Vuodenvaihteen tuokiokuvia

"Vaikka päätinkin
olla juhlimatta vuodenvaihdetta,
odotan silti pauketta.
... se kuuluisi pers'reiästä
kun joulunaikainen ummetus
viimeinkin vapautuisi."


"Kaupungin kadulla
teinipoika haukkoi polvillaan happea,
räjäytettyään papatteja suussaan
- lähestytään puoltayötä."


"Ilmatila jytisee.
Tykistökadun kerrostalohuoneistossa
harmaat hiukset pakenee peittoon.
Jokainen räjähtävä raketti muistuttaa yöstä,
jonka jälkeen Helsingissä ei saanut
kuin paleltunutta perunaa ja palsternakkaa."


"Tuhansia euroja,
joille olisi oikeaakin käyttöä, taivaalla.
Kiviseinistä kimpoilee
ilotulitteiden ja ambulanssien äänet
vuorotahtiin."


"Jänis hyppäsi jo koppiinsa,
minäkin taidan alkaa nukkumaan.
En malta odottaa aamua
- katsotaan uudestaan
kenellä on mukavaa."


kuva: IamRece
.

Hyvää Joulua

Viherkasvi asuntoon jostain tuolta kannetaan,

porsaanliha neilikkainen levittää jo tuoksuaan.

Ihmisillä loma armas, tunnelma ah' niin harras.

On lämmennyt nyt sauna, löydetty myös manteli,

sitten tuli juorukirje ja tällaista se kanteli:

Jeesus syntyi lokakuussa, miksi juhla illansuussa?

"Juhlitaan kun kaikki muutkin, kerrotaan siit kaikille ;

suklaata ja hymyä, loistaa tänään meidän suutkin."

Jatkaa voisi listaa tätä, mut' olisko se aivan mätä?

Joulu kun on pienten juhlaa, aikuiset vain rahaa tuhlaa

muistellessaan lapsuuttansa, koristeet löytää paikoillensa.

kuva: tuntematon

Hyvää Joulua

Eilen, kun ovikello soi ja lähetti seisoi sen takana pahvilaatikko käsissään, minut valtasi positiivinen tunne. Näin heti kannesta, että se oli kotiväen lähettämä. Sieltä löytyi leipäjuustoa, äidin leipomia torttuja ja pipareita, sekä pari paketoitua lahjaa.

Ennenkuin ehdin sikaa sanoa, oli kahvipannu jo porisemassa ja leipäjuustot kuutioina kupin pohjalla. Yritin pysytellä tyynenä. En pysynyt. Aukaisin paketit niin nopeasti, ettei ensimmäisen lahjan paperit kerenneet edes tippua maahan, kun olin jo kiinni toisessa.

Voisihan sitä taas vatvoa Joulun tarkoitusta - pakanajuhlaa, joka sulautui kirkolliseksi ja sanomaksi muodostui Jumalan rakkaus. Miettimään mitä ne muka kirkosta eronneet kapinalliset sitten viettävät tänään.

Mutta en vatvo. Yritän mukautua tunnelmaan. Hyvää Joulua!

Juhlapäivät johtuvat massan paineesta

Herään puoliltapäivin ja nousen sängynlaidalle istumaan. Katson ikkunasta ja näen lahjakasseja raahaavan naisen lumisateessa."Jouluunkin on enää vain viikko. Mitähän sitä tekis...", alan miettimään.

Se rasittaa - kuten kaikki muutkin juhlat, joiden oletusarvona on erikoisuus. Pitäisi olla siellä ja täällä, tehdä jotain mukavaa, vuokrata mökki, nauraa ja laulaa ja juoda ja syödä ja halailla. Ne on niitä päiviä, jolloin tunnen itseni kyyniseksi. Kun toiset kertovat suurista suunnitelmistaan, itse tajuaa, ettei meinaa mitään kummempaa.

Puhelin soi. Äiti on langalla. Kiittää kortista ja kysyy olenko tulossa kotiin Jouluksi. "En osaa vielä varmuudella sanoa.", vastaan.

Rupattelun jälkeen mietin asiaa. Olisihan se perinteitä kunnioittavaa lähteä, mutta kääntöpuolikin löytyy ; ei jaksaisi matkustaa ja maksaa. Eivät joulut ja juhannukset kuitenkaan niin erikoisia ole - alkavat auringonnousuun ja päättyvät sen laskuun. Mistä se ehdollistuma ylipäätänsä tulee ; koska on "THE DAY", pitää lähteä vääntäytymään suuntaan tai toiseen suorittamaan rituaaleja.

Entä ne muut, ei juhlapäiviksi luettavat, 357 päivää sitten? Niidenkö on tarkoitus olla harmaata arkea? Onko nautinnolle lupa vain määrättyinä päivinä?

Juhlien lähestyessä päässä alkaa takomaan ajatus, että kaiken pitää onnistua. Tavoitteena on täydellisyys. Se aiheuttaa stressiä - pahimmassa tapauksessa viikkoja ennen H-hetkeä. Vuorokausia kuluu järjestellessä tulevaa tapahtumaa - vaikka tulevaisuus on niitä "jos Luoja suo ja hyvin käy" - hommia.

Ohjelauseet, jotka kehoittavat elämään jokaista päivää kuin viimeistä ja tekemään arjestakin juhlaa, kuulostaa äkkiseltään rikkaan kirjoittamalta vittuilulta. Mutta pointti lienee viaton ; ei pitäisi odotella tiettyä päivää tehdäkseen jotain erikoista.

Arki ja juhla on keksittyjä käsitteitä. Kalenteriin painetun, yleisesti hyväksytyn juhlapäivän mieltäminen juhlaksi saa arjen tuntumaan ankeammalta, ja arjen mieltäminen arkena puolestaan kapitalistit rikastumaan juhlien aikaan.

Mutta niin. Kaippa se on jotain massapsykologista-vouhotusta ; jos jonkin asian ympärille on kerääntynyt lauma ihmisiä, sitä on päästävä katsomaan. Vaikka itseä ei edes niin kiinnostaisi, mutta kun muutkin tekevät.

.

(kuva: tuntematon)

Kummastunut katsaus Jouluun

"Mitä hössötystä tämä on?", hämmästeli kissakin Jouluaattona. "Aivan upeeta mahtavaa... ruuhkaa, lahjoja ja koristeita." Olen korviani myöten täynnä tätä vouhotusta - kuten kinkkua ja konvehtejakin, joten tarkastelen Joulua hieman toiselta kantilta.

Lahja saadaan ja lahja annetaan. Itse en ostanut kenellekkään mitään ja koin aattona lievää syyllisyyttä siitä. "Mitä ostaisin?" Kysymykseen löytyisi kait valmiit vastaukset kauppakeskuksista ja kataloogeista. Niistä vain etsimään sitä jotain sopivaa sille jollekkin - ja ruokkimaan materialistista harhakuvaa, niin lahjan saajan persoonan, kuin Joulun tarkoituksenkin suhteen.

Kiitollisuuskin joutuu Jouluna koetukselle. Alkaa joskus vähän vituttaa, kun näkee lahjojen saajien reaktioita. Kalsareitten kohdalla ollaan "aijjaa tämmöset, tosi kivat". Kun taas häikäisevimmän esineen kohdalla kiitos kajahtaa - iso hymy naamalla.

Pelkään ajatusta, jonka mukaan lahjanantajien rooli vastaanottajien silmissä vahvistuisi antamalla tietyn arvon omaavia lahjoja (jouluna, häissä, syntymäpäivinä, valmistujaisissa, jne.) . Läheisimmäthän ostavat aina ne isoimmat. Jos vastaanottaja löytää paketeistaan pelikortit - joista hän ei pidä, tuleeko antajalle olo, että hän on pilannut vastaanottajan juhlan?


"Pitäisi alkaa materiaalilakkoon aina Jouluisin. Ja kun jotain halutaan ostaa ja antaa lahjana, sen voisi hoitaa hajautetusti vuoden mittaan. Yllätys arkipäivässä piristää."


Jaa mutta nyt säästämään rahoja ensi Joulua varten...
.