Pienen lammen rannalla keskellä metsää sijaitsevan mökin ovella seisoo mies. Hänen kädenpuristuksensa on rehdin jämäkkä toivottaessaan meitä tervetulleiksi. On lauantai-aamu ja “ihmisen ja luonnon välinen kosminen yhteys” - niminen seminaari on alkamaisillaan.
Sisällä soi rauhallinen musiikki ja pienen jutustelun jälkeen kaikki istuutuvat aloilleen. Kalevi Riikonen, tilaisuuden järjestäjä aloittaa luentonsa. Mikro- ja makrokosmos, poutataivaan sininen meditaatio-energia ja kosminen neuvosto ovat ensimmäisiä outoja asioita. Mutta näiden käsitteiden ydin tuntuu kuitenkin olevan yhteiskunnallinen huoli. Ja sen kaikki ymmärrämme ; nykyinen elämäntapa, jossa “eletään kuin sika vatukossa” ei voi olla hyväksi ihmiselle – eikä luonnolle.
Ikäisekseen vetreässä vedossa oleva Kalevi kiinnostui näistä asioista vielä toimiessaan puuteollisuudessa esimiestehtävissä. Hän on maalaistalon lapsi ja viljelee paljon siihen viittaavia sananlaskuja ja vitsejä, joista palaa itse asiaan aina toteamalla “noniin”. Nelosella esitetyssä tv-sarjassa Suomen Fox Mulderiksi tituuleerattu mies julkaisi ensimmäisen kirjansa 1996 ja on asiaansa hyvin syventynyt. Hän kertoo tarinoita joissa “deevat” (kosmiset olennot) ovat estäneet onnettomuuksia ja pelastaneet ihmishenkiä. Joku voisi todeta kyseessä olleen vain hyvää onnea tai sattumaa, mutta nämä lienee niitä asioita, joita ei puoleen tai toiseen pystytä toteen näyttämään – on vain uskottava tai sitten ei.
Kahden tunnin kalvoesityksen jälkeen lähdemme liikkeelle. “Maa välittää energiaa ja muistikuvia menneestä”, kertoo Riikonen. Ryhmämme asettuu avojaloin kalliolle ja sulkee silmänsä. Sama toistuu vedessä ja kolmessa muussakin elementissä ; ilmassa, tulessa ja valossa. Silmien ollessa suljetut Riikonen johdattelee tasaisella äänenpainollaan meitä mielikuvamatkalle, pois nykyhetkestä. 5- 10 minuuttisten hiljentymisten jälkeen jaamme kokemuksia ja niitä on monenlaisia ; värejä, muotoja ja jopa valveuni tyyppisiä vaikutuksia.
Minä en aisti mitään yliluonnollista ja sanon sen. Tottakai jokainen uusi kokemus, kuten järvessä silmät kiinni seisominen kun joku mantraa tietoisuuden jättämisestä on jännää. Luulen kuitenkin, ettei sanoman sisällöllä ole väliä vaan sillä miten se sanotaan – kuten lapsia ja eläimiäkin rauhoitellessa.
Seminaarin päätyttyä kävelen autolle ja pureskelen päivän antia. Rentoutumismielessä tilaisuus oli vertaansa vaille. Harvoin sitä hektisyyden keskellä suljetaan silmiä tunnustellakseen tuulen tuiverrusta iholle, tai kevyesti liplattavia laineita jaloissa. Mutta mitä kosmisiin voimiin ja mystisyyteen tulee, niin... Jokainen nuotion äärellä istunut tietää että liekkien katsominen rauhoittaa. Siihen ei tarvita astraalisia energioita tai teorioita, joista ei ymmärretä “enempää kuin pässi tähdistä”. Käynnistän auton ja kaartaessani pihasta toivon, ettei objektiivisuuteni loukannut Kalevi Riikosta.
