Juhlapäivät johtuvat massan paineesta

Herään puoliltapäivin ja nousen sängynlaidalle istumaan. Katson ikkunasta ja näen lahjakasseja raahaavan naisen lumisateessa."Jouluunkin on enää vain viikko. Mitähän sitä tekis...", alan miettimään.

Se rasittaa - kuten kaikki muutkin juhlat, joiden oletusarvona on erikoisuus. Pitäisi olla siellä ja täällä, tehdä jotain mukavaa, vuokrata mökki, nauraa ja laulaa ja juoda ja syödä ja halailla. Ne on niitä päiviä, jolloin tunnen itseni kyyniseksi. Kun toiset kertovat suurista suunnitelmistaan, itse tajuaa, ettei meinaa mitään kummempaa.

Puhelin soi. Äiti on langalla. Kiittää kortista ja kysyy olenko tulossa kotiin Jouluksi. "En osaa vielä varmuudella sanoa.", vastaan.

Rupattelun jälkeen mietin asiaa. Olisihan se perinteitä kunnioittavaa lähteä, mutta kääntöpuolikin löytyy ; ei jaksaisi matkustaa ja maksaa. Eivät joulut ja juhannukset kuitenkaan niin erikoisia ole - alkavat auringonnousuun ja päättyvät sen laskuun. Mistä se ehdollistuma ylipäätänsä tulee ; koska on "THE DAY", pitää lähteä vääntäytymään suuntaan tai toiseen suorittamaan rituaaleja.

Entä ne muut, ei juhlapäiviksi luettavat, 357 päivää sitten? Niidenkö on tarkoitus olla harmaata arkea? Onko nautinnolle lupa vain määrättyinä päivinä?

Juhlien lähestyessä päässä alkaa takomaan ajatus, että kaiken pitää onnistua. Tavoitteena on täydellisyys. Se aiheuttaa stressiä - pahimmassa tapauksessa viikkoja ennen H-hetkeä. Vuorokausia kuluu järjestellessä tulevaa tapahtumaa - vaikka tulevaisuus on niitä "jos Luoja suo ja hyvin käy" - hommia.

Ohjelauseet, jotka kehoittavat elämään jokaista päivää kuin viimeistä ja tekemään arjestakin juhlaa, kuulostaa äkkiseltään rikkaan kirjoittamalta vittuilulta. Mutta pointti lienee viaton ; ei pitäisi odotella tiettyä päivää tehdäkseen jotain erikoista.

Arki ja juhla on keksittyjä käsitteitä. Kalenteriin painetun, yleisesti hyväksytyn juhlapäivän mieltäminen juhlaksi saa arjen tuntumaan ankeammalta, ja arjen mieltäminen arkena puolestaan kapitalistit rikastumaan juhlien aikaan.

Mutta niin. Kaippa se on jotain massapsykologista-vouhotusta ; jos jonkin asian ympärille on kerääntynyt lauma ihmisiä, sitä on päästävä katsomaan. Vaikka itseä ei edes niin kiinnostaisi, mutta kun muutkin tekevät.

.

(kuva: tuntematon)