koppelo juoksi pientareelta pusikkoon.

Tietäisin saavani sen kiinni, mutta mitä tekisin? Lopettaisinko kärsimykset - joita luulen sillä olevan - vai jättäisinkö sen piiloonsa toivoen, että se toipuu jälleen lentokykyiseksi?

...tällä kertaa päädyin jälkimmäiseen.

(kuva: A.Haapala)
.

Päivän mietelause:

Wine gives a man nothing... it only puts in motion what had been locked up in frost.

~Samuel Johnson
.

Päivän kuva:

.


- Frédéric Christol
.

Tämän hetken tunnelmat

-
Istun rovaniemeläisen hotellin aulassa. Tulin pari tuntia sitten tapaamiseen, joka koski ruokakuvaus-sessiota. Se pidettiin ja jäin naputtelemaan konetta.

Tee on vielä lämmintä. Raollaan olevien verhojen välistä näkyy kadulle. Alkaa hämärtyä, ihmiset pääsemään töistään. Sohvalla vanhempi mies lukee lehteä ja toisella puolen aulaa kaksi miestä keskustelee venäjäksi. Aulabaarin vuorossa oleva nainen käy keräämässä kuppeja. Joku turisti lukaisee sähköpostit viereisellä koneella ja kuulokkeista kuuluu The Baseballs - Hey There Delilah

Olen ollut paikkakunnalla pari vuorokautta, kaverin luona lattialla köllötellyt. Yöt menee valvoessa, aamupäivät nukkuessa. Tekeminen on aika vähäistä, odottelen kuvauksia, jotka yritetään sovittaa tämän viikon loppuun. Kävelyt, ateriat ja töllötin täyttää päivät.

Tuntuu, että pitkästä aikaa katse saa hengittää. Näkee niin kauas horisonttiin, ettei oikein erota mitä siellä on. Viime viikkoina kun on ollut kerrostalojen ympäröimänä, niin järvien ja metsien näkeminen on mukavaa.

Mutta nyt höpinät sikseen.
-

(kuva: cityhotel.fi)

Tuoretta leipää, kiviä joesta

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun ensimmäiset auringonsäteet . Sänky on sijoitettu niin, että näkee ulos vielä maatessaan.

Makuuhuonen oven aukaistuani kuulen parketin rapisevan. Isännän heräämisen kuullut koira ilmestyy nurkan takaa takajalat sutien. Silitän sen päätä, kaadan maahan ja rapsutan mahaa. "Lähdetäänpä ulos". Meillä on elukan kanssa tapana juosta kilpaa puusillalle, joka ylittää pienen joen. Koira voitti nyt, niinkuin yleensä.

Sillan jälkeen alkaa polku. Se kulkee vanhan ja vehreän metsän läpi jatkuen mäelle. Mäen laki on puuton ja vihreä. Sen rinteessä on raunioitunut rakennus. Nykyään siinä yöpyy jäniksiä ja muita eläimiä. Hajuvanat vetävät koiran sinne. Hölkkään perässä ja kiipeän kivijalan päälle seisomaan. Se on sen verran korkealla, että näen mäen takaa alkavan kylän rakennuksia. Aurinko tekee nousuaan, sen valo on vielä pehmeää.

Äskettäin ylitetty joki levenee kylää lähestyttäessä. Kylään johtavan tien silta on tehty kivilohkareista. Sen päältä myötävirtaan katsoessa joki laajenee lahdeksi ja siitä järveksi. Paikalliset kalastajat ovat jo laskemassa verkkojaan. Valkamasta kuuluu hauketta, koira juoksee kavereidensa luo. Kävelen kivistä katua toivottaen muutamalle vastaantulijalle huomenta. Siihen vastataan. Rutiini on tuttu, kaupasta ostan tuoretta leipää ja maitoa.

Vaihdettuani kuulumiset kaupanpitäjän kanssa lähden takaisin. Ylittäessäni kivistä siltaa vihellän sen kummemmin taakse katsomatta. Tiedän koiran kuulleen sen ja tulevan perässä, ennemmin tai myöhemmin.

Ilma on lämmennyt sen verran paljon, että takaisin talolle päästyä aukaisen ikkunat. Ne avautuvat sisäänpäin, ja auringon valo pääsee läpikuultavien verhojen läpi huoneeseen. Päivän paikallislehtikin on jo tullut. Nyt vain odotellaan maitoon keitetyn kaurapuuron valmistumista.

Puuroa lusikoidessani, koirakin juoksee kieli poskella kohti kotia ja tulee sisään. "Mennäänkö herättämään *nimi*", kysyn ja koira nyökkää. Hiivimme makuuhuoneen ovelle. Näytän kahdella sormella silmiäni, jonka jälkeen osoitan sänkyyyn. Näin ilmoitan, että hänen täytyy pitää silmällä sitä. Hiivin ikkunalle ja vetäisen verhot auki. Samassa koira hyppää sänkyyn. Mutta missä on kohde?

Rakkaus on vapautta, ei sitoutumista. Tyttö, joka sen ymmärtää, on herännyt kun kävimme kylällä ja lähtenyt kävelylle. Jäljet johtaa joen yläjuoksulle. Siellä tyttö pyörittelee rantavedestä poimimiaan kiviä käsissään. Koiran kerettyä luokseen hän silittää sen turkkia ja nostaa katseensa minuun ja nousee. "No löytyykö mitään", kysyn. Hän avaa kämmenensä ja näyttää mustaa ja sileää kiveä, jossa on valkoinen viiva, "Tälläinen". "Se on hieno".

.

(kuva : Jeffrey Newcomer)

.

Eräs ilta

.

Ohuiden verhojen läpi erottuu lieden äärellä istuva hahmo. Sikarin paksut savut katoavat tuulettimeen.

Pihalla on pimeää ja räntä loskaa kadut.

Palmuilla koriteltuun tuliaistuhkakuppiin kertyneet tulitikut rasahtavat, kun mies tumppaa sikarinsa. "Siinä oli elitismiä kerrakseen", miettii hän pyöritellen kympin maksanutta argentiinalaista viiniä kädessään.

Noustessaan ylös, mies laskee tyhjentyneen lasin tiskialtaaseen ja jatkaa juomista pullonsuusta.

.

Päivän kuva:

Uusi ulkoasu

Uusi ulkoasu syntyi sattumalta. Olin säätämässä aivan toisenlaista kuvaa ja etsin netistä sopivaa fonttia, kun törmäsin nyt käyttämääni SF Fedoraan.

Pienempänä pidin Indiana Jones elokuvia ja pelejä parhaimpina. - varsinkin Lucas Artsin ... And The Fate Of Atlantis "use, pick up, look" - seikkailupeliä. Siinä etsittiin Atlantiksen kadonnutta kaupunkia ja voi pojat, että se oli vaikea ja mielenkiintoinen löytöretki.

Kuvittelin jo tulevani arkeologiksi, ennenkuin selvisi etten ehkä pääsekkään juoksemaan pyörivää kivenjärkelettä karkuun ansoilla täytettyyn luolaan, vaan todennäköisemmin hapsuttelemaan pensselillä soramontun seiniä.

Joka tapauksessa. Säädettyäni tekstin värit ja kaarevuuden kohilleen, lätkäisin kartan taustalle ja lopputulos miellytti heti. Ei entisessäkään varsinaista vikaa ollut, mutta se nyt oli vähän... pikkuvanha ja liian vakava.

Lopuksi piti kehitellä vielä jotain tasapainottavaa tekstiä. Selailin vanhoja julisteita ja päätin varioida Raiders Of The Lost Ark:sta jotain. Ensimmäisen version viimeinen sana oli Peace, mutta kuten eräs anonyymi kommentoija taannoin kirjoitti ; rauha löytyy jokaisesta itsestään, joten päädyin käyttämään Meaning, eli tarkoitusta.

Olipa se sitten elämän-, havainnon- tai jonkin tapahtuman tarkoituksen pähkäilyä, niin ...

Tiittidittiiitiittidii, tiiittidittiiiii tiittiitiidii...

Tässä vielä linkki Indiana Jonesin tunnariin.

.

Tarina tyytyväisyydestä

Talonpoika on tuomassa puintisatoaan kylään. Vuohi auttaa kantamusten kanssa, kunnes saavutaan Myllärin luo. "Tuolla se on lysti homma", ajattelee talonpoika kantaessaan säkkejä sisään, "Jyviä vain jauhaa, kun minä joudun pellolla raatamaan."

Miehen lähdettyä Mylläri viimeistelee edelliset pussit ja lähtee toimittamaan jauhoja Sepän talolle. Verstaan ovi on auki ja Seppä työssään. "Tuo se on varmaan mukavaa hommaa, saa takoa ja tehdä kaikenlaista", ajattelee Mylläri mielessään, "ei ole yksitoikkoista niin kuin minun työni".

Mylläri havahtuu mietteistään ja lähtee. Pihalla univormuinen mies kävelee häntä vastaan, tervehtii ja menee sisään verstaaseen. "Ovatko miekat jo valmiina?", mies kysyy, "Tuossahan nuo nurkassa ovat", vastaa seppä, "kaikki 75". "Mainiota, seuraava erä saapuu huomenna", mies sanoo ja poistuessaan tiputtaa rahasäkin alasimen päälle.

Seppä jatkaa takomistaan ; "kyllä on armeijalla kevyet tehtävät näin rauhan aikaan", hän tuumii pyyhkiessään hikeä otsaltaan, "on varmasti lystiä olla siellä töissä, ei kädet kipeydy rasitukseta kuten täällä."

Sillä aikaa lähetti on kerennyt takaisin linnalle. Hän jättää miekat asevarastolle ja ilmoittautuu esimiehelleen. Komentaja kuittaa tiedon ja lähtee viemään viestiä eteenpäin Keisarille.

"My Lord, huolto etenee ajallaan", komentaja aloittaa, "mutta maksaa odotettua enemmän". Keisari nyökkää. "Meidän on karsittava jostain. Neuvosto ehdottaa kansalle jaettavan ruoan määrästä", sanoo komentaja ja jatkaa, "mitä tehdään? valta on Teidän."

Kruunupäinen mies nousee ja kävelee ikkunalle. "Ilmoitan päätökseni huomenna. Voitte poistua."

Tuuli heilauttaa verhoja ja silloin Keisari näkee Talonpojan vuohineen kylätien laidalla. "Kuinka helppoa hänen arki mahtaakaan olla", Keisari huokaa, "ei tarvitse kantaa vastuuta toisista ja tehdä suuria päätöksiä. Saa tuolla lailla, olla vain."

Alhaalla vuohi repii ahnaana kasvillisuutta kitaansa. Sen häntä heilahtelee kevyesti. Eläin nostaa päätään ja näkee linnan ikkunasta katselevan Keisarin, eikä ymmärrä arvoasemien päälle mitään. Ruohikko maiskutellessaan, Vuohi katselee ympärilleen ja miettii ;

"Hmm...tämä ruoho maistuu kyllä hyvältä - niin kuin kotonakin."

.

(kuva : wordpress)

Päivän kuva:

- Banksy

Päivän mietelause :

"Ask not what you can do for your country

- ask what's for lunch."

- Orson Welles

Kuinka kunnioitettavaa vanhemmuus onkaan

Kuinka uhrautuvaisia ja lapsensa etusijalle asettaneita ihmisiä vanhempani ovatkaan olleet. Hankala käsittää, miten joistain voi löytyä sellaista voimaa. Omaan ikääni mennessä olen kerennyt kokea työssäkäynnin ja seurustelusuhteen. Ja kokemukseni mukaan kumpikin niistä on väliin kohtalaisen raskasta. Mitähän se on, kun siihen lisätään vielä lapset?

En välitä, tai jaksa muistella enää heidän riitojaan, joita yritettiin kaunistella. Vaikka isännän "yhdellä käynti" saattoi venähtääkin pariin päivään, vaikka alakerrasta kuuluikin huutoa, itkua ja syyttelyä. Varttuessaan huomaa, että se on elämää ja ihmiset ovat ihmisiä. Aina meistä lapsista kuitenkin huolehdittiin - kuin myös eläimistä.

Se on ollut varmaan melkoista hommaa. Pitää talous kunnossa, katsoa itsensä ja vielä jälkikasvunsa perään. Järjestää aikaa, tehdä lomareissuja kakaroiden kanssa ja muutenkin säätää kaikennäköistä. Pitää juhlia, kuskata harrastuksissa ja lääkäreissä, ostaa tavaraa niin, ettei lapsilla olisi tarvinnut tuntea muka huonommuuttaan kun Joulun jälkeen kerhossa kertoiltiin mitä kukanenkin oli lahjaksi saanut.

Rakkaudesta puhuttaessa täytyy todeta, että välittämisen osoittaminen on joskus pinnallista. Uskon kuitenkin hartaasti, että se on parhainta ja uskaliainta mitä silloisella luonteenlujuudelle voidaan näyttää. Ei ole helppoa paljastaa syvimpiä tunteitaan lähimmäisilleen. Siksihän siitä kirjoitetaankin niin paljon lauluja ja kirjoja, kun kaduttaa sanomatta jääneet asiat.

Nyt melkein vituttaa, kun kelaan tapaa, jolla vanhempien rakkaus ja teot on palkittu. Se on ollut riittämätöntä. Mielestäni arvokkainta mitä me lapset voisimme heille antaa on, että yhteen ääneen sanoisimme ;

Isi ja äiti, kiitos kaikesta mitä vuoksemme olette tehneet. Mitkään sanat tai teot eivät riitä osoittamaan sitä arvostuksen määrää, jonka henkilökohtaiset uhraukset ja edesottamuksenne ansaitsisivat. Olemme kiitollisia ja onnekkaita, että saimme teidät kasvattamaan ja johdattamaan meidät tälle elämäntielle.

Tähän loppuun vielä henkilökohtainen johtopäätös : Taitaapa olla matkaa vielä siihen, että itse olisin valmis vanhemmaksi. Ensinnäkin kärsivällisyyttä pitäisi opetella. Taloudellista tilannettakin tulisi luultavasti kohentaa. Hyväksyä aikaiset aamut jonkun toisen menojen vuoksi... ei tulisi mitään. Voi s*atana, kuinka epäkypsä sitä monessa suhteessa onkaan.

.

Lapsuuskesien kohokohta

"Myymäläauto tulee, myymäläauto tulee", lapset huusivat riemuiten. Ääni kuului jo kaukaa, ennenkuin aina odotettu keltainen auto ilmestyi metsäisen mutkan takaa. Se nostatti pölypilven ja pelästytti pääskyset puhelinlangalta.

Auton kääntyessä pihaan piti odottaa etäämmällä kunnes se pysähtyi. Jos oli nopea, pääsi avaamaan hydraulisen oven nappia painamalla. Lasten ostoslista oli helppo muistaa - sen ainoa kohta oli jäätelö. Kun isompien avustuksella mieluinen maku oli löytynyt, tuutit näytettiin kuljettajalle, joka kirjasi ne omia ostoksiaan keräävien vanhempien piikkiin.

Auringon paisteessa nurmikolla kesä oli parhaimmillaan - pääskyset lauloivat taas langalla ja jäätelö levisi pitkin suupieliä.

.

(kuva: tuntematon)

Sateen jälkeen

Kellon lähestyessä kolmea yöllä, makaan sängyssä otsalampun punaisessa valossa.

Lampun valo ja kädestä paperille muodostuva varjo muistuttaa sävyiltään äskettäin kävelyllä ottamaani valokuvaa.

Ulkona on rauhallisin hetki. Suurin osa baareista on ovensa sulkenut ja liikenne lakannut. Mitä nyt taksi taksi tai poliisi saattaa tulla sillon tällöin vastaan.

Siinä missä Kuusamossa rauhan saa erämaasta, täällä tyyneys löytyy keskiyöstä. Kun bussit ja junat jättävät viimeiset lastinsa ja lastina olleet ihmiset vetäytyy asuntoihinsa, jää kaduille vain muutama kulkija - niin ja citykanit.

Se on ainoa hetki vuorokaudesta, jolloin on niin hiljasta, että voi kuulla aaltojen äänet lahdella ja nähdä muutaman tuikkivan tähdenkin. Yö on yksi kauneimmista ajoista - ja parhaimmillaan sekin on sateen jälkeen, jolloin asfaltin pinta saa neonvaloväreihin uuden elon.

Öisellä asemalla

Seison odottavan näköisenä, vaikken odota mitään - tai ehkä jotain tapahtuvaksi. Rautatieasema on auki myöhään ja kaupungissa jokaiselle vuorokaudenajalle löytyy omat liikkujansa.

Hämärä verhoaa kohtaloita, eikä yö ole ulkokultaisuuden aikaa. Tärkeintä on löytää päämäärä.

Etsijöitä, niitä tämän hiljentyneen rakennuksen seinät pitää sisällään.

.

(kuva : unknown)