Ah, kotia kohti kuljen! Miksi en kääntyisi kotiin, kun näen, että peltoni ja puutarhani täyttävät rikkaruohot? Itse olen tehnyt sieluni ruumiini orjaksi: miksi katua turhaan ja surra yksin?
Älä sure mennyttä, vaan aloita matkasi eteenpäin. Vain lyhyen matkan kuljin väärää tietä ja tänään tiedän tehneeni oikein, vaikka eilinen päivä oli kokonaan erehdys.
Kevyesti kulkee vene aalloilla, ja hiljaa lepattavat takkini liepeet. Kysyn tietä ohikulkijalta ja suren aamusumua.
Sillä kun näen vanhat kattoni, ilo keventää askeleeni. Palvelijani odottavat sanoakseen minut tervetulleeksi, ja ovella odottavat lapset kumartaen tervehdykseksi.
Umpeen peittyneet ovat kenties puutarhani polut, mutta krysanteemi ja mänty ovat vielä siellä! Minä talutan nuorinta poikaani kädestä, pöydällä on ruukku täynnä viiniä.
Kannu ja pikari kädessäni kaadan itselleni maljan, onnellisena näen pihalla kaareutuvan oksan. Nojaan eteläiseen ikkunaan tuntien ääretöntä tyydytystä ja huomaan, että pieni kotini on kyllin herttainen katseltavaksi.
Puutarha tulee tutummaksi ja kiehtovammaksi, kun kävelen siinä joka päivä. Mitä siitä, jos kukaan ei koputa aina suljetulle ovelle! Keppi kädessä minä kävelen rauhassa ja joskus katson siniseen korkeuteen.
Siellä tulevat huolettomat pilvet vuorikodistaan, eikä niillä ole tarkoitusta eikä tehtävää. Ja päivän lennosta väsyneet linnut pyrkivät kotiin. Tummina putoavat silloin varjot, ja valmiina palaamaan kotiin minä hyväilen vielä yksinäisiä mäntyjä ja jatkan vaellusta.
Ah, kotia kohti kuljen! Anna minun tämän jälkeen oppia elämään yksin! Maailmaa ja minua ei ole tehty toisillemme, ja miksi kulkea ympäri kuin se, joka etsii, mitä ei voi löytää?
Tyytyväisenä minä puhun kaltaisteni kanssa, ja soitto ja kirjat lyhentävät aikaani. Maanmiehet tulevat ja kertovat, että kevät on tullut, ja silloin on paljon työtä läntisellä pellolla.
Muutamat tilaavat katettuja vaunuja, muutamat soutavat pienissä veneissä. Joskus löydämme hiljaisen tuntemattoman lammen, ja joskus kiipeämme yli jyrkän, louhisen vuoren.
Siellä kasvavat onnelliset puut ihmeen vihreinä ja lähteet pulppuavat porisevin äänin. Minä ihmettelen, kuinka kaikki kasvaa ja kukoistaa aikansa mukaan, ja tiedän, että siten myös minun elämäni kulkee kiertonsa.
Jo riittää! Kuinka kauan tämä kuoleva muoto on vielä minun? Miksi en anna elämän tulla niin kuin se tulee, ja miksi touhuta ja hääriä kuin eksynyt kulkija?
Raha ja voima eivät ole minun haluni, ja jumalien asunto on saavuttamaton! Minä tahdon lähteä pois kirkkaana aamuna tai ehkä pystytän keppini maahan ja alan kitkeä rikkaruohoja ja muokata peltoa.
Tai tahdon tehdä runon kirkkaan virran reunalla tai ehkä kiivetä Tungkaolle ja huutaa pitkään vuoren huipulta. Näin tahdon elää ja kuolla tyytyväisenä eikä sydämeni pyydä mitään, vaan iloisesti tyytyy taivaan tahtoon.
- T'ao Tsh'ien (372-472)
(eng. Lin Jutang, suom. Sakari Saarikivi)
kuva: tuntematon
No comments:
Post a Comment