.
Tee hautuu kupissaan. Istun puoliltapäivin Kauppahallin kahvilassa katselemassa. Ihmisiä kaartelee jo, kuin lokkeja kalastusalusten yllä. Linnut tarttuvat kaikkeen mitä irtoaa. Ihmiset kiertävät arvostellen tiskiltä toiselle, etsien jotain tiettyä. Tai sitten kiertävät vaan, vailla varsinaista tarvetta ja pysähtyvät jos jotain kiinnostavaa näkyy.
Ihmiset voivat tehdä niin, ihmisillä on rahaa. Sillä saadaan lunastettua mieleistä sisältöä elämään ; makuja, tuoksuja, estetiikkaa ja elämyksiä.
[Kassakone kilahtaa - raha vaihtaa omistajaa]
Jonoon ilmestyy pari blondia ja havahdun kirjoituksiltani. Tee on kerennyt kitkeröityä. Nostan sihdin ja sekoittelen vielä lämmintä juomaa. Kaksikko istuutuu viereiseen pöytään. He avaavat kaulahuivejaan ja laskevat pitkät takkinsa tuolinlaidoille. Varttuneita, mutta viehättäviä naisia... Keskityn jälleen kirjoittamiseen ;
Raha helpottaa yksilönä olemista ja erottumista. Voimme hankkia vaatteita, jotka viestii aatteistamme. Voimme valita ravintolan, ruoan ja juoman, kirjan, harrastuksen ja antaa niiden kertoa sivistyksen, sekä varallisuuden tasosta. Tietynlaisiin paikkoihin kerääntyy tietynlaista porukkaa ja he tietävät kuuluvansa samaan "heimoon". Valinnanvaraa ja mahdollisuuksia suurkaupungista löytyy. Siksi ihmisten - ulkoinen - kirjo on niin värikäs.
Nostan katseen jälleen muistiinpanoiltani ja tuon käden leualleni. Naputtelen kynää pöytään ja mietin muka jotain - sitähän se ruumiinkielellisesti viestii. Oikeastaan en mieti muuta kuin, että kylläpä kakattaa.
Ja katsellessani näitä ympärillä istuvia, käytävillä käveleviä ihmisiä, niin riippumatta laseista, takeista, salkuista, repuista ja hiukista. Riippumatta siitä, miltä kukanenkin ulospäin näyttää, luulen kaikkien sisimmässään tuntevan samaa ; kakkahädän.
.
No comments:
Post a Comment