Kodikkaasti Kuusamossa

Vuodenvaihteen tuokiokuvia

"Vaikka päätinkin
olla juhlimatta vuodenvaihdetta,
odotan silti pauketta.
... se kuuluisi pers'reiästä
kun joulunaikainen ummetus
viimeinkin vapautuisi."


"Kaupungin kadulla
teinipoika haukkoi polvillaan happea,
räjäytettyään papatteja suussaan
- lähestytään puoltayötä."


"Ilmatila jytisee.
Tykistökadun kerrostalohuoneistossa
harmaat hiukset pakenee peittoon.
Jokainen räjähtävä raketti muistuttaa yöstä,
jonka jälkeen Helsingissä ei saanut
kuin paleltunutta perunaa ja palsternakkaa."


"Tuhansia euroja,
joille olisi oikeaakin käyttöä, taivaalla.
Kiviseinistä kimpoilee
ilotulitteiden ja ambulanssien äänet
vuorotahtiin."


"Jänis hyppäsi jo koppiinsa,
minäkin taidan alkaa nukkumaan.
En malta odottaa aamua
- katsotaan uudestaan
kenellä on mukavaa."


kuva: IamRece
.

Kirja-arvostelu: Paulo Coelho - Viisaus, kalenteri 2011

Paolo Coelhon uusimman kalenterin teema on viisaus. Unelmat olisi osuvampi, mutta ehkä se on jo käytetty. 2011 on viidettä kertaa ilmestyvä vuosikalenteri kyseisen herran julkaisukoneistolta.

Kirja on sidottu, kansimateriaali taipuisaa kartonkia. Sitä on hyvä selata. Kauniit värit ja kuvitus on Catalina Estradan käsialaa. Niiden tyyli komppaa kirjaan poimittujen mietelauseiden linjaa. Kalenteri sisältää reilusti yli 100 mietelausetta, kuten

"Harjaannuta silmiäsi, ne on luotu näkemään paljon enemmän kuin luuletkaan."

"On hetkiä, jolloin on otettava riskejä. Tehtävä tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja."

"Ei elämässä ole vain yhtä "ainutkertaista tilaisuutta; elämä antaa aina toisen mahdollisuuden."

Vaikka ne saisivatkin aikaan kivan kontrastin täyteen buukattujen päivien suhteen, tämä toimisi hyvin päiväkirjanakin. Kirjana, josta aamukahvin aikaan poimii ajatuksen, pureskelee sitä ja illemmalla merkitsee ylös omia toiveitaan, niiden toteutumisia tai toteuttamissuunnitelmia. Kirjoitustilakin on taitettu vaakaan, kun yleensä kalentereissa ne ovat kapeita pystypalkkeja.

Fyysinen koko on isohko (n.20cm x 14cm). Pukutakin povitaskuun se ei mahdu, mutta hippiveskaan hyvinkin. Ja hippeihin, unelmoiviin koti-ihmisiin ja luovilla aloilla toimijoihin tämä eniten kai vetoaakin. Hankala kuvitella "oikeassa kokouksessa" heitettävän Viisautta pöydälle. Senkin vuoksi, että siinä on pieni "fruitcakemainen" vivahde. Tosin äskeinen ajatus on vain ahtaan mielen ylläpitämä ehdollistuma, josta tämä kalenteri sanoo viikon 35:n kohdalla näin ;

"Seuratkaan unelmianne, koska vain ihmisestä joka ei häpeä itseään näkyy Jumala kaikessa kirkkaudessaan."

Tätä haaveilulle omistettua kirjaa on turha pilata merkinnöillä pakonomaisista velvollisuuksista. Siihen löytyy sopivampia kalentereita, mutta hankkimisen arvoinen se kyllä on. Tässä vaiheessa vuotta kirjan pitäisi löytää kaupasta kuin kaupasta alle kahden kympin.

Paulo Coelho - Viisaus 2011. Bazar.

Portugalinkielinen alkuteos: Sabedoria 2011 Suomennos: Sanna Pernu ja Jarna Piippo

.

Valuee ja total freedomia.

.

http://www.viidakkomies.com/

Siinä on Viidakkomieheksi itseään kutsuvan Olli Postin kotisivut. Blogin missio on ilmeisesti vakuuttaa, että on olemassa toisenlainen, paljon persoonallisempi elämä. Silmäilin viime yönä muutamaa postausta. Value, vapaus, ionisoitu sisäilma ja superfoodit oli mieleenjääneimmät sanat.

Synty heti pieni viha-rakkaus suhde noihin ajatuksiin. Tai niiden esitystapaan.

2009 vuoden alussa postaukset keskittyivät vahvasti ravintoon. Nyt vaikuttaa siltä, että raha on alkanut kiinnostamaan. Viisi viimeisintä postausta liittyy siihen - lukuunottamatta kamerakännykällä kuvattuja karaoke-esiintymisiä.

"Mua ei nykyään kiinnosta enää raha. Siis sellanen raha, jonka eteen joutuu tekemään jotain. Joskus mulle tarjotaan rahaa kivoista jutuista, mutta enimmäkseen teen nekin ilmaiseksi, tai jopa lahjoitan rahaa (tai foodeja tai ionisaattoreita) Sellainen raha, minkä saat vain kerran, on ihan turhaa.", Kirjoittaa Viidakkomies.

Tällaisen rajoittuneen kosmisen olennon, siis minun, mielestä tuossa on jotain absurdia. Kylläkait luomukaupan maskottina oleminen on työtä siinä missä muukin?

Sivuilta ilmenee, että Suomessa on pinnan alla purkaustaan odottava skene. Englanninkielisistä sanoista ja päälläänseisonnasta kiinnostuneiden poikien bisnesporukka, jotka omien sanojensa mukaan "tulevat transformoimaan bisnesmaailman totaalisesti", ja sytyttämään liekin harmaaseen kansaamme. Kunnianhimoista.

"Pian alkaa myös videosarja siitä, kuinka unelma-laiffiin, supernopeaan kehitykseenja heppoon huippusuoritukseen sisäänastuminen on yhtä iisiä kuin superterveys Nutrixilla ja superfoodeilla." (suora poiminta, kirjoitusvirheineen kaikkineen Viidakkomies.comista)

Sitä jään innolla odottamaan. Mutta avataan vielä tuota viha-rakkaus suhdetta. Mielenkiintoisia ja antoisia ajatuksia viidakosta kyllä löytyi (lähinnä linkkien muodossa vähän hillitymmin kirjoitetuille sivuille) mutta paimentamisen maku vitutti.

Kuten monessa, monessa, päivittäin pulpahtavassa ihmisen-auttamis-blogissa, tekijät asettuu jotenkin profetiaaliseen asemaan. Miksi se hätkähdytti erityisesti? Koska se vaikutti peilin tavoin. Pelottavan paljon omat viimeaikaiset tekstit on ollut yritystä näyttää toteen, miksi toisenkaltainen "lifestyle" olisi toista parempi.

Ärsyttää lukea tekstiä, jossa suorastaan mollataan toisen tyyliä tallata. Haluaisin siitä eroon. Kenenkään ei tarvitsisi väheksyä omaa tyyliään. Löytyisiköhän Viidakkomiehen postauksista mitään, miten "transformoida" tämänkaltainen käytös :

"No lasketaanpa. Osuutta voit kasvattaa maksimissaan 10-kertaiseksi. Kontribuutiotasi voit kasvattaa.. äärettömästi."

Ok.

kuva: Disney

Superfoodeja ja Feng Shuita

.

Viime aikoina valveutuneet ihmiset ovat vaahdonneet ruoan vaikutuksesta kehoon ja mieleen. Eihän siinä mitään uutta ole. Kuuluuhan erään ison ja vanhan valmisruokatehtaan sloganikin ; Hyvä ruoka, parempi mieli.

Mikä tässä nousevassa aallossa on sitten erikoista? Kuivattujen marjojen ja jauhettujen juurien eksoottinen alkuperä. Coopertestit paranee, allergiat poistuu ja munakin kovettuu ihan uuteen kulmaan. Kiitos ja ylistys Goji-marjoille, Spirulinalle, Macalle ja hampunsiemenille.

Mutta onko kyse sen kummemasta kuin terveellisestä syömisestä? Terveellisestä syömisestä jonka puolesta vaikkapa 80-luvun lautasmallitkin puhui? Entäpä jos uskossa ravintoon on lumelääkkeinen vaikutus - jos itse usko on sen teho?

Mietitäänpä näin. Joku väittää Jumalan parantaneen vakavan sairauden. Toinen elämänlaadun paranneen järjestettyään kämppänsä Feng Shuihin. Mielikuvaharjoituksiin perehtynyt kertoo kasvattavan hauista ilman treeniä. Psykologiassa on suggestionsa, Kiinassa Tai Chinsä ja Suomessa sauna, terva ja viina.

Ainahan sitä puhuu sen puolesta mihin uskoo. Ainahan sitä luulee, että jokin sattuma on seurausta juuri siitä seuraamastaan jutusta. Jokaisella koulukunnalla on linjauksensa. Niiden mukaan tulisi elämänsä järjestää ja makaroonilaatikkonsa valmistaa, muuten voi käydä hassusti. Useat näistä "terveen elämän ohjenuorista" ovat kuitenkin aina olleet olemassa.

Ajatellaanpa alkukantaista ihmistä. Ravinnokseen hän joutui syömään luonnonmukaista, raakaa ruokaa. Hänen majansa oli materiaaleiltaan ja rakentamisajankohdaltaan mitä luultavammin Feng Shuita. Nykyiset kirkolliset kehoitukset viinan ja muiden syntien suhteen täyttyi, kun ei ollut millä rellestää. Joka aamu liikuttiin joogamaisen linjakkaasti kiivetessä ja kerätessä. Kaikki tarvittava on siis aina ollut olemassa. Kysymys on nyt siitä, että asioida brändätään ja niillä tehdään rahaa ja yksilöistä "tietoisia"

Olen kuullut salaisista antioksidanteista, joita jostain kuivatusta levästä löytyy. Enkeleiden ilmestymisistä uniin, kun on avannut sydämmensä The Dudelle. Mielen terävyydestä ja kehon notkeudesta joogaihmisiltä. Ja muista mahtavista jutuista, jotka kuulemma tulee toteuttaessaan valitsemansa elämäntapaparannuksen linjaa.

Saattaahan se olla niinkin. Minä olen kuitenkin kaikkiuskova. Uskon KAIKEN toiminnan ja ruoan, joka on mahdollisimman lähellä lajillemme ominaisinta - hyvään tahtoon ja moraaliin miksattuna - palvelevan ja tuovan tervettä elämää.

Että kiitos, röyh, 666, aamen ja namaste vaan kaikille!

.

(kuva: Dimitri Kozma)

Kahvitauko

.
Asunnostamme vaihdetaan ikkunoita, kehikkoineen kaikkineen. Virosta tullut halpatyövoima aloitti työnsä tänään aikaisin. Puoleenpäivään mennessä henkilönosturi saavutti viidennen kerroksen.

Ajattelin, että olisi hauskaa keittää remonttimiehelle kahvit, mutta kun tuli aika avata ikkuna, iski takapakki. En kehdannutkaan heti tehdä sitä. Minulle tuntemattomasta syystä, jokin siinä hävetti.

Sitten nostolaite laski katutasolle hakemaan uusia listoja. Tällä välin aukaisin ikkunan, kannoin kahvin, maidon ja keksit laudalle valmiiksi, joten nosturin noustessa takaisin tarvitsi vain näyttää kuppia ja huikata ; otahan kahvia.

Itse jatkoin pelikonsolin naputtamista, mutta seurasin tilannetta. Oli hauskan näköistä, kun ikkunan ulkopuolella, niin korkealla, miehen torso hörppi kahvia ja katseli maisemia. Siitä tuli hyvälle mielelle... josta muistukin mieleen eräs video :


.

Kuvakuukausi #25

#25: ISO 800, f/4, s 1/13

Aion nyt paljastaa jotain, joka saattaa nyrpistyttää hienoinpien naapureideni neniä. Nimittäin kyllä, se on ollut a3:sen asukas, joka jo toistamiseen asettaa tavaraa (tässä tapauksessa szechuan-kastikepusseja) hissin eteen.

Tuotteet ovat hyviä. Päiväyksen ja kaiken muunkin puolesta, tässä ei ole koiraa haudattuna. Mutta hyvää haudutettua koiraa szechuan-kastikkeessa varmaan saisi.

Tämä on ollut mukavaa ja olenkin päättänyt perustaa Ruokaa rappukäytävässä - liikkeen. Toiminta on vielä varjoissa operointia, mutta tähtäimessä on - kuinkas muutenkaan - parempi maailma.

Oli kyse sitten kirjoista, koruista tai kananmunista. Ruokaa (tai roinaa) rappukäytävässä - liikkeen visioissa kerrostalojen ala-aulat toimivat talon sisäisenä kierrätys/vaihtopisteenä. Auloihin asetetaan pari hyllyä asukkaita varten. Toimintaa ohjaa tarpeettomat tavarat ja pelkkä anteliaisuus.

Kukaties, ehkä se yhdistäisi niitä kymmeniä maailmoja, jotka muutaman metrin säteellä toisistansa asuvat.

p.s. jos kyseinen toiminta rikkoo jotain järjestyssääntöä, niin tämä tarina on täysin kuvitteellinen ja kuvakin manipuloitu.

.

Kuvakuukausi #11

#11: ISO 400, f/5, s 1/40

Lipussa lukee 'vallattu'. Hipit ja muut aatetrendikkäät nuoret vaativat tyhjillään olevia tiloja asunnottomien käyttöön. Kaunis ajatus. Fight the power.

"Helsingin asuntopula ei johdu tilanpuutteesta vaan poliittisista valinnoista. Pelkästään Helsingin keskustassa on tyhjillään kymmeniätuhansia neliöitä liiketilaa ja jopa kokonaisia kerrostaloja", sanoo Mari Lehtinen valtaajaryhmästä. (lähde: takku.net)

.

Zeitgeist - päivä 13.3.2010

"1 % ihmisistä omistaa 40 % maailman varallisuudesta."

...oli yksi esitetyistä väittämistä. Maailmanlaajuinen tapahtuma järjestettiin tänä vuonna yli 70 maassa. Rekisteröityneitä jäseniä Zeitgest-liikkeellä on 400.000 ja luku kasvaa.

Seuratakseni suomalaisen alajaoston valmisteluita, saavuin paikalle hyvissä ajoin. Ei kovinkaan järjestelmällistä, mutta toimintaa kuitenkin. Z-liikkeen- tunnuksella varustettuja kortsuja, sekä dyykattua ruokaa oli tarjolla. Otin kortsun. En yleensä käytä, mutta mitäpä sitä ei tietoisuuden lisäämisen eteen tekisi. Vanha kattotuuletin yhdessä hämyisän valaistuksen kanssa loi alamaailmallista-tunnelmaa.

Sitten meidät ohjattiin teatteriin ja leffa laitettiin pyörimään. Tykkäsin todella paljon Zeitgeist Addendumin alkuintrosta. 10 minuuttia kului ja alkoi tulla liikaa sanoja, jotka sotkeutuivat toisiinsa. Asiat käytiin läpi liian perinpohjin.

Nostan hattua dokumentin tekijöille laajoista taustatutkimuksista, mutta johtopäätösten ulostaminen oli ummehtunutta. Niinkuin ammatillinen kieli yleensä - jota vain tietty ryhmä ymmärtää - kalpenee sen kielen, jota jokainen ymmärtää, rinnalla.

Olin ajatellut olla vastaanottavainen, mutta toisen puoliajan Science Fiction kävi sietämättömäksi. Tuli tunne, että Zeitgeist-liikkeen lobbaama Venus-project (vaihtoehtoinen yhteiskunta) oli tiedemiesten ja Star Trek- fanien oma pieni fantasiamaailma, jossa kaikki toimisi tietokoneella.

Uudessa yhteiskuntamallissa rahaa ei siis olisi. "Mi casa es Tu casa" ja muilla lähimmäisenrakkaudesta kumpuavilla aatteilla mentäisiin. Tavarat saataisiin tilaamalla. Ainoastaan murto-osa uuden maailman asukkaista tekisi töitä. Ei olisi vaaleja tai hallituksia, vaan Internetissä olisi yhteiskunnallinen sivusto, jonne voisi lähettää ehdotuksiaan - niin kuin Niksipirkkaan nykyään ja parhaimmat jutut julkaistaisiin.

Tuli tunne, että tämä uusi Venus-maailma on fiksujen ihmisten maailma. Mihin tyhmät siellä joutuisi, kun kaikki pyörisi Tiede-lehden tilaajien vaikutuksesta?

Yritin naputella muistiinpanoja kännykkään, mutta saman kertojan sama ääni ja samat sanat ja samat ongelmat ja samat ratkaisut alkoi lopulta puuduttaa.

Mitä jäi käteen? Vaikka tärkeän asian - valtakoneiston paljastamisen eteen töitä tehtiin, jäi tapahtumasta yläasteen diskon kaltaisella vakavuudella järjestetty maku. YouTubesta heijastetut videopätkät ja poltetun levyn pätkiminen kaivoi kuopan, johon kompastuttiin.

Sama syy on mielestäni muissakin, kohta valtaanastuvan sukupolven, muutoshenkisessä tapahtumissa ; järjestelyiden ja uskottavuuden puute.

Lukuunottamatta Venus-projektin hypetystä Zeigeist Addendum oli kuitenkin kattava tietopaketti siitä, miten kourallinen ihmisiä hallitsee "maailmaa". Kannattaa tutustua asiaan ja valita puolensa ennen konfliktien puhkeamista. Tässä linkki suomen Z-liikkeen sivulle.

"Man is still as he was; is still brutal, violent, aggressive, acquisitive, competitive. And, hes built a society along these lines." - Jiddu Khrisnamurti

(kuva:tuntematon)

Tuliaisia Goalta

Kävin erään ravintolan kultturellissa illassa. Läsnä oli lähinnä villaneuleisiin pukeutuneita boheemeja, mutta joukkoon mahtui myös seurue, joka sai minut miettimään suomalaisille tyypillisiä käyttäytymismalleja.

Sain seurata tilannetta aivan alusta. Pari kaverusta istuutui viereiseen pöytään, johon "jengin" jäseniä alkoi sitten kerääntyä.

Pojat oli pitkätukkaisia ja pukeutuneet mekkoihin. Tai mekoilta ne näyttivät, mutta kai niillä joku etnisempikin nimi ja tarkoitusperä oli. Intilainen luultavasti.

Tapa, jolla toisia tervehdittiin oli huvittava. Ensinnäkin halaukset. Ne kestivät pisimmillään puoli minuuttia ja oli kiihkoltaan, kuin seurustelevaisten. Sitten kättely. Kädet ojennettiin suorina, kämmenpohja eteenpäin - kuin stop-komentoa näytettäessä - ja sillä tartuttiin kaverin kämmeneen joka oli samaan tapaan ojossa.

Koskettelivat toistensa kasvojakin, vaan käytös ei ollut humalaista. Tuopitkin vettä, joten oletin heidän olevan huumeissa.

Jokatapauksessa. On helppoa omaksua ja alkaa ihannoimaan vieraan kulttuurin tapoja. Varsinkin "hipahtavan" ihmisen silmään Suomi kun on jäykkä maa. Luulen, että näillä kaukomatkan reissuilta tarttuneilla tavoilla yritetään paeta perisuomalaista melankolisuutta.

Jos halin ja pussaan ja olen yhtä Gaiaa, ehkä se aurinkoisuus, jota lyhyellä Goan matkallani koin, tulee osaksi minua täälläkin. Allekirjoittaneelle kävi joskus niin, joten voin tässä jurottaen arvostella.

Tiesitkö muuten, että iso osa (perinteisessäkin) hieronnassa kävijöistä käyvät siellä sen miellyttävän kosketusaistimuksen takia? Nykyään ollaan pidättäytyväistä porukkaa. Jopa bussissa tapahtuvaa pientä töytäisyä pyydetään anteeksi. Sen vuoksi edellämainittu estottomuus ja kiintymyksen osoittaminen onkin mielestäni hienoa, mutta miljöö jossa sitä todistin, ristiriitainen.

Hiekkarannalla happopäissään, auringon porottaessa ja ambientin soidessa kyseinen käytös on ihan ominaista. Mutta helmikuun tuiskussa, kylmässä skandinaavisessa illassa, harmaiden betonirakennusten keskellä...

Jouni Hynysen sanoin, "..Sopii yhtä hyvin, kuin metsuri Tiimariin tai voimamies piirtämään sydäntä kuntosalin pukuhuoneen huurteiseen ikkunaan."

(kuva : Tarah Caitlin)

Luomukin on vain bisnestä

Ekologisuus, hipit ja kierrätys saastuttaa. Ekotuotteilla on omat teollisuuden haaransa ja kierrätyskin on liiketoimintaa.

Yhtälailla "ekologiset" ihmiset kuormittavat maata. Se tapahtuu synnyttämällä kysyntää ns. vaihtoehtoisille tuotteille, jotka ehkä ovat "vihreitä", mutta samoissa tehtaissa ne soijanakit purkitetaan ja kuljetetaan rahtifirmojen savuavilla rekoilla kauppaketjujen hyllyille.

Aina kun syntyy uusi maailmaa parantava tuote tai idea, niin kylkiäisenä puhkeaa sitä hiljalleen tuhoava "tehdas".

Nyt soijasta ja iduista maksettut eurot kilahtavat kassakoneen kautta verotukseen ja sieltä valtion varoihin. Niistä varoista paremman maailman puolesta taistelevat takkutukat nostavat kuukausittaiset rahansa ja maksavat hampun kotikasvatuksesta syntyneet sähkölaskut. Ympyrä sulkeutuu.

Alussa luomu-tuotteeseen, maata rakastavin mielin vaihdettu raha on päätynyt sähköyhtiön kirjanpidon debettiin. Paha on saanut palkkansa. Se palkka on suuri ja sitä palkkaa maksetaan niin kauan kuin suurilla markkinoilla olevia tuotteita, yleisiä ideologeja käytetään, supermarketteja ja muita isoja yhtiöitä tuetaan.

(kirjoitus pohjautuu maalaisjärjelliseen pohdiskeluun. varsinaisista faktoista, kuinka paljon pienempi hiilijalanjälki jossain on, minulla ei ole tietoa)

(kuva : tuntematon)

“May we live long and die out”

Kaveri linkitti seuraavanlaisen kansanliikkeen kotisivun : Voluntary Human Extinction Movement. Se sai miettimään suvunjatkamista.

Pääajatuksenaan VHEM julistaa rakkautta maapallolle ja vähät välittävänsä ihmisrodusta. Sitä, että ihmisen tulisi elää nauttien ja sitten kuolla. Nykyään miljoonat eläin- ja kasvilajit ovat ajautuneet sukupuuttoon yhden lajin aikaansaannoksena. Se yksi laji on Homo Sapiens ja siksi sen pitäisi hävitä.

Liikkeen kannattajat sitoutuvat siihen, etteivät tuota lapsia - etteivät kuormittaisi maapalloa yhtään enempää.

Ajatus on kultainen. Ekoteko sanan varsinaisessa merkityksessä, jonka rinnalla kierrättäminen kuulostaa naurettavalta (onhan se jokatapauksessa muutenkin)

Vähemmän lapsia = vähemmän tulevia aikuisia = vähemmän koulutusta, tuotteita = vähemmän kapitalismia = vähemmän tarvetta rakentaa, vähemmän saastetta = parempi, vihreämpi huomen. Ihan kiva yhtälö.

Mutta, kuten jo kymmenissä asioissa aikaisemmin, on tässäkin se kääntöpuoli. Eräs asia, joka painaa, kun tälläiseen liikkeeseen liittymistä miettii. Ja se mikä painaa on jalkojen välissä. Kivespusseissa. Siittiöt. Sukuni viimeiset miehet.

Ne samat syyt, jotka alunperin ovat ajaneet yhteiskunnan tähän tilaan, saa minut miettimään jälkeläisiä. Jonkinlainen omahyväisyys. Halu hiihdellä valmiita latuja. Halu seisoa sukutilan pihalla ja sanoa, tämä jää teille. Halu saada itsestään jotain pysyvää jälkeensä. Halu tarjota porukoille lapsenlapsi, jota tuuditella, kun itse olemme kasvaneet jo sen verran isoiksi, ettei syliin sovita.

Luonnossa lisäännytään lajin säilymisen vuoksi. Sen kohdan ihmiset kuitenkin voivat vetää ylitse, meitä on jo liikaa. Mutta "oma vauva" on ajatustasolla jotain ilmeisen tavoiteltavaa. Sehän kuuluu siihen kokonaisuuteen, jonka nimi on elämä ja johon me käytämme koko elämän.

Suvun jatkamista odottavat siittiöt makaavat odottaen nyyteissäni. Saa nähdä mihin suuntaan ne sieltä lentävät.

Ich Komme!

(kuva : Pipilotti Rist)

.
Viime postauksen vihaisuus oli ehkä yliampuva, mutta aiheellinen. Sitä edeltäneiden velttojen päivien vuoksi hakeuduin jonkinnäköiseen haasteeseen. 20 kilon kantamus ja hallayö... Tässä tuokiokuvia viikonlopulta ;

"Makaan makuupussissa kangaspala kattonani.
Etäiseltä valtatieltä kantautuu autojen ääniä.
Myöhäisillan pimeys vierelläni toivon,
ettei yöstä tulisi kovin paljoa kylmempi
kuin jo ennestään on."

"Säpsähdän unesta. Ohi ajavien autojen
tiheys on vähentynyt. "Paljonhan kello",
mietin ja kurkistan ulos ;
kuun varjo on siirtynyt vasta muutamalla
tunnilla, ei vielä kannata nousta."

"Järviveteen keitetty puuro ja kuppi teetä
aamiaisena. Hetken ajan nuo kaksi
höyryävää asiaa olivat parasta maailmassa."

"Yö taivaan alla pakkasessa. Tämä kokemus taisi
maksaa keuhkokuumeen verran."

"Tien varressa, auringon tullessa pilven takaa,
seistessä lasken peukaloni ; enhän minä nyt
tarvitse kyytiä mihinkään, säteet lämmittävät
kaikin tavoin."
.

Puhelinlakossa

Kännykkäni on ollut kiinni parisen viikkoa. Ärsytti 24/7 tavoitettavissa oleminen, jonnin joutavat lätinät, sekä muka tärkeät ilmoitukset ja kysymykset.

Aluksi tuntui, että on huono kaveri. Vaan sitten ajattelin, että soittaja voi soittaa saman asian varmaan jollekkin toiselle ja vaihtaa juttunsa hänen kanssaan - eivät ne kuitenkaan niin henkilökohtaisia olisivat olleet.

Kuinka monille eri aiheille onkaan sama kenen kanssa niitä ruotii (jos mitään "se on mun bestis, enkä kerro salaisuuxii kellekkää muulle" - lässytystä ei lasketa) ? Niinpä. Nopeasti tulee mieleen vain yksi henkilökohtaisen arvon omaava tieto ja se on suvun jäsentä koskeva kuolinilmoitus.

Pientä närkästystä tämä kokeilu on aiheuttanut. Kun kyläilee vanhanaikaisesti - etukäteen ilmoittamatta - siitä ei jostain kumman syystä kaikki tykkää. Ymmärrän toki, että siellä saattaa pornon katsominen tai jokin vastaavaa toiminta olla käynnissä, mutta kyllä minulla on aikaa oven takana odotella se pari minuuttia. Kunhan huudahtaa, että kotona ollaan ; "Oota, mä tuun kohta".

Niin muuten, jos asiaa tulee, minut tavoittaa sähköpostitse. Mieluiten lukisin kirjeitä, mutta niitä tuskin kirjoitetaan - toisin kuin kahden-kolmen sanan tekstareita ; "mitä meinaat tehä?"

No, meinaan jatkaa lakkoa ja suositella samaa kaikille.

.

Kosminen yhteys

Pienen lammen rannalla keskellä metsää sijaitsevan mökin ovella seisoo mies. Hänen kädenpuristuksensa on rehdin jämäkkä toivottaessaan meitä tervetulleiksi. On lauantai-aamu ja “ihmisen ja luonnon välinen kosminen yhteys” - niminen seminaari on alkamaisillaan.

Sisällä soi rauhallinen musiikki ja pienen jutustelun jälkeen kaikki istuutuvat aloilleen. Kalevi Riikonen, tilaisuuden järjestäjä aloittaa luentonsa. Mikro- ja makrokosmos, poutataivaan sininen meditaatio-energia ja kosminen neuvosto ovat ensimmäisiä outoja asioita. Mutta näiden käsitteiden ydin tuntuu kuitenkin olevan yhteiskunnallinen huoli. Ja sen kaikki ymmärrämme ; nykyinen elämäntapa, jossa “eletään kuin sika vatukossa” ei voi olla hyväksi ihmiselle – eikä luonnolle.

Ikäisekseen vetreässä vedossa oleva Kalevi kiinnostui näistä asioista vielä toimiessaan puuteollisuudessa esimiestehtävissä. Hän on maalaistalon lapsi ja viljelee paljon siihen viittaavia sananlaskuja ja vitsejä, joista palaa itse asiaan aina toteamalla “noniin”. Nelosella esitetyssä tv-sarjassa Suomen Fox Mulderiksi tituuleerattu mies julkaisi ensimmäisen kirjansa 1996 ja on asiaansa hyvin syventynyt. Hän kertoo tarinoita joissa “deevat” (kosmiset olennot) ovat estäneet onnettomuuksia ja pelastaneet ihmishenkiä. Joku voisi todeta kyseessä olleen vain hyvää onnea tai sattumaa, mutta nämä lienee niitä asioita, joita ei puoleen tai toiseen pystytä toteen näyttämään – on vain uskottava tai sitten ei.

Kahden tunnin kalvoesityksen jälkeen lähdemme liikkeelle. “Maa välittää energiaa ja muistikuvia menneestä”, kertoo Riikonen. Ryhmämme asettuu avojaloin kalliolle ja sulkee silmänsä. Sama toistuu vedessä ja kolmessa muussakin elementissä ; ilmassa, tulessa ja valossa. Silmien ollessa suljetut Riikonen johdattelee tasaisella äänenpainollaan meitä mielikuvamatkalle, pois nykyhetkestä. 5- 10 minuuttisten hiljentymisten jälkeen jaamme kokemuksia ja niitä on monenlaisia ; värejä, muotoja ja jopa valveuni tyyppisiä vaikutuksia.

Minä en aisti mitään yliluonnollista ja sanon sen. Tottakai jokainen uusi kokemus, kuten järvessä silmät kiinni seisominen kun joku mantraa tietoisuuden jättämisestä on jännää. Luulen kuitenkin, ettei sanoman sisällöllä ole väliä vaan sillä miten se sanotaan – kuten lapsia ja eläimiäkin rauhoitellessa.

Seminaarin päätyttyä kävelen autolle ja pureskelen päivän antia. Rentoutumismielessä tilaisuus oli vertaansa vaille. Harvoin sitä hektisyyden keskellä suljetaan silmiä tunnustellakseen tuulen tuiverrusta iholle, tai kevyesti liplattavia laineita jaloissa. Mutta mitä kosmisiin voimiin ja mystisyyteen tulee, niin... Jokainen nuotion äärellä istunut tietää että liekkien katsominen rauhoittaa. Siihen ei tarvita astraalisia energioita tai teorioita, joista ei ymmärretä “enempää kuin pässi tähdistä”. Käynnistän auton ja kaartaessani pihasta toivon, ettei objektiivisuuteni loukannut Kalevi Riikosta.

Kirje Huey Newtonille

"En lepää ennen kuin ihmiset kulkevat vapaina ja huolettomina maan päällä. Jokainen toteuttaa itseään verensä ja heimonsa mukaan, rauhassa vapaassa maailmassa.





Ennen kuin kaikki voivat etsiä, kenenkään estämättä ajattelunsa ilmenemismuotoja. Ei pelon ja syyllisyyden tummia pilviä heidän ja auringon välissä, ei palavia vauvoja poisteljettyjä nuoria miehiä, ei paperimaailmaa tunkemassa lihan ja lihan väliin ihmisten kohdatessa.




Ennen kuin nuoret naiset pääsevät jaloilleen, kunnioitettuina ja pelottomina synnyttävät voimakkaita poikia rakastaen ja tanssien. Ennen kuin nuoret miehet voivat viimein luovuttuaan kovuudestaan, palata nuorten miesten mietteisiin, ennen kuin nauru kirmaa alas vuoriltamme ja täyttää tasankomme."

- Diane di Prima: Vallankumoukselliset kirjeet

(kuva : http://ww2.lafayette.edu/)

Mellakka ja murroksen tuulet

Vappuaattona humalaiset ja muutosta vaativat nuoret heiluivat Helsingissä, Murrostorstai 2009 - tapahtumassa. Reclaim the City:ssä touhu alkoi provosoivalla live-musiikilla, jonka jälkeen mielenosoitusjoukkio lähti vyörymään Etelärantaan.

Tunnelma kulkueen keskellä tuntui räjähdysherkältä. Iskulauseita ja pulloja lenteli. Tien varrella olevien rakennuksien julkisivuikkunoita pirstoutui, parin auton sivupelit potkaistiin alas ja kävipä joku tökkäämässä soihtunsa poliisiin. Pieni kipinä olisi riittänyt aikaansaamaan pienen mellakan, mutta kukaan ei tiennyt mitä tehdä, mihin edetä tai oikeastaan minkä vuoksi jotain pitäis tehdä.

Naurettavinta oli 15-vuotiaiden lähiö-gangstereiden uho ja panos asiaan. Suupielistä vaahtosi sylki, viina ja sappinesteet kun he huusivat ; "Vitun siat". Ja kysyttäessä, "Miten sun mielestä asioita vois parantaa?", sai vastauksen, "Hakkaamalla nuo vitun siat". OK.

Jos muutosta haluttaisiin - niin kuin palopuheista oli pääteltävissä - niin ensinnäkin tapahtumien tulisi olla ns. k-18 - sallittu ihmisille, jotka jo ymmärtävät jotain. Asenteiden vannoutuneempaa ja tietoisempaa. Ei mitään muutosta saada aikaan, jos yli puolentoista promillen humalassa hajoitetaan paikkoja kylillä sen takia, että "revolución" on in.

Viha hallitusta kohtaan oli kovaa, mutta "let's face the facts". Suurin osa paikalla meluajista oli kuitenkin valtion rahoilla känninsä juoneet tai ylipäätänsä päässyt paikalle.

En sen kummemmin ole perehtynyt lamaan, politiikkaan tai mihinkään, mutta täytyy kuitenkin hattua nostaa hyvin hoidetuista hommista. Esimerkiksi se, että terveyskeskuksen vuosimaksulla (Kuusamossa n.3oeur) voi tarpeen tullen käydä paketoimassa murtuneen kylkensä on aika v*tun hyvä homma. Lisäksi se, että lapset voivat käydä koulua ja olla tekemisissä ikäistensä kanssa ja syödäkin siellä. Se, että ihmiselle annetaan rahaa, vaikkei tekisi mitään. Annetaan rahaa ruokaan ja suojaan, vaikkei tekisi mitään. On se aika hyvin hoidettu homma.

Paljon kiitettävää siis löytyy, mutta perusluonteessamme - kuten huomataan - on valittamisen, sekä uudistusten tarve. "Ne koulun perunat on ihan paskoja ja kumisia. Sairaaloihin on niin pitkät jonot, että voihan vali vali ja eduskuntakin vain kyykyttää köyhiä."

Koittakaa jo päättää tai olla tyytyväisiä johonkin, anarkistit. Kyllähän mieltä voi osoittaa, mutta jos oikea "vallankumous" halutaan, on luovuttava paljosta ja tehtävä pitkäjänteistä työtä - yhdessä.

Tarvitaan selvä päämäärä ja visio siitä, miten "uusi yhteiskunta" tulisi pyörimään, ennenkuin aletaan riehumaan - rauhanomaisesti.

Batallamos hasta la victoria siempre!

Viime talvena Vittulassa

Kävin viime talvena Vittulajängällä, Pajalassa. Edustin yritystämme YE Barents EU:n järjestämillä business- festivaaleilla. Ensimmäinen päivä luentoja ja workshoppeja (epäsuorana teemana : menestyminen) oli takana, ja oli illallisen aika. Söin nopeasti, koska halusin pitkästä aikaa pihalle, enkä tuntenut oloani kotoisaksi noiden pukuihmisten keskellä. Sanoin anteeksi, ja poistuin pöydästä.

Naulakoiden kautta seisomaan yksin Pajalan pakkasessa. Olo oli keventynyt. Kuusamolaisena näen revontulia monesti, mutta mitään tällaista en koskaan ollut nähnyt. Mittari oli piirun verran alle kolmekymmentä astetta ja taivaalla tanssivat valtavat, jatkuvasti muotoaan muuttavat revontulet.

Onneksi oli kamera mukana. Tiesin valotusajan nousevan niin pitkäksi, ettei käsivaralla kannattaisi edes kuvitella kuvaavansa. Statiivi oli jäänyt muutaman kilometrin päähän hostelliin. "Onhan minulla tämä", riisuin repun selästäni ja kasasin lumesta pienen keon, jonka päälle asetin sen tukevasti.

"Löysimpä hyvän paikan. Tuohon etualalle saan tuollaisen idyllisen pihapiirin kertomaan mittasuhteista, sekä luomaan tunnelmaa..."

Painoin kameran tiukasti tukea vasten ja noin 15 minuutin jälkeen tuli valmista. Olin ikuistanut jotain ennennäkemätöntä.

Noustessani tuolloin illallispöydästä mietin hetken aikaa ;

"Teinköhän väärin, olisiko minun sittenkin pitänyt jäädä kuuntelemaan ja osallistua pinnalliseen business-henkiseen huulen heittoon?"

Suhteita ja nimeä luodakseni, ehkä olisi. Onneksi en kuitenkaan jäänyt, sillä tuona iltana näin jotain, mitä en koskaan aikaisemmin ollut nähnyt. Ja niistä, kuten aikaisemmissa kirjoituksissa olen kertonut, saan - ja uskon kaikkien - saavan voimaa.

Business-henkistä huulen heittoa ja porukassa hauskailu on tarjolla aina, mutta kuinka usein jotain tällaista?

Niimpä.

Oman tutkimusmatkan aloittaminen

Viime keväänä majailin Helsingin laitakaupunkialueella. Pari päivää kestäneen sadekuuron pilvet väistyivät ja jättivät ilman happirikkaaksi. Lähdin ulos. Kävellessäni tiellä törmäsin maassa etenevään etanaan. Kyykistyin sen viereen ja kysyin säästä. Se nosti pikkuiset sarvensa pystöön ja totta tosiaan, seuraava päivä oli pouta.

Siinä kyykyssä vielä ollessani loin katseen eteenpäin kaartuvalle tielle. Näin jotain, mitä Oulun läänissä en koskaan ollut nähnyt. Kymmeniä etanoita, samassa paikassa, yhtäaikaa. Hitaasti ne matkasivat pellon tältä puolelta, tien yli toiselle. Kuljin varovasti seassa ja katselin niitä.

Osa oli onnistuneesti selvinnyt ylityksestä , jotkut liiskautunut pyörän tai juoksijan kengän alle. Kyykistyin jälleen erään etanan viereen ja mietin mitenhän tälle mahtaa käydä. Kosketin sitä ja se katosi kotiinsa. Silloin huomasin, että kopauttamalla kevyesti kotilon kuorte ne vetäytyivät sisään. Näin niitä oli helppo nostaa.

Kop, kop, kopse kävi, kun kotilo yksi toisensa jälkeen sai ilmateitse turvallisen ylityksen puolelle, jossa ruoho oli vihreämpää.

Lopuksi

Äskeisellä egotripilläni halusin viitata väittämään, jonka mukaan käytöstämme ohjaa tietynlaiset roolikuvat.

"Ei tämä kyllä ole kovin miehekästä, eikä etanoiden pelastaminen hyödytä minua mitenkään"

Niin ajattelin ennenkuin aloitin operaation. Tämän ja miljoonien muiden istutettujen ajatuksen vuoksi jokaiselle teolle tuntuu tulleen kynnyksensä. Mutta kun se oli ohi, huomasin, että ajatukseni olivat olleet pelkästään siinä ja mietin ; Onkohan tämä sitä "hetkessä elämistä"

Vuonna 1492 Christopher Columbus lähti veneilemään luulien maapalloa litteäksi. Palatessaan hän totesi ja kertoi muillekkin sen, minkä nykyään tiedämme todeksi.

Miten on, haluatko sinä elää maailmassasi valmiiden mielikuvien mukaan - vai aloittaa oman ihmeellisen tutkimusmatkasi?

Bon Voyage