Tein kaksi vuotta sitten päättötyöksi kuvasarjan kyseisestä aiheesta. Seitsemän kuolemansyntiä : Ahmiminen, laiskuus, ahneus, kateus, ylpeys, viha ja himo. Katselin pitkästä aikaa noita kuvia ja mietin ; Kaikki niihin sortuvat, mutta miten, sitä voin omalla kohdallani tarkastella.
Ahmiminen:
Ensimmäiseksi helpoin ja selvin. Usein syödessä tulee hotkittua ja otettua ruokaa lisää pelkästään sen herkullisuuden vuoksi. v
Vaikka maha olisi reilusti täynnä niin lisää ja nopeasti. Amen.
Laiskuus:
Joku väittää minua laiskaksi, kun vietän aikaani tekstin parissa ; Et koskaan tee mitään, kirjoittelet vaan noita juttujasi. Laiskuus, kuten kauneus, taitaa olla katsojan silmissä. Laiskan, välinpitämättömän ja aikaansaamattoman ihmisen välille – riippuen tietenkin aiheesta – on vaikea luetella eroja. Olenko laiska jos en jaksa imuroida, vai välinpitämätön liasta lattialla? Jos nuo kolme nyt kuitenkin niputettaisiin laiskuudeksi tunustaisin oleva sellainen imuroinnissa, byrokraattisissa-, sekä asioissa, jokta yksinkertaisesti ei kiinnosta vaikka esim. työn puolesta minun odotettaisiin niitä tehtävän. Amen.
Viha:
Vittu mua vituttaa sudet. Kunnianhimoiset ekstrovertit, jotka toimivat ajattelematta toisia. Viha. Vihoiksi pistää. Sisällään sen tuntee, mutta ulos ei tule. Ei ainakaan toista fyysisesti loukkaavina tekoina. Ehkä henkisesti, naamioitu tietynlaiseksi käytökseksi.
Ahneus:
Lainaan Madventures – ohjelmasarjassa esiteltyä kiinalaisen(?) pervon toteamusta nuuskiessaan keräilykohteitaan, tyttöjen käytettyjä pikkuhousuja ; Not enough, not enough. Niin, mikään ei tunnu olevan tarpeeksi. Kauan halusin jotain ja viimein sain sen. No, viikon – pari innostusta kesti, kunnes taas aloin haluamaan jotain muuta, jotain uutta. Ahneuden alle voisi liittää tyytymättömyyden ja itsekkyden. Kun katselen huonettani, tavaroita siellä, on paljon käyttämättömiä ja kierrätykseen joutavia juttuja, mutta ; Kyllä minä joku päivä saatan sitä tarvita. Ja niin materia jää pölyttymään ja katselemaan kun ympärille kertyy lisää. Amen.
Kateus:
Jo otsikkoa kirjoittaessa tuli tunne, että nyt tuli vaikein aihe. Myöntää kadehtivansa jotain... Sanotaanko näin, että olisi mukava olla ajattelematta asioita liikaa. Ihmiset, jokta miettimättä tuovat mielipiteensä esille ovat kadehdittavaa, minusta. Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat ja uskaltavat hyödyntää ylpeytensä aiheita. Amen.
Ylpeys:
Jos äskeinen oli vaikea aihe, on se tämäkin. Ylpeily ja sen seuraamukset. Olen ylpeä ajatuksistani ja taidoista tuoda ne ulos. Olen ylpeä silmistäni, jotka näkevät kauneutta. Olen ylpeä, että teen asioita ja hakeudun paikkoihin, jokta ruokkivat kahta edellämainittua kohtaa. Materialistista ylpeyttä ei voi listata, enkä – ainakaan tietoisesti – sitä halua tehdä. Näen asian niin... tähän tarvitaan esimerkki :
Ihmimen A ja ihminen B tapaavat pitkästä aikaa. Ihminen A kertoo olevansa tällä hetkellä työtön. Yhteiskunnan ja yleisten tavotteiden toimiessa pistetuomareina, aloittaa Ihminen B innostuneen tilannekoosteen ; Olen tehnyt sitä ja tätä ja lisäksi saanut näitä ja noita. Tuomarit nostavat korttinsa. Vittumaista kyllä, mutta usein tuntuu, että B olisi vetänyt pidemmän korren. Ja kun niin käy, voi toinen tuntea itsessään kolauksen omasta riittämättömyydestään. Niin, mikäli tämä pistetyttää maailmansa kuten kilpailuyhteiskunnan näkymättömät päättäjät meitä yrittää aivopestä. Amen.
Himo:
... Myöhemmin, ehkä. Nyt himottaa lähteä pois koneelta. Amen.
Edit :
