Puoli vuosisataa sitten, isäni isä rakensi perheelleen talon Itä-Kuusamon korpeen. Tontti hankittiin, koska mummo ei halunnut jättää kotikyläänsä. He raivasivat ympäröivän maaston ja kynsivät sen suotuisaksi viljelyyn.
Paikasta on pidetty huolta. Hyvin hoidettuna pappa sen aikoinaan jätti ja isä jatkoi siitä. Piharakennusten kattoja on huovattu, peltejä vaihdettu, seiniä maalattu ja ympäröivää metsää harvennettu.
Meitä sisaruksia on kolme. Nuorimmainen täytti juuri 17. Vanhemmat ikääntymässä ja isonvanhemmat - yhtä lukuunottamatta - ikuisessa unessa. Kun vetovastuu jonain päivänä siirtyy meille, miten käy sukutilan?
Mietin ja kirjoitan tätä tänään, 25 vuotiaana, Helsingin Kalliossa.
Mieleni tekisi jatkaa suvun miesten työtä. Muuttaa lapsuusmaisemiin - maaseudulle mummolaan. Pitää talosta huolta, lämmittää pirttiä, ruokkia eläimiä, sahata tuulenkaatoja ja käydä kalassa.
Tämän ajatuksen läpi tarkastellessa aikaani eteenpäin, moni asia tuntuu turhalta ; Miksi alkaisin panostamaan uraan (alalla jolla ei ylipäätänsä ole varmuutta), jos veri vetää jokatapauksessa Koillismaalaiselle syrjäkylälle jatkamaan hyvin alkanutta historiaa?
(kuva:tuntematon)
3 comments:
Mene ihmeessä Kuusamoon, minä ainakin menisin. En ehkä vielä, mutta lopulta.
Jaakko tää on mahtava blogi, oon kaikessa hiljaisuudessa vaklannut sua pari kuukautta.
Tuu Jaakko kottiin
apuva, apuva, aaaapuva! tuo on hyvä "en ehkä VIELÄ, mutta lopulta..." niin, niin... joo, katsotaan.
kiitos ja kuulemiin :)
Post a Comment