"Jos ei keksi mitä kirjoittaa", Julia Cameron kirjassaan Tyhjän paperin nautinto sanoo, "aloita kuvailemalla ympäristöä, sitä mitä teet ja ajattelet." Joten aloitetaanpa siitä, niin ehkä päästään aasinsillan kautta erääseen Pentti Linkolalta lainattuun lauseeseen.
Edessäni on näyttö, näppäimistö ja hiiri. Ympäristö on aika tyypillinen toimisto, yksi seinistä on kokonaan ikkunaa. Kadulla ajourat jo sulana ja jalkakäytävät loskassa. Ihmisiä kävelee.
Hetkinen. Kun tarkemmin katsoo, niin enemmän ihmisiä näyttäisi kyllä seisovan. Tapittaa paikoillaan kuin sienet ja katsovat kaikki samaan suuntaan. Bussin tulosuuntaan.
Parhaimmillaan/pahimmillaan paikallisliikenteen pysäkkejä on 50 metrin välein. 50 metriä, eikä sitä matkaa yleensä viitsitä kävellä, ei vaikka aika auton tuloon antaisi reilusti myötä.
Itse en etukäteen ota selvää pysäkkien aikatauluista, joten monesti joutuu kävelymieheksi. Jos bussi sattuu tulemaan kohdalle, niin hyvä. Jos ei, niin hyvä sekin, sillä keho on tehty liikkumaan. Sanotaan, että 15 minuutin staattinen "sittaaminen" on maksimi.
Luin jostain, että Keski-Kalaharissa metsästäjät saalistavat juoksemalla. Olosuhteista riippuen miehet ajattavat antilooppia kahdesta viiteen tuntiin. Antilooppi on huomattavasti nopeampi pyrähdyksissään, mutta mies kestävämpi. Antilooppi juoksee karkuun ja jää varjoon läähättämään. Se jäljitetään ja ajetaan uudestaan matkoihinsa. Tätä jatkuu kunnes eläin on liian poikki uuteen juoksuun. Ja niin saadaan lihaa pataan.
Nyt päästäänkin siihen alussa mainittuun laina-lausumaan. Minä hyppään bussiin ja lähden marketissa käymään, joten Pentti Linkola, ole hyvä ;
"...vain pikkuisen vetäisen käynnistysnarusta, painan tai käännän nappulaa tai vipua, ja sitten minä vain istuin, ja paukkuva, rätkättävä ja uriseva kone vie... ja minä vain istun. Mikä ääni, mikä savu, mikä voima! Minun ei tarvitse käyttää käsivarsiani, reisiäni, selkääni, ei koko tuota vastenmielistä ruhoa, jonka luonto kaikkine alkeellisine lihas- ja jännesekasotkuineen on minulle hylättäväksi antanut."
(kuva: Red Cross Blog)
Itse en etukäteen ota selvää pysäkkien aikatauluista, joten monesti joutuu kävelymieheksi. Jos bussi sattuu tulemaan kohdalle, niin hyvä. Jos ei, niin hyvä sekin, sillä keho on tehty liikkumaan. Sanotaan, että 15 minuutin staattinen "sittaaminen" on maksimi.
Luin jostain, että Keski-Kalaharissa metsästäjät saalistavat juoksemalla. Olosuhteista riippuen miehet ajattavat antilooppia kahdesta viiteen tuntiin. Antilooppi on huomattavasti nopeampi pyrähdyksissään, mutta mies kestävämpi. Antilooppi juoksee karkuun ja jää varjoon läähättämään. Se jäljitetään ja ajetaan uudestaan matkoihinsa. Tätä jatkuu kunnes eläin on liian poikki uuteen juoksuun. Ja niin saadaan lihaa pataan.
Nyt päästäänkin siihen alussa mainittuun laina-lausumaan. Minä hyppään bussiin ja lähden marketissa käymään, joten Pentti Linkola, ole hyvä ;
"...vain pikkuisen vetäisen käynnistysnarusta, painan tai käännän nappulaa tai vipua, ja sitten minä vain istuin, ja paukkuva, rätkättävä ja uriseva kone vie... ja minä vain istun. Mikä ääni, mikä savu, mikä voima! Minun ei tarvitse käyttää käsivarsiani, reisiäni, selkääni, ei koko tuota vastenmielistä ruhoa, jonka luonto kaikkine alkeellisine lihas- ja jännesekasotkuineen on minulle hylättäväksi antanut."
(kuva: Red Cross Blog)
No comments:
Post a Comment