Ei rahaa maahanmuuttajille

...en sano tätä siksi että olisin rasismi, vaan koska maanmieheni kärsii. Ja kerrottakoon vielä, etten ole asiaan perehtynyt mies. Seuraava kirjoitus ei sisällä varsinaisia tutkimustuloksia tahi tilastoja, ainoastaan maalaisjärjellistä pohdintaa.

Uskon ajatukseen yhdestä rodusta - ihmisrodusta - ja siihen, että maapallo on yhteinen kotimme. Ja niinhän se ennen valtioita olikin.Vaan kun ensimmäiset ihmiset, sanotaan nyt vaikka Aatami ja Eeva Afrikan korkeuksilta lähtivät levittymään ja kehittymään, peli käynnistyi.

Suomalaiset ovat pelanneet pelinsä hyvin. Selvisivät nälkävuosista pettuleivällä ja sodista sisulla. Saattoihan siinä pirilläkin olla osuutensa, mutta joka tapauksessa... Tuli pitkä jälleenrakentamisen kausi ja maaseutu kukoisti. Suomalaista metsää kaadettiin tämän maan alkujaan asuttaneiden jälkeläisten voimin. Saatiin kauppasuhteita ja luotiin hyvinvointivaltio.

Nyt tänne valuu ihmisiä osingoille. Ihmisiä, jotka lähtevät oman maansa kauheuksia karkuun. He tekevät hakemuksen, joutuvat jonoon ja läpi päässeet kuittaavat enemmän rahaa kuin syntyjään suomalainen. (viisihenkisen mamu-perheen toimeentulotuki on 1277 euroa kuussa, sekä ilmainen majoitus)

Auttaminen on hieno asia. Mutta tällainen "parempaan maahan turvaan" - taktiikka mielestäni ruokkii eriarvoisuutta ja lisää ongelmia. Kaikkialla lähtökohtaiset mahdollisuudet ovat samat. Eri ilmastossa kasvaa eri hedelmät, mutta kasvaa kuitenkin. Jos niitä ei osata/voida hyödyntää, eikö apu pitäisi kohdistaa siihen - jokaisen valtion yhtä suurella panostuksella

.

Onko sekään oikein, että oman kansan kustannuksella yllä pidetään yli 40 000 työtöntä maahanmuutajaa? Kun ne rahat otetaan verovaroista, pitäisi pitää äänestys ; haluaako "kansa" tehdä niin?

.

...Aika kolkkoa tekstiä ja käsitteitä tuli, mutta ennenkuin rauha ja rakkaus saa vallan, samapa sitä on kirjotella näistäkin. No hard feelings.

(kuva: tuntematon)

Tupakkatauko Kuusamossa

.

Istumme kaverin kanssa iltaa.

Takapihalla sytytän sikarin ja kiipeän miehenkorkuisen aidan yli.

Viereisistä puista muutama kuiva oksa, sekä pala kaarnaa.

Takaisin pihalla kuopaisen saappaan kannalla hankea.

Huolella asetetut oksat ja nuotio syttyy helposti.

Hiillosmakkara paistuu haarukan nokassa.

Palavat puut poksahtaa, makkaran kuori repeää.

Karistan tuhkat sikarista ja haukkaan makkaraa.

Pinta on tummunut ja rapea, valmista tuli :

"Perttu, tuuppa maistamaan!"

.

Ei huvittanut mennä

Viikko pohjoisessa, takaisin Helsingissä. Alunperin lähdin kirjanjulkistamistilaisuuteen, mutta Kuusamoon päästyä ei haluttanutkaan enää pomppia kaupungista toiseen. 400 lisäkilometriä ja vuorokausi, sen se tilaisuus vähintään olisi vienyt ja minkä takia?

Tulevaisuuden työtarjouksien osalta se olisi ollut ihan hyvä. Kirja, jonka olin (valo)kuvittanut ilmestyi ja nyt sitä esiteltiin medialle ja kutsuvieraille. Olen ollut muutamassa vastaavassa tilanteessa ja suurin piirtein näin se menee : Esitellessään oman toimenkuvansa ihminen kertoo muka tarpeistaan saada kuvia ja minä nyökyttelen ja olen muka kiinnostunut niistä tarpeista.

Pienellä vaivannäöllä ja ulospäinsuuntautuneisuudella voisi tehdä rahaa ja nimeä... mutta se "kiva, kiva, hyvä, hyvä" - homma puuduttaa.

"Ainoat syyt lähtöön olisi pelkästään omahyväisiä ja egoa kiihottavia."

Niin taisin ajatella, kun päätin olla menemättä. Että käyttäisin lomaksi nimetyn aikani sellaisessa ympäristössä yksin ja/tai niiden ihmisten seurassa jossa eniten voin olla oma itseni ja rauhassa.

(kuva: tuntematon)

Intiaanitunnelmissa

50 kilometrin päässä katuvaloista, olen istuskellut illan asuntovaunussa. Ennen nukkumaanmenoa pitää tyhjentää rakko. Astun ul0s kalsarit jalassa, yläruumis paljaana. Tuulee kylmästi ja olisi hyvin pimeää ilman selkeän taivaan puolikasta kuuta.

Kävelen vähän matkaa kelkan jälkeä pellolle, pysähdyn ja poimin pippelin sepaluksen läpi. Silmä tottuu nopeasti hämärän. Katselen alavalle saralle.

Erotan puita heijastavalta sinihangelta ja sitten jotain, joka säväyttää suihkua. Arka kettu pujahtaa metsäsaarekkeelta toiselle, katoaa varjoihin yhtä nopeasti kuin se oli siihen tullutkin.

Vedän kylmästä kutistuneen elimen takaisin housuun. Tähtitaivaan alla näin luontokappaleen, joka tarun mukaan loi revontulet hännällään. Nousee intiaanitunnelma. Haluaisin oikeasti kokea jotain "spirituaalista", mutta en käytä sieniä, joten olo nyt on lähinnä teennäinen.

Eihän kuuta tai kettua tarvitse palvoa saadakseen saalisonnea, sillä tällä hetkellä ruoka pöytääni tulee kaupasta. Liekkö uhrilahjoilla aikojen saatossa koskaan ollut muuta, kuin lumelääkkeinen vaikutus? Joka tapauksessa... vahva usko ja kunnioitus tieteellä selvittämättömiä asioita kohtaan on mielestäni (ollut) hienoa.

Tiedän palaavani vaunun lämpöön ja pian myös kaupunkiin, mutta ennen sitä levitän käteni ilmaan, käännyn viimaa vasten ja ns.shamanistisissa tunnelmissa huudan ; "Pohjoinen tuuli, puhdista minut!"

(kuva : Liz Wright)

Päivän mietelause:

.
"Until you value yourself, you won't value your time. Until you value your time, you will not do anything with it."

- M. Scott Peck

Pelko pysyvyydestä

Linja-auton radio hiljentyy, kun pikavuoro Oulusta Kuusamoon pysähtyy Kuolion kohdalla. Joku mummo kampeutuu kyytiin, joten on hetki aikaa katsella maisemia. Luminen pelto, pari latoa ja talo pienen harjun päällä.

Katsellessa minut valtaa outo tunne pysyvyydestä.

Ruuhka-Suomessa melkein kaikki mitä näkee muuttuu - pysyy liikkeessä. Paikallisliikenne rullaa säännöllisesti, valomainokset vaihtuvat, julkisivuremonttien rakennustelineet siirtävät alati paikkaansa. Työpaikkoja tulee ja menee, kuin myös kuuluisuutta.

Kaikki se saa ihmisen varpailleen, pelkäämään oman pysyvyytensä puolesta.

Kyllähän näilläkin korkeuksilla asiat muuttu ; aurinkoisia ilmoja jos pitelee, lumen pinta laskee silminnähden, pajut puhkeaa nupuilleen ja puut lisäävät vuosirenkaita. Yön aikana suon pintaan ilmestyy pari uutta polkua ja talven jälkeen joku lato kallistunut taas hiukkasen enemmän...
.

Päivän mietelause:

"Hyvä lause on hyvä lause, vaikka se olisi rahapoliittisessa muistiossa tai hautakivikirjoituksessa."

- Juhani Seppovaara

Päivän kuva: Intrinsic Nature

(kuva: tuntematon)

Zeitgeist - päivä 13.3.2010

"1 % ihmisistä omistaa 40 % maailman varallisuudesta."

...oli yksi esitetyistä väittämistä. Maailmanlaajuinen tapahtuma järjestettiin tänä vuonna yli 70 maassa. Rekisteröityneitä jäseniä Zeitgest-liikkeellä on 400.000 ja luku kasvaa.

Seuratakseni suomalaisen alajaoston valmisteluita, saavuin paikalle hyvissä ajoin. Ei kovinkaan järjestelmällistä, mutta toimintaa kuitenkin. Z-liikkeen- tunnuksella varustettuja kortsuja, sekä dyykattua ruokaa oli tarjolla. Otin kortsun. En yleensä käytä, mutta mitäpä sitä ei tietoisuuden lisäämisen eteen tekisi. Vanha kattotuuletin yhdessä hämyisän valaistuksen kanssa loi alamaailmallista-tunnelmaa.

Sitten meidät ohjattiin teatteriin ja leffa laitettiin pyörimään. Tykkäsin todella paljon Zeitgeist Addendumin alkuintrosta. 10 minuuttia kului ja alkoi tulla liikaa sanoja, jotka sotkeutuivat toisiinsa. Asiat käytiin läpi liian perinpohjin.

Nostan hattua dokumentin tekijöille laajoista taustatutkimuksista, mutta johtopäätösten ulostaminen oli ummehtunutta. Niinkuin ammatillinen kieli yleensä - jota vain tietty ryhmä ymmärtää - kalpenee sen kielen, jota jokainen ymmärtää, rinnalla.

Olin ajatellut olla vastaanottavainen, mutta toisen puoliajan Science Fiction kävi sietämättömäksi. Tuli tunne, että Zeitgeist-liikkeen lobbaama Venus-project (vaihtoehtoinen yhteiskunta) oli tiedemiesten ja Star Trek- fanien oma pieni fantasiamaailma, jossa kaikki toimisi tietokoneella.

Uudessa yhteiskuntamallissa rahaa ei siis olisi. "Mi casa es Tu casa" ja muilla lähimmäisenrakkaudesta kumpuavilla aatteilla mentäisiin. Tavarat saataisiin tilaamalla. Ainoastaan murto-osa uuden maailman asukkaista tekisi töitä. Ei olisi vaaleja tai hallituksia, vaan Internetissä olisi yhteiskunnallinen sivusto, jonne voisi lähettää ehdotuksiaan - niin kuin Niksipirkkaan nykyään ja parhaimmat jutut julkaistaisiin.

Tuli tunne, että tämä uusi Venus-maailma on fiksujen ihmisten maailma. Mihin tyhmät siellä joutuisi, kun kaikki pyörisi Tiede-lehden tilaajien vaikutuksesta?

Yritin naputella muistiinpanoja kännykkään, mutta saman kertojan sama ääni ja samat sanat ja samat ongelmat ja samat ratkaisut alkoi lopulta puuduttaa.

Mitä jäi käteen? Vaikka tärkeän asian - valtakoneiston paljastamisen eteen töitä tehtiin, jäi tapahtumasta yläasteen diskon kaltaisella vakavuudella järjestetty maku. YouTubesta heijastetut videopätkät ja poltetun levyn pätkiminen kaivoi kuopan, johon kompastuttiin.

Sama syy on mielestäni muissakin, kohta valtaanastuvan sukupolven, muutoshenkisessä tapahtumissa ; järjestelyiden ja uskottavuuden puute.

Lukuunottamatta Venus-projektin hypetystä Zeigeist Addendum oli kuitenkin kattava tietopaketti siitä, miten kourallinen ihmisiä hallitsee "maailmaa". Kannattaa tutustua asiaan ja valita puolensa ennen konfliktien puhkeamista. Tässä linkki suomen Z-liikkeen sivulle.

"Man is still as he was; is still brutal, violent, aggressive, acquisitive, competitive. And, hes built a society along these lines." - Jiddu Khrisnamurti

(kuva:tuntematon)

Valosta varjoon

Ikään kuin kirkas kevätaurinko ei riittäisi, näen sinut pysäkillä... ja kohtaaminen kanssasi kesken kiireisen päivän tuntuu helvetin hyvältä. Se sulattaa kuin säteet jäätä ja jatkaessani matkaa, askeleeni ovat kevyemmät kuin aikoihin.

...mutta sitten, valosta varjoon.

Toisen kerran samana päivänä sattuma saattaa meidät yhteen. Aurinko laskenut talojen taakse, mutta jättänyt sulattamansa lumen lätäköiksi. Sukat märkänä ; ikäänkuin se ei saatana riittäisi.

Seisot liikennevaloissa joku jätkä vierelläsi. Pysähdyn ja peruutan nurkan taakse. Nojaan seinään, kallistan pääni taakse ja vedän syvään henkeä. Ajatukset kuohahtavat arvaamatta, kuin pannukahvi. Käännyn esiin. Se mies, jonka toivon olevan satunnainen kulkija, on vielä siinä ja päänne kääntyvät toisia kohden.

Vittu. En tiedä mitä tehdä, joten teen sen mikä johtaa kiusalliseen tilanteeseen. Tulen viereesi. Menee pieni - mutta pitkältä tuntuva - hetki ennenkuin katsot ja huomaat. Aikaisemman kohtaamisen lämpö on kaukana. Nyt käyttäydymme kuin tuttavat - emmekä edes kovin hyvät sellaiset.

Huomioimme toisemme vain köyhillä sanoilla ennenkuin vihreä syttyy. Otatte ensimmäiset askeleet. Jään tietoisesti taakse ja kun katsot, huomaat minun kävelleen suoraan. Heilautat vielä kättäsi tavalla, joka toveruudellaan ärsyttää minua.

Katu imee jalkoja, sukat kadun vettä. Viimeisin muistikuva jää, kun astutte vaunuun ja ovet sulkeutuvat. Askeleeni eivät ole kovin kevyet.

(kuva: tuntematon)

Ei linnutkaan kävele muuttomatkojaan

Eräs ajatus edellisen postauksen taustalla oli, että monet monet onnettomuudet ja turhat kuolemat johtuvat ihmisten luonnottomasta tavasta liikkua, matkustaa, vaihtaa maisemaa...

Tämä esimerkki tulee pilvien päältä. Airbus A350 kiihdyttää 0.89 machin vauhtiinsa. Nyrkit puristettuna rystyset valkoisina suu jauhaa purkkaa. Muutaman minuutin kuluttua ollaan kymmenessä kilometrissä ja maa näyttää oudolta.

Minua ahdistaa. Eikä pelkästään se, että paikkani sattui kahden lihavan herran väliin, joiden mahat pursuaa puolelleni yli käsinojien. Tieto siitä, että tilanne on sama kuin edellisen kirjoituksen autoilijalla, kuumottaa.

Odottamatta sattuvan, teknisen vian sattuessa ei voi tehdä mitään, ei yhtään mitään pelastautumisensa eteen. Kuoren sisällä korkealla odoteltaisiin sormet ristissä ; jospa se oikosulku virtapiireissä korjaantuisi ja pilotti saisi tämän koneen suoristettua.

Se on vähän sama homma, kuin linnut alkaisi tehdä kevätmuuttonsa kävellen. Veikkaan, että aika moni sorsa jäisi kettujen ja kissojen hampaisiin - eli kuolisi - kun käyttäytyisi ja liikkuisi itselleen epäominaisella tavalla.

(kuva: Life)

Mitä yhteistä on?

Mitä yhteistä on köydettömällä kiipeilijällä ja talvisella tiellä 100 km/h etenevällä autoilijalla?

Kummassakin on henki kyseessä. Mutta miten ne eroavat toisistaan? Kiipijä vastaa riskeistä kehonsa voimin, fysiologisin ominaisuuksin ja valinnoilla; mistä tarttua, mihin suuntaan heijata itsensä.

Autoilija puolestaan on seurantakykynsä ja siunauksen varassa. Jos 100 km:n tuntivauhdissa tapahtuu odottamaton, jänis pomppaa tiellä ja seuraa refleksinomainen väistöliike, kehonhallinnalla tekee yhtä paljon, kuin lukion päättötodistuksella nykyajan työmarkkinoilla.

Omasta selviytymisestä tulee toivoton yritys hallita tuhannen kilon möykkyä, joka tottelee enää vain fysiikan lakeja.

Vaikka joskus adrenaliinikuohuissa kaahailtua tuleekin, em. syystä en juurikaan pidä suurista nopeuksista. Oman ruumiin voimavarat tuntee paremmin, kuin ns. ajotaitonsa ja on helpompi ennakoida edessä olevasta haasteesta suoriutuminen.

(kuva: tuntematon)

Kulttuurit kohtaavat...

.
Viinistä humaltuminen on hienompaa, joten aloitetaan sillä. Tilaan 24 senttiä Caballero de la Cepaa ja palaan pöytään. Onneksi ruoka tulee nopeasti, saadaan tyhjien sanojen tilalle jotain purtavaakin. Viininlitkua siemaillaan (eurooppalaisittain hienostellen) neutraalina ruokajuomana, vaan päähän se perkele pikkuhiljaa nousee - pitipä kiinni itse lasista tai sen ohuesta jalasta.

Sitten ruokalajit viimeistä myöten on syöty, useampi lasillinen viiniä juotu. Nyt seistessäni tiskillä kaikki puhuvat kovempaa. Tilaan kossua ja joku aloittaa karaoken. Käännyn esiintyjää kohti ja yhdyn viereisen kaverin kanssa mukaan lauluun ;

"On Pohjantähden alla
Tää koti mulla mainen
Mä elämästä laulan
Sillä oonhan suomalainen..."

Kappale : Kari Tapio - Olen Suomalainen

Liikkuminen - bussipysäkiltä Kalahariin

"Jos ei keksi mitä kirjoittaa", Julia Cameron kirjassaan Tyhjän paperin nautinto sanoo, "aloita kuvailemalla ympäristöä, sitä mitä teet ja ajattelet." Joten aloitetaanpa siitä, niin ehkä päästään aasinsillan kautta erääseen Pentti Linkolalta lainattuun lauseeseen.

Edessäni on näyttö, näppäimistö ja hiiri. Ympäristö on aika tyypillinen toimisto, yksi seinistä on kokonaan ikkunaa. Kadulla ajourat jo sulana ja jalkakäytävät loskassa. Ihmisiä kävelee.

Hetkinen. Kun tarkemmin katsoo, niin enemmän ihmisiä näyttäisi kyllä seisovan. Tapittaa paikoillaan kuin sienet ja katsovat kaikki samaan suuntaan. Bussin tulosuuntaan.

Parhaimmillaan/pahimmillaan paikallisliikenteen pysäkkejä on 50 metrin välein. 50 metriä, eikä sitä matkaa yleensä viitsitä kävellä, ei vaikka aika auton tuloon antaisi reilusti myötä.

Itse en etukäteen ota selvää pysäkkien aikatauluista, joten monesti joutuu kävelymieheksi. Jos bussi sattuu tulemaan kohdalle, niin hyvä. Jos ei, niin hyvä sekin, sillä keho on tehty liikkumaan. Sanotaan, että 15 minuutin staattinen "sittaaminen" on maksimi.

Luin jostain, että Keski-Kalaharissa metsästäjät saalistavat juoksemalla. Olosuhteista riippuen miehet ajattavat antilooppia kahdesta viiteen tuntiin. Antilooppi on huomattavasti nopeampi pyrähdyksissään, mutta mies kestävämpi. Antilooppi juoksee karkuun ja jää varjoon läähättämään. Se jäljitetään ja ajetaan uudestaan matkoihinsa. Tätä jatkuu kunnes eläin on liian poikki uuteen juoksuun. Ja niin saadaan lihaa pataan.

Nyt päästäänkin siihen alussa mainittuun laina-lausumaan. Minä hyppään bussiin ja lähden marketissa käymään, joten Pentti Linkola, ole hyvä ;

"...vain pikkuisen vetäisen käynnistysnarusta, painan tai käännän nappulaa tai vipua, ja sitten minä vain istuin, ja paukkuva, rätkättävä ja uriseva kone vie... ja minä vain istun. Mikä ääni, mikä savu, mikä voima! Minun ei tarvitse käyttää käsivarsiani, reisiäni, selkääni, ei koko tuota vastenmielistä ruhoa, jonka luonto kaikkine alkeellisine lihas- ja jännesekasotkuineen on minulle hylättäväksi antanut."

(kuva: Red Cross Blog)